tiistai 30. lokakuuta 2012

Konsta on onnenpoika, ja tarvittaessa myös pokerinaama









Tuula Kallioniemi: Konsta leirikoulussa. Kuvittanut Leena Lumme. 112 sivua. Otava 2012.

Johanna Pohjolan Helsingin Sanomissa sunnuntaina 21. lokakuuta julkaistun artikkelin jälkeen oli aivan pakko tarttua uusin silmin Tuula Kallioniemen loppukesällä ilmestyneeseen lastenromaaniin Konsta leirikoulussa.
Pohjolan artikkeli on otsikoitu ”Vaihdon valtiaat. Koulujen ja päiväkotien nurkissa avautuu salainen tavaranvaihdon maailma, josta aikuisilla olisi opittavaa”. Artikkelissa havainnollistetaan lasten omaa vaihdantakulttuuria, johon aikuiset yrittävät monin keinoin puuttua, kun keräilykortit, pehmolelut, legot ja muu tilpehööri vaihtaa vilkkaasti omistajaa. 
Kuluttajatutkimuskeskuksen erikoistutkija Minna Ruckenstein näkee vaihdon lasten keinona rakentaa ystävyyssuhteita ja tehdä samalla pesäeroa aikuisiin. "Esineidenvaihto on lasten omaa kulttuuria, jolla he opettelevat sosiaalisia kuvioita ja markkinataloutta", sanoo Ruckenstein.
Kolmasluokkalainen Konsta on täpinöissään, sillä luokka on lähdössä leirikouluun. Yllättäen ei olekaan niin helppoa olla erossa omasta perheestä ja niistä yleensä niin vaivalloisiksi koetuista sisaruksista. Konsta huomaa arvostavansa ja jopa kaipaavansa omaa perhettään.
Konstasta on kouliintunut kirjasarjan mittaan sympaattinen ja empaattinen tarkkailija, joka tekee teräviä huomioita ystävistään (vaikka ympäröivään luontoon hän suhtautuu vähän varauksellisemmin...). 
Konsta on löytänyt ilmaisukanavakseen kirjoittamisen. Päivän tapahtumat, kiukun- tai pelonaiheet kirjautuvat Konstan pitämään leiripäiväkirjaan. 
Konsta tilittää leiripäivän tapahtumia ja harmin aiheitaan leiripäiväkirjaan. Leena Lumpeen kuvitusta Tuula Kallioniemen lastenromaaniin Konsta leirikoulussa (Otava 2012).
Leirikoulussa koti-ikävää enemmän stressiä aiheuttaa pomottamaan taipuvainen Eetu, joka haastaa kaikki luokkakaverit pelaamaan pokeria. Ja panokset ovat kovat,vaikka ei rahasta pelatakaan: ensin panoksena on pientä sälää – terottimia, kyniä ja keräilykortteja –,  sitten häviäjä saa kontolleen kiusallisia tehtäviä, kuten uimista hyisessä vedessä, tyttöjen pelottelua, onkimadon syömistä ja yöllisiä seikkailuja synkeässä metsässä. 
Kallioniemi kuvaa tarkkavaistoisesti lasten välistä vallankäyttöä. Hänen lapsipsykologiseen reseptiinsä kuuluu se, että Konsta ystävineen kykenee aina ratkaisemaan ongelmat kaikkien osapuolten kannalta rakentavalla tavalla. 
Kun pelko uuden hupparin ja lenkkarienkin menettämisestä jäytää Kontaa, hän päättää ottaa yhteyttä poliisina työskentelevään isoveljeensä Arttuun ja saa häneltä hyviä neuvoja. Arttu kertoo Konstalle myös siitä, mihin Eetun pienimuotoinen peliriippuvuus voi pahimmillaan aikuisiässä johtaa.
Konsta on kirjan päätteeksi siirtymässä jo nelosluokalle ja Konsta itsekin kokee ajoittain, että pienen koululaisen päivät ovat nyt ohi.
No ei sentään. Konsta aikoo olla pieni poika vielä kauan. Siinä on kuitenkin puolensa. – – – Ihan pienenä Konsta toivoi pääsevänsä isona prinsessaksi tai palomieheksi. Mutta varsin pian hänelle valkeni, että Suomessa ei ole kuninkaallisia. Nykyisin Konsta tietää, että on poikia, jotka haluavat olla tyttöjä tai päinvastoin, mutta Konstan mielestä on ihan mukavaa olla poika. Ehkä Konstasta tulee isona opettaja, kirjailija, pätkätyöläinen tai poliisi, kuten isoveli Artusta, joka on maailman mukavin ja viisain. Arttu ei ikinä naura Konstalle, vaikka Konsta esittäisi miten tyhmiä kysymyksiä tahansa.
 
