Pysytään pinnalla! Eli menovinkki, koontia eilisestä ja puffausta huomiselle

Tamperelainen runokirjakauppa Kattila on  hiljattain vaihtanut nimeään ja omistajapohjaansa.

Tulenkantajat-kirjakaupan ylläpidosta vastaavat yhdessä Runojen kannatusyhdistys, kirjankustantamo Sanasato ja Savukeidas-kustannus. Savukeitaan ja Sanasadon valikoiman lisäksi kaupalla on Suomen laajin runovalikoima, Kultti ry:n laaja lehtihylly sekä erilaista proosaa, matka- ja ruokakirjoja, esseitä, filosofiaa, aforismeja, lastenkirjoja, sarjakuvia sekä  pienlevy-yhtiöiden musiikkia.

Lisäksi kaupassa järjestetään lähes viikottain erilaisia kirjallisuus- ja kulttuuritapahtumia, muun muassa taiteilijavierailuja, haastatteluja, keskustelutilaisuuksia, performansseja ja musiikkiesityksiä.

Tänään perjantaina on mahdollisuus tavata klo 17 alkaen kirjailijat Seita Vuorela ja Salla Simukka ja osallistua keskusteluun heidän uusimmista romaaneistaan Karikko ja Toisaalla.

Molempien kirjojen kansikuvissa ollaan veden alla!

Kaupan kanssa samassa tilassa toimii myös Galleria Koppelo. Kaupassa voi viihtyä myös kahvi- ja teekupposen äärellä ja viettää aikaa lukunurkkauksessa. 

Kirjakauppa Tulenkantajat sijaitsee Tampereella pääkirjasto Metsoa vastapäätä, osoitteessa Hämeenpuisto 25.

Eilisessä Finlandia Junior –palkinnon julkistustilaisuudessa Kirjasäätiön puolesta puheen piti säätiön hallituksen jäsen, Akateemisen kirjakaupan toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt, joka käsitteli lukemiskulttuurin muutoksia. Hän referoi USA:ssa tehtyjä uusimpia neurologisia tutkimuksia, jotka ovat osoittaneet, kuinka aivomme näyttävät sopeutuvan digitaaliselta näytöltä lukemisen.

Sähkökirjasta huolimatta ”vanhanaikaisen kirjan” lukeminen pitää pintansa, kuten myös FJ-esivalintaraadin puheenjohtaja Ulla Pötsönen sanoi ehdokasasettelun tilaisuudessa: ” ”Lukuelämys pitää pintansa, paperisivun kääntely pitää pintansa.”

  

Kiinnostavasti Arrakoski-Engart summasi Iso-Britanniassa tehtyjä havaintoja:

Isossa-Britanniassa on tänä vuonna huolestuttu yli kymmenen vuotta täyttäneiden lasten lukemisen sisällöllisestä lässähtämisestä. Lukemaan opittuaan lapset jatkuvasti haastavat itsensä sekä sisällöllisen uskalluksen puolesta että siinä, kuinka vaikeita tai pitkiä tekstejä he lukevat. Kymmenvuotiaina englantilaiset lapset sitten pysähtyvät ja ryhtyvät lukemaan helpompia kirjoja, mikä osaltaan vaikuttaa koulumenestykseen negatiivisesti. Sillä koulussa sisällöt vaikeutuvat koko ajan ja vapaa-ajan lukemisen asteittainen haasteellisuus toisi hyvää tukea oppimiselle. Meillä Suomessa ei vastaavaa tutkimusta ole tehty tai ongelmaa havaittu. Me olemme edelleen huolissamme poikien vähäisestä lukemisesta mutta vastaavasti ahmimisikäisten lasten lukeminen näyttää täällä sujuvan ilman suurempia ongelmia. Poikien on sanottu pysyvän lukemisen syrjässä kiinni edes sarjakuvien voimalla mutta on meillä ollut monta hyvää kirjasarjaa Räppääjistä Pottereihin, Percy Jacksoneihin ja Paolineihin, joilla on myös pojat saatu hyvän tarinan makuun.

Kiinnostavia ajatuksia! Toisaalta miettii sitäkin, onko ns. helpomman lukemisen tarve pelkästään huono asia. Koulutyö vaatii lapsilta ja nuorilta entistä enemmän. Kenties tästä syystä luettavalta vapaa-ajan kirjallisuudelta vaaditaan nyt entistä enemmän ”aivot narikkaan” -fiilistä?

          

Arrakoski Engardt siteerasi myös Toronton yliopiston kognitiivisen psykologian emeritus professori Keith Oatleyn havaintoa, että kirjan lukeminen vaikuttaa käyttäytymiseemme lyhyellä aikavälillä:

Pitkän aikavälin eli kirjan lukemisen pysyväisvaikutusten tutkimisen metodiikasta kiistellään, joten siitä ei ole tutkimustuloksia. Meillä Suomessa tämä lukemisen pysyväisvaikutus tunnetaan nimellä sivistyneisyys. Mutta tämä tieteellisesti todistettu asia, että kirjan lukeminen vaikuttaa käyttäytymiseemme, on mielenkiintoinen. Eli yksinäiseksi väitetty hetki kirjan parissa voi nimenomaan vahvistaa lapsen sosiaalisia taitoja eikä pelkästään sanavarastoa. Olemme viime vuosina keskittyneet kovasti siihen, että olemme mitä syömme. Minusta meidän pitäisi nyt keskittyä siihen, että olemme mitä luemme ja että lapsemme tulevat olemaan mitä lukevat ja että lukeminen kannattaa – aina.

 

Tämän oivalluksen ydintä rouva Huu muhittelee vielä pitkään!

          

Finlandia Juniorista tänä vuonna päättänyt näyttelijä, ohjaaja ja laulaja Mari Rantasila korosti puheessaan, kuinka tärkeää on eri kulttuurien ja kielien tuntemus, sillä se avartaa maailmaamme ja tuo uusi virikkeitä eri ikäisille ja eri taustoista tuleville ihmisille. 

Rantasila arvostikin Rönnsin kuvakirjassa erilaisuuden hyväksymisen ja luopumisen vaikeuden teemoja: 

Teos viestii, ettei erilaisuus ole pelottavaa tai negatiivista. Kirjan isän sanoin ”Viktigast är inte VAD det är för ett djur utan HUR det är.”

Rantasila kyseenalaisti myös Helsingin Sanomissa esittämäni näkemyksen, että ”myyntitilastojen kärjessä keikkuvia teoksia ei kannattaisi huomioida ollenkaan” Finlandia Juniorin ehdokasasettelussa. Protestoin lähinnä Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu pihalla -kirjan ehdokkuutta, ennen muuta siksi, että tekijät ovat saaneet saman sarjan aiemmasta osasta jo kertaalleen Finlandia Juniorin. 

Rantasila argumentoi seuraavasti:  

Olen eri mieltä asiasta. Jos näin olisi, viesti olisi se, että yleisönsä löytävä kirja ei ole taiteellisesti palkinnon arvoinen. Toisaalta kaikki kirjat, jotka eivät myy, olisivat näin ajatellen mahdollisia ehdokkaita. Palkinto ei ole apuraha, jossa pitääkin ottaa huomioon taloudelliset seikat. Se annetaan taiteellisesti korkeatasoisesta teoksesta. Kaupallinen menestys ei työtä paranna muttei myöskään huononna.

Ymmärrän Rantasilan näkemyksen osittain. Onhan Finlandia-palkinnot perustettu alkujaan nimenomaan kotimaisen kirjallisuuden myynnin ja arvostuksen vauhdittamiseksi.

Olen seurannut alaa likeltä jo neljännesvuosisadan verran ja tiedostan lasten- ja nuortenkirjallisuuden markkinointimekanismien psykologian myös kirjailijoiden ja kuvittajien näkökulmasta. 

Kustantajat ovat 2000-luvulla jatkuvasti karsineet ja niukentaneet kotimaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden markkinointia ja kohdentaneet sitä vain taattuihin tekijänimiin. Siksi mielestäni Finlandia Juniorin tehtävä olisi läväyttää kunkin vuoden lasten- ja nuortenkirjauutuudet tarjottimelle mahdollisimman monipuolisesti, yllättävästi ja myös tätä kirjallisuuden aluetta uudistavalla tavalla siten, että suuren, laajan ja ennakkoluulottoman lukija-, ostaja- ja käyttäjäkunnan käsitys korkeatasoisesta kotimaisesta lasten- ja nuortenkirjallisuudesta entisestään laajenisi.

Rantasila paljasti myös suoraan, että koska viime vuonna palkittiin nuortenkirja, niin nyt oli lastenkirjan vuoro.

Huomenna on taas tärkeä päivä. Lastenkirjahyllyssä alkaa perinteinen joulukirjakalenteri. Joka päivä esitellään yksi jouluaiheinen lasten- tai nuortenkirja tai tietokirja.

Ennakkoon emmin, riittääkö hyviä joulumielen nostatuskirjoja vielä uuteen rykäykseen, mutta vielä mitä! Taas täytyy tehdä karsintaa ja kompromisseja.

Viides kerta toden sanoi

Järjestyksessä jo 15. Suomen Kirjasäätiön jakama, 30 000 euron suuruinen Finlandia Junior –palkinto on hetki sitten myönnetty kuvittaja-kirjailijalle ja graafiselle suunittelijalle Christel Rönnsille (s. 1960) hänen kuvakirjastaan Det vidunderliga ägget (Schildts & Söderströms).

Rouva Huun laskujen mukaan Rönns on ollut ehdolla  jo viidesti, tämänpäiväisen voittoisan teoksen lisäksi aiemmin seuraavista lastenkirjakuvituksista: vuonna 2010 Katarina von Numers-Ekmanin kuvakirjaan Konrad och Kornelia, 2007 Jukka Itkosen runokuvakirjaan Taikuri Into Kiemura,  2003 Tuula Kallioniemen  saturomaaniin Tule takaisin pikku nalle sekä vuonna 2000 Iiro Küttnerin satukirjaan Taljantti, lempeä jättiläinen.

Rönns työskentelee free lance -graafikkona. Kuvittajan uransa hän aloitti 1990-luvulla. Varsin nopeasti hän on lunastanut paikkansa suomalaisella kuvittajakentällä.

Hänen tyylinsä ei ole järin suomalainen: vertailukohtaa voi mielestäni hakea ruotsalaisesta ja brittiläisestä, karrikointia ihmishahmoissa suosivasta ja "letkeästä" kuvitustyylistä. 

Rönns on pysynyt uskollisena tyylilleen: hän ei ole tempautunut retrotyylin tai muiden ohimenevien kuvitusmuotien vietäväksi, vaan malttanut tyytyä kehittämään omaa leimallista ja tunnistettavaa käsialaansa uusilla nyansseilla. 

Rönns tunnetaan hyvin myös Ruotsissa, missä hän on kuvittanut helppolukuista  Helena Brossin 1 B -sarjaa, jota jostain kumman syystä on suomennettu Tammen kautta vain pari-kolme osaa!

Rouva Huulla oli ilo tutustua Rönnsiin Satusaari–antologian toimitustyön yhteydessä.

Hänen akvarellikuvituksensa kahdeksanosaisen kokoelman moniin satuihin, tarinoihin ja runoihin olivat vertaansa vailla. Kuvittajana hän oli käänteissään samanaikaisesti nopea, kurinalainen ja alati uusilla riemastuttavilla tulkinnoilla yllättävä fantastikko.

Rönnsin rohkeudesta tarttua hyvinkin erilaisiin kuvitustöihin kertovat esimerkiksi Jaakko Heinimäen Suomen lasten Raamatun kuvitus vuonna 2008, Mia Evilammen & Rita Nygrenin opasvihkosen Lähde lentoon, Iiris. Kertomus HIV:istä lapsille -kuvitustyö (Suomen AIDS-tukikeskus 1999) sekä kuvitukset Kirsi Kunnaksen runoklassikoihin (mm. Tapahtui Tiitiäisen maassa, Tiitiäisen runolelu ja Kani Koipeliinin kuperkeikat). 

Rönns on myös kuvittanut viimeisimmän Sinikka & Tiina Nopolan Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli -kirjan.

 Det vidunderliga ägget on arvioitu Lastenkirjahyllyssä kesäkuussa.

Lastenkirjahylly ja rouva Huu onnittelevät lämpimästi Christel Rönnsiä. 

Kirja ilmestyy Mirjam Ilvaksen suomennoksena, nimellä Perin erikoinen muna, joulukuun puolivälissä. 

Futistyttö ja Risto ylsivät tasapisteisiin Plättä-äänestyksessä

Pirkanmaalaiset lapset ja nuoret ovat jo 38:nnen kerran äänestäneet oman kotimaisen suosikkikirjansa. Ensimmäisen kerran äänestyksen historiassa kaksi kirjaa – Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä saa isän ja Anneli Kannon Huippuvalmentaja – saivat yhtä paljon ääniä, kumpikin 60 kappaletta. Kaikkiaan ääniä annettiin yhteensä 663 kappaletta. 

Kymmenen eniten ääniä saaneen joukkoon kuuluivat myös nämä kirjailijat ja kirjat:

Paula Noronen: Supermarsu ja kutistuva koulu, Gummerus

Timo Parvela: Ella ja Sampan urotyöt, Tammi

Merja Jalo: Rohkeuskoe, WSOY

Merja Jalo: Jesse, muotikoira, WSOY

Marvi Jalo: Hevoseni, rakkaani, Tammi

Jari Mäkipää: Etsiväkerho Hurrikaani ja mysteeri Lontoossa, Tammi

Tittamari Marttinen: Viivi Pusu ja omenankukkien yö, Tammi

Tuula Kallioniemi: Reuhurinteen alakoulu: Kaahailua ja kepposia, Otava

Äänestyksessä olivat mukana vuoden 2011 kotimaiset lasten- ja nuortenromaanit, yhteensä 107 teosta. Äänestyksen ulkopuolelle jäivät näin ollen kuvakirjat, runot, tietokrijat, sadut ja sarjakuvat. 

Äänestys toteutettiin Pirkanmaan kirjastoissa ja netissä ja sen organisoivat Suomen Nuortenkirjaneuvoston tampreen osasto sekä Tampereen kaupunginkirjasto – Pirkanmaan maakuntakirjasto. Eniten ääniä saaneiden teosten perusteella suuri osa äänestäjstä on ollut alakoululaisia. Realistiset nuortenromaanit tai nuorten fantasia eivät menestyneet Plättä-äänestyksessä. 


Lastenkirjahylly onnittelee Plättä-äänestyksen voittajia: Sinikka & Tiina Nopolaa ja Anneli Kantoa. 

Plättä-juhlaa vietettiin viime viikon tiistaina, Lasten oikeuksien päivänä Tampereen Metso-kirjastossa.

Risto Räppääjä saa isän on arvioitu Lastenkirjahyllyssä viime vuoden elokuussa  ja Huippuvalmentaja heinäkuussa. 

"Tämä on mun entisen maailman viimeinen reuna"

Venla Saalo: Kirkkaalla liekillä. 240 sivua. Robustos 2012. Kansikuva Sára Köteleki.

Realistinen nuortenromaani on murroksessa. Se joutuu sinnittelemään entistä ankarammin fantasian trendikkäiden lajityyppien puristuksessa.

Nuoren esikoiskirjailijan Venla Saalon (s. 1988) Kirkkaalla liekillä -romaania lukiessa  tulee miettineeksi sitäkin, eivätkö nuoret tekijät enää luota "perinteiseen kerrontaan", vaan keksivät erilaisia kielellisiä tai rakenteeseen vaikuttavia tehokeinoja, joiden avulla uskovat saavansa itsensä ja kirjansa paremmin läpi – mediajulkisuuteen ja lukijoiden tietoisuuteen? 

Saalon kirjan tapauksessa ainakin Finlandia Junior -esivalintaraati vakuuttui romaanin kielellisestä uudistushenkisyydestä. “Romaanin vahva tunnelma syntyy Saalon lyyrisestä kielestä. Tarina ja sen kerronta ovat yhtä. Välimerkittömät virkkeet vetävät lukijan syvälle Maarian lepattaviin ajatuksiin,” todettiin perusteluissa.

Saalo kikkailee ja välttelee viimeiseen asti pisteitä, ja pilkutkin rytmittävät tekstiä hyvin oikullisesti. Tavoitteena on päästä tajunnanvirtamaiseen, vapaaseen mielen vaelteluun.

Nuoren tekijän ansioksi on sanottava, että romaanin traagiset tapahtumat nappaavat kyllä mukaansa ja aika-ajoin aikuinen lukija – lukemistaan luultavasti varsinaista kohderyhmäänsä enemmän kontrolloivana –  jopa unohtaa oikulliset välimerkit. Mutta – ja tämä koskee kyllä monien muidenkin kustantajien välimerkkikäytäntöjä! – eikö repliikkiviiva voisi kuitenkin olla oikean mittainen?

