Toim. Tapani Bagge: Etsijät. Novelleja nuorille. 168 s. Tammi 2011. Kansikuva Janne Harju.
Tapani Bagge on lasten- ja nuortenkirjailijakollegoineen tarttunut haasteeseen kirjoittaa varhaisnuorille sopivia kertomuksia. Niitä tarvitaan kosolti esimerkiksi äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineen opetuksessa.
Etsijät sisältää 15 tarinaa, stooria tai kertomusta. Ladattua kieltä, intensiivisen jännitteistä kerrontaa sisältävän ns. haukka-motiivin sisältämän perinteisen novellin tunnusmerkkejä niistä ei tiukalla seulalla tulkittuna juurikaan löydy. Siksi tekisi mieli kyseenalaistaa koko novelli-termin käyttö – varsinkin kun se pahimmillaan karkottaa potentiaaliset lukijat kajoamasta koko kirjaan.
Kokoelmassa on mukana lasten- ja nuortenkirjatuotannossaan aiemminkin lyhyeen ilmaisuun mieltyneitä tekijöitä: Marja-Leena Tiainen (Montonen ja yks enkeli, Tammi 1990), Salla Simukka & Karo Hämäläinen (Luokkakuva, Tammi 2009), Sari Peltoniemi (Ainakin tuhat laivaa. Kertomuksia täältä ja muualta, Tammi 2005) ja Tuula Kallioniemi (Viimeinen juna, Otava 1989, Lätkässä, 1990, Järvihirviö, 1991, Lanka palaa, 1999, Nikolai Kärpäsen ihmeellinen talvi. Omituisia juttuja, 2004).
Useampi tekijöistä on hionut lyhyen ilmaisun taitoaan myös monissa oppikirjatyöryhmissä ja sanataiteen ohjaajina. Löytyypä joukosta myös yksi uusi tulokas, Petra Forstén, joka debytoi Kouvolan Dekkarikilpailun antologiassa. Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana työskentelevän Forsténin (s. 1976) tarinassa "Jäljillä" seikkailevat samat päähenkilöt kuin hänen ensimmäisessä, parasta aikaa tekeillä olevassa nuortenromaanissaan. Samanlaiseen ns. ketjuttamiseen on päätynyt myös Karo Hämäläinen "Hurja meriseikkailuni" –kertomuksessa, jossa kohdakkoin ilmestyvästä, eri kirjailijoiden kirjoittamasta Jylhänperä-sarjasta (Tammi 2011) tuttu kirjastonhoitaja Moilanen muistelee.
Moni kirjailijoista on päätynyt hyödyntämään kansanperinteestä tai jännityskirjallisuudesta ammentavia elementtejä tarinoissaan (esim. Tomi Kontion "Pirunpuntari", Tapani Baggen "Aavejuna", Sari Peltoniemen "Nynnyt", Harri István Mäen "Ne" ja Ansu Kivekkään "Botski").
Toisaalta myös realistinen, koulun ja kodin piiriin sijoittuva kertomus on arvossaan (esim. Salla Simukan "Salainen ihailija", Kirsti Kurosen "Viimeinen kesä" ja Tuula Kallioniemen "Hattujen kuningas", joissa tavoitetaan klassisen novellin tiiviitä tunnetiloja ja symboleita lapsuuden ja nuoruuden kaltevalta rajapinnalta ilman turhaa alleviivausta.
Näitä kahta lajityyppiä yhdistää herkullisesti Eppu Nuotio tarinassaan "Pidä huoli tavaroistasi", joka oli kokoelman yllättäjä hykerryttävän aiheensa ja hauskan opetuksellisuutensakin ansiosta. Veikkaanpa, että tämän kertomuksen jälkeen koululaiset pitävät tarkempaa huolta irtaimesta omaisuudestaan koulussa. (Olisi kiva spoilata, mutta pidän visusti suuni kiinni enemmästä juonireferoinnista…)
Huumoriakin tarinoista onneksi löytyy, varsinkin lajityypin suvereeneina mestareina tunnetuilta Timo Parvelalta (kertomus "Minun veljeni on idiootti") ja Tuula Kallioniemeltä.
