Hiljaa hyvä tulee

Marie-Louise Fitzpatrick: Pieni kulkija. Suomentanut Leena Perttula. Karisto 2010.








Karisto on selvästi terästänyt kuvakirjalinjauksiaan ja tekee herttaisten, perinteisten eläinkuvakirjakäännösten lisäksi mielenkiintoisia löytöjä myös ns. filosofisten kuvakirjojen joukosta.

Lastenkirjahyllyssä on taannoin esitelty Kariston niin ikään kustantama vähäeleinen Oliver Jeffersin Löytöpingviini . Pieni Kulkija on sen hengenheimolainen sysätessään lasta miettimään elämän isoja asioita.

Pieni tyttö ilmoittaa kuvakirjan alussa olevansa valmis matkalle. Vain matkan tarkoitus ja suoritustapa tuntuu olevan vielä vähän hakusessa.

Milloin olen perillä?

Mistä sen tietää?

Onko siellä kyltti, jossa lukee "Nyt olet perillä"?

Tyttö miettii kauanko matka mahtaa kestää. Tyttöä myös askarruttaa, käyttääkö hän perille päästyään vain järkeviä kenkiä ja puhuuko hän vain järkeviä asioita – ja eikö hän perille päästyään enää koskaan ole liian pieni?

Lopulta tyttö päättää, että ei vielä tänään lähdekään aikomalleen matkalle, sillä hänellä on vielä paljon tekemistä lapsenakin.

Hauskan symbolinen kuva sateenvarjojensa varassa tuulenpuuskan mukaan tempautuneista aikuisista ilmentää hyvin sitä kiirettä ja velvollisuuden taakkaa, jota lapsi todennäköisesti oivaltaa kohtaavansa ennen pitkää... mitä myöhemmin, sen parempi.





Irlantilaisen Marie-Louise Fitzpatrickin (s. 1962) kuvat ja teksti puhuvat kauniisti pitkän ja huolettoman lapsuuden puolesta. Hänen pakahduttavan kauniissa kuvissaan on myös varjoja, uhkaavia pilviä ja nuhjuisuutta, kuten elämässäkin.




Fitzpatrickin monet muutkin kuvakirjat käsittelevät lapsen identiteetin etsintää ja oikeutusta ihmetellä ja kysellä asioita. Toivottavasti Karisto suomentaa niitä vielä lisää!

Mutta miksi, oi miksi, kirjan takakannen täytyy paljastaa kirjan teema kertarykäisyllä: "Lumoava kuvakirja pienestä tytöstä, joka miettii, millaista on kasvaa isoksi."

Joskus asiat voisi niine hyvineen jättää lukijan ja kuvan katsojan itsekin oivallettaviksi.