Tuula Kallioniemi: Karoliina ja Baskeri-Villen koira. Kuvittanut Marika Maijala. 86 sivua. Otav 2011.
Tuula Kallioniemen Karoliina-sarja ammentaa nykylasten tuiki tavallisesta arjesta. Kallioniemi ei vokottele lukijoitaan hekotuksella ja hektisellä remellyksellä, vaan elämänmakuiset kohtaukset ja juonenkäänteet synnyttävät itsessään vetävää kerrontaa ja dialogia.
Mitään auvoista idylliä Kallioniemen letkeän huumorin kyllästämä realismi ei suinkaan tarjoa, mutta Karoliinan elämänmyönteinen ja utelias luonne on kiistämättä tarttuvaa sorttia. Lukutaidon alkuvaiheeseen tarkoitetut helppolukuiset kirjat voivat parhaimmillaan olla juuri tällaisia elämän oppaita, jotka kannustavat lapsia hienovaraisesti selviytymään ohimenevistä vastuksista voittajiksi. Nykyinen mediavetoinen lastenkulttuuri on vaarassa tehdä lapsista jo leikki-iässä karskeja oman edun tavoittelijoita ja laskelmoivia diivoja. Hienoa, että kotimainen lastenkirjallisuus kyseenalaistaa tällaisen vedätyksen vielä melko yksituumaisesti.
Karoliinan koirapelosta on saatu hieman esimakua jo sarjan aiemmissa osissa.
Nyt tyttö joutuu kohtaamaan pelkonsa silmästä silmään, sillä hänen koulukumminsa Aliisa on täysin hurahtanut koiriin. Onneksi Aliisalla on herkkyyttä nähdä Karoliinan koottujen selitysten ja omituisen käytöksen taakse ja hän alkaa hiljalleen koulia Karoliinan koiriin liittyviä pelkoja trendikkäästi: koirien siedätyshoidolla. Karoliina saa myös opetella koirien kieltä.
- Uskaltaisitko silittää Mustia? Aliisa kysyy
Karoliina ojentaa varovasti kätensä ja aikoo taputtaa koiraa päälaelle. Aliisa opastaa, että Karoliinan olisi parempi kyykistyä ja rapsuttaa koiraa leuan alta tai silittää sen kylkeä. Koirat eivät pidä siitä, että niiden päätä taputetaan.
Karoliina miettii. Hän ei ole vielä ihan valmis kyykistymään. Entä jos Musti ryntää hänen päälleen? Se on sentään kamalan isokokoinen.
- Ehkä joskus toiste, esimerkiksi ensi kesänä, tai sitten, kun olen viidennellä luokalla, Karoliina mutisee.
Karoliina ja Tytti kohtaavat koulumatkallaan Baskeri-Villen koiran. Tytti kertoo nähneensä sen nimisen elokuvan, joka oli kamalan pelottava. Tästä sukeutuu kirjaan tunnekasvatuksen kupeeseen sopivasti myös jännitystä ja toimintaa.
Karoliina on luonteeltaan ailahtalevainen, ja erinäisten yhteensattumien seurauksena hän onkin pian kärttämässä vanhemmiltaan koiraa! Ja kuten kaikissa kunnon koirakirjoissa, niin tässäkin päästään lähes ihanteelliseen loppuratkaisuun, kun Karoliinan ihanasti kaheli ja spontaani kummitäti kurvaa paikalle.
Marija Maijalan kuvitus antaa lisäpotkua Karoliinan karismalle.
4 kommenttia:
Kiitos rouva Huu.
Karoliina, tuo lähes "alter egoni" on minulle sekä nostalgian että innostuksen lähde.
Olen ihan samaa mieltä siitä, että remellystä on riittämiin, ja tavallinen arki pienine iloineen ja murheineen ansaitsee myös tulla mainituksi.
Toisaalta, vaikka remellystäkin tekee mieli lähiaikoina taas tarjota, sisäinen "moralistini" pyrkii aina kätkemään pieneenkin tekstiin myös
"vakavasti otettavaa" asiaa.
On muotia kysyä, saako lähettää terveisiä, joten lähetänpä tässä terkut ihanasti kahelille ja spontaanille kummitädille, jonka esikuva on kuin onkin Katri Tapola.
Tuula von Lorukuja
Minua jäi askarruttamaan, mitä tarkoitat, kun kirjoitat: "Nykyinen mediavetoinen lastenkulttuuri on vaarassa tehdä lapsista jo leikki-iässä karskeja oman edun tavoittelijoita ja laskelmoivia diivoja." Olisi hienoa, jops pystyisit vähän avaamaan ajatustasi. Saattaa olla, että vähän jotain ymmärränkin, mutta lisäymmärrys ei olisi pahitteeksi.
Paula, tarkoitin lähinnä kaupallista lastenkulttuuria ja sellaista minä-minä-keskeisyyden ja pinnallisten asioiden korostamista sekä kiirehtimistä lapsuudesta mahdollisimman pian kohti varhaisteiniyttä.
Kotimaisissa lastenkirjoissa lapsuus on vielä itseisarvo ja lapsilla on - useimmiten - aikaa olla reilusti lapsi.
Parhaimmillaan kirjailijat myös osaavat kyseenalaistaa tätä mediavetoista elämäntyyliä ja asettaa perusarvot ruotuun.
Juuri näin.
Tämä on se pointti, ainakin minulla, että lapsen täytyy saada olla lapsi, eikä mikään talenttitähti tahi idol-stara. En olisi etunenässä tilaamassa pikkutytölle stailaus/muotilehteä enkä kiirehtimässä napapaitojen ja glitterluomien maailmaan.
Voi kuulostaa vanhanaikaiselta ja tylsältä väittää, että arjesta löytyy jännitystä ja hohtoa ihan perinteisissä asioissa. Mutta siihen tahdon uskoa. Ja uskonkin, kun esim. tänä talvena olen kymmeniä kouluja kiertänyt ja omin silmin nähnyt.
Se kannustaa.
Tuula
Lähetä kommentti