Tarinoiden päähenkilöt ovat järkiään noin 12-vuotiaita. Hiukan väljempi ladonta ja kuvitus olisi varmasti lisännyt kirjan houkuttelevuutta entisestään. Tälle vaativalle ja monien harrastusten kuormittamalle kohderyhmälle pitää mielestäni tehdä mahdollisimman houkutteleva ja koukuttava kattaus. Janne Harjun labyrinttikansikuva on hauska oivallus esitellessään tarinoiden sankareita ja tapahtumamiljöitä.
sunnuntai 13. maaliskuuta 2011
Etsivä ei löydä novelleja, mutta kelpo tarinoita sitäkin enemmän
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Kiitos rouva Huu Etsijöiden esittelystä.
Tosi on, että kyseessä oli haaste, tilauskin, ja että eritoten 4 - 6 -luokille juuri onkin tilausta lyhyistä stooreista.
Olet aivan oikeassa, novelli on jo sanana jostain syystä aikoja sitten pölyttynyt eikä sisälly nuorten lukijoiden (heitä onneksi vielä on!) ranking-listan kärkipäähän.
Stoorit, jutut, kertomukset jne. ovat kuitenkin vähintään yhtä kelpoa luettavaa. Itse pidän tyylilajista omassa kirjotustyössäni ylivoimaisesti eniten.(Ei vähiten oman tuuliviirmäisen ja pätkivän mielenlaadun vuoksi...)
Omalla kohdallani kirjojen nimissä lyhyiden tarinoiden alaotsikkona onkin ihan tarkoituksellisesti käytetty termejä "stoori", "omituinen juttu" ym.
Etsijät aiheutti minussa ihanan "uusheräämisen". Syttyi hurja kipinä kirjoittaa lisää lyhyitä juttuja.
Vaikka onkin välttämätöntä, että lyhytkin juttu pysyy kasassa ja sisältää jonkin "jujun", en erityisen tietoisesti aio vastaisuudessakaan metsästää sepitelmiini kirjallisuustermi-haukkoja. Uskon, että ne lennähtävät tarinoihin luonnostaan, mikä salakavalasti liitäen, mikä nuolena syöksyen. Ajatushan ON hiirihaukka, kuten muuan kollegamme on todennut. Muistatteko kuka?
Lyhyiden erikoistenkin ystävä
Tuula von Lorukuja
Kiitos Tuulalle.
Taisi olla Veikko Huovinen tuon hiirihaukkka-ajatuksen takana?
Muistan, että yksi ensimmäisistä oikeista aikuistenkirjoista oli joskus yläasteikäisenä äidin kirjahyllystä - ja muistaakseni myös äidin suosituksesta – lukemani Veikko Huovisen pienoisromaani Siintävät vuoret (WSOY 1967).
Tästäpä sukeutuikin mieleen, että voisiko tällaista mukailtua ns. lilliputtiromaanin formaattia kotiuttaa myös nuortenkirjallisuuteen? Eli sivumäärältään ja tarinaniskennältään selkeästi rajattu, esim. noin 100 sivuinen nuortenkirja sykähdyttävästä aiheesta?
Siintävät vuoret oli myös minulle Lukuelämys, vaikka se olikin äidinkielen tunnilla pakollinen luettava.
Huovisen jäljillä toki ollaan myös "ajatuksen hiirihaukassa", mutta kirjan tekijä (Huovisesta, kyllä!) oli Arto Seppälä. =)
Lilliputtiromaanin formaatti jää kiehtomaan. Mene ja tiedä...
Tuula
Jep, parempi olisi puhua kertomuskokoelmasta.
Uskon, että Etsijöiden vahvuus on monipuolisuudessa. Jokaiselle lukijalle varmasti löytyy lempitarina. Lisäksi kokoelma on mielestäni melko tasainen laadultaan. Ehkä kirkkaimpia helmiä ei nouse, mutta toisaalta ei myöskään löydy riman alituksia.
Yhdeksi omaksi suosikikseni nousi Markku Karpion tiivistunnelmainen ja liikuttava Etsijät-kertomus.
Lähetä kommentti