maanantai 30. tammikuuta 2012

kiekko ja juoni kulkevat letkeästi


Kirsi Pehkonen: Aloituskiekko. 182 sivua. Karisto 2011. Kansikuva Antti Ollikainen.












Urheilu on selvästi tullut uudeksi muotiaiheeksi kuvakirjoihin (esim. Annika Manström: Antto urheilee, Schildts 2011, Niina Veittikoski: Hertta pelaa jääkiekkoa (Tammi 2012) ja Tiina Nopola & Mervi Lindman: Siiri tekee maalin, Tammi 2011)

Aihepiirillä on jo pitkät perinteet lasten ja varhaisnuorten sarjakirjoissa. Sporttisten poikien rinnalla kuvataan nykyisin entistä enemmän myös tyttöjen liikunnallisia harrastuksia, erityisesti joukkuelajien parissa (esim. Anneli Kannon Futistyttö-sarja, Karisto).

Kirsi Pehkonen tekee vauhdikkaan sarjan avauksen. 13-vuotias Hilla on pelaillut tuttujen poikien kanssa korttelikiekkoa lämpimikseen ja mielihalulla, kunnes naapurikaupungin jääkiekkovalmentaja pongaa hänet kaukalosta – tietämättä ensin varman päälle Hillan sukupuoltakaan.

Hilla suhtautuu vieraan miehen kontaktiin varauksellisesti, mutta kun Kaartisen tarkoitusperät osoittautuvat rehellisiksi, on edessä uuden pähkäilyn paikka: kuinka vanhemmat suhtautuvat ajatukseen, että Hilla värvättäisiin tyttöjen jääkiekkojoukkuesseen 50 kilometrin päähän kotoa, kuinka luontuisivat pitkät välimatkat, joukkueen lisenssimaksut ja varustehankinnat? Hilla on nimittäin tottunut siihen ,että raha ei kasva puussa ja vanhemmat joutuvat välillä venyttämäänkin penniä saadakseen viisihenkisen perheen menot ja kulut tasapainoon tulojen kanssa.

Hilla esittäytyy lukijalle sarjan avausosassa omatoimisena, luonteeltaan suoraselkäisenä ja vastuuntuntoisena tyttönä. Hillan paras ystävä Noora on myös osaltaan koulinut Hillan suhteellisuudentajua. Noora on vammautunut pienenä auto-onnettomuudessa ja joutunut totuttelemaan elämään proteesijalan kanssa. Tämä ei ole Nooran optimismia ja luonteen yritteliäisyyttä lannistanut: hän harrastaa pingistä ja on edennyt siinä jo varsin pitkälle.

Tällainen "terveen" ja "sairaan" lapsen vastinparien esittäminen on tuttua jo vanhoista lastenkirjaklassikoista, muistetaanpa vaikka F. H. Burnettin Salaista puutarhaa, jossa rampa Colin auttaa äksyä ja hemmoteltua Marya asettamaan elämänarvot oikeille kohdilleen.

Pehkonen ei Nooran vammautumista surkuttele ja kirjan lopuksi sydänystävien asiat ratkeavat ystävyyden ylläpitämisen ja harrastusten jatkamisen kannalta vallan onnekkaasti parhain päin.

Aloituskiekon kelmien epäkiitollista roolia saavat näytellä Nooran ja Hillan luokan pissikset, jotka yrittävät kaikin keinoin vähätellä tyttöjen urheiluharrastukselle antautumista.

Kirsi Pehkonen (s. 1965) asuu Vehmersalmella ja työskentelee opettajana Siilinjärvellä. Hän on debytoinut Myllylahti-kustantamon kautta nuortenromaanilla HyväUni vuonna 2005.

On kiinnostavaa, että kirjailijan urasta haaveilevat sitkeimmät ”sissit” avaavat julkaisutilinsä ensin pien- tai tarvepainatuskustantamon kautta ja vähin erin sitten laajentavat repertuaariaan ja saavat myös isojen yleiskustantajien ovet auki teoksilleen. isojen yleiskustantajien piiriin.

Samanlaisen kustantajareitin on käynyt nuortenkirjailijana vielä hyvinkin nuori Siiri Enoranta, jonka kolme ensimmäistä teosta ilmestyivät pienen Robustoksen kautta, ja tänä keväänä hänen neljäs romaaninsa Painajaisten lintukoto ilmestyy WSOY:n kustantamana.

3 kommenttia:

Arja-täti kirjoitti...

Mutta tuo kansi. Kun näin eka kerran, niin luulin, että nyt on nostettu joku 80-luvun alun kirja uudelleen esiin.

Rouva Huu kirjoitti...

Tänään Hesari uutisoi että jaetaan myös palkinto parhaalle esikoiskirjan kannelle Helsingin Sanomien esikoiskirjakilpailun yhteydessä, World design capital -teemavuodenkin kunniaksi.

Lasten- ja nuortenkirjan ulkoasunkin puolesta sietäisi polkaista jokin vastaava kisa, jolla kiinnitettäisiin tähän tärkeään asiaan huomiota.

Sitä odotellessa...

Anneli kirjoitti...

Lasten- ja nuortenkirjailijat ovat yrittäneet pitää esillä tätä kansiasiaa järjestämällä aina kirjamessuilla kansikilpailun. Kävijät ovat saaneet äänestää houkuttelevinta ja vähiten houkuttelevaa kantta.
Kilpailulla on myös pyritty vaikuttamaan kustannustalojen suuntaan, jotta ne ottaisivat lasten ja nuortenkirjojen kannet vakavasti. Kehitystä parempaan suuntaan onkin tapahtunut.