Sanna Tahvanainen & Sari Airola: Silva och teservisen som fick fötter. Schildts 2011.
Sanna Tahvanainen & Sari Airola: Silva ja teeastiasto, joka sai jalat alleen. Suomentanut Jyrki Kiiskinen. Schildts 2011.
Sari Airola on yksi kiinnostavimmista lasten kuvakirjojen nykykuvittajista, jos mittapuuna pidetään tunteiden visuaalistamista. Airola on asunut pitkään perheineen Hongkongissa ja tämä itämainen henki välittyy usein myös hänen kuvituksiinsa.
Painotuoreen Silva ja teeastiasto -kuvakirjan kuvituksessa hän on hyödyntänyt aasialaisia tekstiilipainolaattoja kuvapintojen elävöittämisessä.
Runoilija Sanna Tahvanaisen lastenkirjadebyytin aihe on kiinnostava ja siitä löytyy samastumisen tasoja moneen muuhunkin lapsiperheen poikkeustilanteeseen.
Silva-tyttö asuu kaksin äitinsä kanssa isossa talossa. Äiti on kaikesta päätellen melkoinen kontrollifriikki ja elää melko sofistikoituneessa ja kultturellissa omassa kuplassaan, vailla tavallisten ihmisten arkisia rientoja. Äiti rakastaa italian kieltä ja juo capuccinoa vanhoista teekupeista ja syö mieluusti tyttärensä kanssa lasikuistilla cannelloneja.
Äiti on vähän kuin teeastiasto, jonka kupit ovat niin ohuet että ne voi purra rikki. Äidillä on aika usein migreeni. Silloin hän makaa samettisohvalla migreeninsä kanssa. Kun Silva oli pieni, hän luuli sen tarkoittavan, että joku makasi äidin vieressä. Kerran hän hiippaili paikalle nähdäkseen, kuka se oli. Silva kiskaisi peiton äidin päältä, ja äiti ulvoi kuin sumutorvi. Mutta äidin vieressä ei ollut ketään.
Silva ei halua ikinä kasvaa aikuiseksi. Silloin tulee migreeni ja lakataan kiipeilemästä puissa. Ehkä äidillä on migreeni siitä syystä? Koska hän on lakannut piiloutumasta yllättäviin paikkoihin?
Migreenikohtauksen aikana äiti katoaa, piiloutuu, menee Silvan ulottumattomiin.
Silva on toivonut, että äiti kertoisi hänelle etukäteen ennen kuin katoaa. ”– Lupaa jättää aina lappu, ennen kuin katoat, Silva sanoo äidille, ja äiti lupaa”.
Mutta äiti unohtaa lupauksensa ja katoaa kerta toisensa jälkeen Silvan mielikuvissa olevaan italialaiseen salaiseen puutarhaan, joka on ”suuri ja upea ja kaukana”.
Silva pakenee ahdistavaa tilannetta omaan salapaikkaansa, pensasaidan vehmaaseen piiloon yhdessä teeastiaston ja lintulelujensa kanssa ja haaveilee siellä suuresta perheestä.
Tahvanainen lataa tekstiinsä monia vertauskuvia, mutta kuvakirjan ydinsanoma vanhemman hoivavastuusta ja lapsen tarpeesta olla rakastettu pysyy silti riittävän lapsentajuisena. Migreenikohtauksen mentyä ohi äiti lähtee etsimään Silvaa ja löytää hänet pensasaidan kätköistä. Äiti ja tytär pääsevät sovintoon, kun Silva kertoo peloistaan vihdoinkin ääneen.
– Hyvä kun sanoit tuon, äiti sanoo. – Kaikki mistä voi puhua tuntuu heti vähemmän pelottavalta. Vähän kuin valaisisi taskulampulla tummaa läikkää. Kun valo osuu siihen, se ei tunnu enää yhtään pelottavalta.
Kuvakirjan tunnelma on hyvin latautunut. Tämä johtuu suurelta osin siitä, että tyypillisten kriisejä kuvaavien lastenkirjojen tapaan tässä kirjassa lapsen turvaksi ei tule ulkopuolisia auttajia ja ymmärtäjiä (esim. lastensuojelua tai isovanhempia): äiti ja tytär ratkaisevat asian lopulta keskenään.
Silvan erillisyyden tunnetta alleviivaa tehokkaasti kohtaus, jossa kuvataan Silvan ystävän Kaisan vierailua hänen kodissaan. Kaisa vierastaa Silvan äidin erikoista persoonaa.
Sari Airola on kuvittanut kohtauksen kekseliäästi siten, että Kaisa on kuvattu värittömäksi ja lähes läpikuultavaksi hahmoksi Silvan värikylläiseen olemukseen verrattuna. Tämä antaa tulkintani mukaan myös kirjan lukijalle ja kuvan katsojalle vihjeen siitä, että sisimmässään Silva kaikesta huolimatta kokee hengenheimolaisuutta enemmän suhteessa äitiinsä kuin ikätoveriiinsa.
Tahvanaisen ja Airolan kuvakirja on ilmestynyt samanaikaisesti sekä ruotsiksi että suomeksi.
Silva ja teeastiasto on moniulotteinen kirja. Sen voisi uskoa puhuttelevan lapsia, jonka vanhempi poikkeaa jollakin tavalla ns. valtavirrasta. Samanlaisia monitulkintaisia kuvakirjoja ovat Pija Lindenbaumin Elsa-Mari ja pikkuisät (WSOY 1991) ja Kun Ollin äiti unohti (WSOY 2006).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti