Margaret Mahy 1936–2012, melkoinen velho tarinan kertojaksi

Margaret Mahy & Margaret Chamberlain: Mies jonka äiti oli merirosvo. Suomentanut Kaarina Helakisa. Kustannus-Mäkelä 1986.














Uusiseelantilainen lastenkirjailija Margaret Mahy kuoli eilen 76-vuotiaana Christchurchissa lyhyen sairauden jälkeen.

Mahy kirjoitti kaikkiaan 120 kirjaa lapsille ja nuorille ja hänen tuotantoaan on käännetty 15 eri kielelle. Hän on saanut monia arvostettuja lastenkirjallisuuden palkintoja, muiden muassa Carnegie Medalin ja Hans Christian Andersen –mitalin.

Mahy oli sydämeltään aito tarinan kertoja, jonka kaltaisista on juuri nyt kova puute.

Rouva Huun ja lasten suosikki on ollut kuvakirja Mies jonka äiti oli merirosvo. Kirja alkaa seuraavasti:

Oli kerran pieni mies, joka ei ollut milloinkaan nähnyt merta, vaikka hänen äitinsä oli vanha naismerirosvo. Nämä kaksi elelivät suuressa kaupungissa, kaukana, kaukana meren rannalta.

Pikku miehellä oli aina päällään siivo ruskea puku ja jalassaan siivot ruskeat kengät. Hän oli töissä puhtoisessa toimistossa, jossa hän kirjoitteli numerorivejä kirjoihin ja veti viivoittimella viivoja numeroiden alle.

Lapsi viehättyy tarinan raisusta merirosvotunnelmasta ja vastakkain asettelusta: merirosvoäiti on roteva ja ronski otteissaan ja hänen poikansa kalvakka ja hintelä virkamies.

Aikuinen samastuu harmaaseen virkamieheen: kuinka vapauttavaa olisikin saada oikein luvan kanssa jättää taakseen harmaa arki ja lähteä huimaan seikkailuun ja löytää sen päätepisteestä kaikki onnen ja viisauden salaisuudet?

Epäsuhtainen kaksikko lähtee siis etsimään merta. Mies pyytää töistä kahden viikon loman, jonka herra Pylliö myöntääkin, mutta uhkaa hankkia miehen tilalle tietokoneen, jos tämä ei palaisi määräaikaan mennessä takaisin.

Mies kohtaa matkan varrella oman onnensa löytäneitä, jotka yrittävät antaa omasta mielestään hyviä neuvoja pikkumiehelle ja kehottavat unohtamaan meren haikailun. Mutta mies kuuntelee sydämensä (ja äitinsä) ääntä, ja lopulta avara, vilvoittava ja huumaava meri levittäytyy hänen silmiensä eteen:

Pieni mies ei voinut muuta kuin tuijottaa. Hän ei ollut osannut uneksiakaan, miten SUURI meri oli. Hän ei ollut osannut uneksiakaan, miten sininen se oli. Hän ei ollut edes ajatellut, miten se pauhasi kuin patarummut ja miten se hiljaa suhahti rantaan. Hän avasi suunsa, eivätkä meren vimma ja voima, kuohu ja pauhu, sen maininkien juoksu ja pärskeiden tuoksu enää milloinkaan jättäneet häntä. Hänen jalkojensa juuressa meri hyväili rantaa pehmein pikku käpälin. Tuonnempana liikkuivat suuret sulokkaat mainingit kuin kuninkaat kohti hovia, koko riikinkukonkirjava meri laahuksenansa.

Mahyn lasten- ja nuortenromaaneissa fantasia työntyy luontevasti arkeen. Yksi varhaisimmista Mahyn suomennoksista oli Noitavaellus (1990 Tammi) , joka teki minuun, tuolloin fantasiakirjallisuuteen vasta vähän paneutuneeseen, syvän vaikutuksen. Se kertoo tytöstä naiseksi varttuvan Laura-tytön saamista noidan kyvyistä väkevästi ja elämyksellisesti.

Margaret Mahyn esikoisteos, kuvakirja A Lion in the Meadow, ilmestyi vuonna 1969 (suom. Niityllä on leijona, kuv. Jenny Williams, Kustannus-Mäkelä 1986).

Mahy työskenteli pitkään kirjastonhoitajana ja sai näin suoran kontaktin lapsiin. Täysipäiväiseksi kirjailijaksi hän ryhtyi vuonna 1980.

Mahy vieraili taajaan kouluissa ja kirjastoissa myös eläkevuosinaan ja jatkoi kirjoittamista aina kuolemaansa asti.

Olisi toivottavaa, että Mahyn monista kuvakirjoista otettaisiin uusintapainoksia myös Suomessa.

Mies jonka äiti oli merirosvo –kirjan lisäksi esimerkiksi tuo esikoiskuvakirja, vähäeleinen mutta juuri siksi niin tehokas Niityllä on leijona on edelleen varsin kilpailukykyinen muiden uusien kuvakirjojen rinnalla.

Kertomuskokoelma Krokotiilin vauhtiparaati ja muita kertomuksia (Kustannus-Mäkelä 1987) puoltaisi sekin edelleen paikkaansa lyhyiden, hivenen absurdien kertomustensa vuoksi.

Ja viistossa makaaberiudessaan myös Suuri valkoinen ihmissyöjähai voisi löytää uusia ystäviä nykylapsistakin…