Vuonna 1999 alkaneen ja tähän 12:nteen osaan päättyvän Konsta-sarjan ilmeinen vahvuus ja kilpailuvaltti moniin muihin vastaaviin kotimaisiin lastenromaanisarjoihin verrattuna on sen lapsentahtisuudessa: Konsta on samastumiseen houkutteleva tuiki tavallinen pikkupoika, joka uskaltaa ajatella ja sanoa myös ääneen monia hänen mieltään askarruttavia asioita.
Lapsuus on Konsta-kirjoissa itseisarvo ja leppeä olotila, johon mahtuu toki paljon surua ja murhetta mutta myös riemua, oivallusta ja yhteenkuuluvuuden tunnetta – niin kotona, harrastuksissa kuin koulussakin. 
Konstalla on tolkun vanhempien lisäksi paljon välittäviä, vastuuta kantavia aikuisia – kummitäti, isoveli, opettaja, isovanhemmat – ympärillään, jotka ottavat Konstan tosissaan. 

Poikien välinen jännite ja Konstan alakynnessä oleminen näkyy pienissä eleissä ja vivahteissa Leena Lumpeen kuvituksessa (Tuula Kallioniemen Konsta leirikoulussa, Otava 2012).   

Leena Lumme on kuvittanut sarjaa alusta lähtien. Hänen lyijykynäpiirroksensa taltioivat oivallisia ilmeitä, eleitä, asentoja sekä tunnetiloja. Aina ei kuvituksessakaan tarvita remellystä ja kohellusta.
Jukka Parkkinen on kirjoittanut nuoren päähenkilön peliriippuvuudesta nuortenromaanissa Onnenpoika ja pelienkeli (WSOY 2000) ja Tammen Kylmä kaista -dekkarisarjassa ilmestyi tänä vuonna Soila Ojasen Pokerinaamat (Tammi), jossa nuoret keksivät kesäloman joutilaisiin päiviin viihdykettä ja perustavat remontoitavaan kouluun oman pokeriluolan. Pelaamisen tuoksinassa nuoret ratkaisevat myös rikoksen. Kirjan lopusta löytyy pieni pokeriaiheinen sanasto.

1 kommentti:

Nimetön kirjoitti...

Lämmin kiitos, rouva Huu!

Haikein mielin jätän jäähyväiset Konstalle. Olisin tietysti voinut jatkaa sarjaa aina osaan "Konsta eläkkeellä", mutta päätin sittenkin olla ryhtymättä arvuuttelemaan, millainen poika hän vaikkapa yläkoulussa mahtaisi olla.
Pienen pojan maailma on oma juttunsa. Sen kokonaisuuden tunnen nyt konstamaisen tyypin osalta saaneeni "nippuun".

Uskon, että Konstan maailma viisivuotiaasta kolmasluokkalaiseen on pohjimmiltaan ollut jo minun lapsuuteni maailma, omien poikieni maailma ja tulee olemaan myös omien pojanpoikieni maailma.
Haluan uskoa, että ihmisen sisäinen lapsi pysyy aikakaudesta toiseen samanlaisena, vaikka olosuhteet muuttuvat pelottavaakin vauhtia.

Lämpimät terveiset kaikille Konstan ystäville.

Tuula von Lorukuja