Maaria on traumatisoitunut isoveljensä kuolemasta, jonka syytä ei koskaan saada selville. Onko veli ajautunut vastaantulevien kaistalle vahingossa vai tahallaan?

Yhdeksättä luokkaa käyvä Maaria tosiaan sananmukaisesti lepattaa eikä saa otetta oikein mistään:

hän ajattelee että jonain päivänä mä uuvun enkä jaksa pitää kiiinni, mun ote tästä maasta lipeää ja mä alan vieriä alas kaltevaa pintaa kunnes tulee kuilu vastaan

         kaikki ihmiset täällä ovat karuja kylmiä ja kallellaan eikä niistä saa otetta, – –

Saalo kaataa romaanissaan taas uuden tabuaiheen ja nostaa näin myös kuuden vuoden takaisen Porvoon tuomiokirkon tuhopolton uudelleen huomion keskipisteesen.

Maarialla on ollut todennäköisesti jo pitkään taipumusta pyromaniaan, ja oman mielen järkkyminen ja pienperheen toimintamallien romahtaminen sysäävät hänet lähelle epätoivoista tekoa:

minkä hän sille voi että hän rauhoittuu aina katsellessaan tulen voimaa ja tuntiessaan sen lämmön kasvoillaan varsinkin silloin kun hän polttaa jotain pienoismalleistaan ja se käryää ihan kunnolla – –  aina silloin suuri kärsimys hänen sisällään herkeää nakertamasta häntä ontoksi ainakin hetken aikaa ja hän voi unohtaa sen olemassaolon täysin

         joten ei se voi olla väärin, – – –

 

Maaria on tyttö, joka "ei halua olla kuten ne ihmiset jotka alistuvat rohkeuden puutteessa muiden tahtoon ja jättävät tekemättä jotakin ainutkertaista mitä ei voi ehkä koskaan myöhemmin toteuttaa". 

Lukijalle Maarian kuva jää silti hiukan epäuskottavaksi. 

Saalon valttina on erittäin aistimusvoimainen kieli, joka on parhaimmillaan Maarian realiteetin tajun hapertumista kuvaavissa kohtauksissa:

Maaria tuntee juostessaan marraskuun hileiset sormet kaulansa ympärillä ja kuinka viima ryömii hänen luitaan pitkin hänen sisälleen ja halaa häntä koko vartalon pituudelta, – –

Lukija myötäelää voimakkaasti Maarian surutyötä ja identiteetin etsintään liittyvää prosessointia. Taitekohtana voi pitää hiukan absurdisti kuvattua kohtausta, jossa Maarian keskeistä toimijaroolia jopa vähän häivytetään. 

Tyttö nimittäin pelastaa pohjoisen junassa afrikkalaisen naisen pienen lapsen tukehtumasta. Tämän ohimennen kuvatun,  mutta vaikuttavan kohtauksen jälkeen lukija vakuuttuu – huojentuneena, – että Maaria on kaikesta tempoilustaan huolimatta  kaikkea muuta kuin tunnekylmä itsekeskeinen teini!

Vaikka rouva Huu ei pidä itseään nuortenromaanien sisältöön ärhäkästi tarttuvana moralistina, niin hiukan askarruttaa se, että nuortenromaanien nuoret tekijät katsovat asiaan kuuluvaksi korostaa päähenkilöiden seksuaalista potentiaalia hyvinkin rohkeiden kielikuvien kautta:

sillä tänä iltana hän on kissanainen,

hän ojentaa säärensä Peten katseen nuoltavaksi hänen liikkeensä muuttuvat jälleen sulaviksi kiehtoviksi seksikkäiksi ja hänen koko olemuksensa vaihtuu yhdeksi suureksi mysteeriksi, mä olen peto, mä olen sifonkia silkkiä vaniljaa hän ajattelee

Eikö hapuileva, epävarma ja herkkä ensirakkauden kuvaus enää vakuuta sen paremmin kirjailijoita kuin lukijoitakaan?

Venla Saalon esikoisromaani Kirkkaalla liekillä oli yksi Helsingin Sanomien 12:sta esikoiskirjaehdokkaasta. Raadin linjaukset eivät vaikuta kovin loogisilta, sillä toisaalla raadin puheenjohtaja Antti Majander linjasi esikoiskirjakilpailun koskevan aikuisten kaunokirjallisuutta. (Vrt. Lastenkirjahyllyssä äskettäin käyty keskustelu Roope Lipastin ehdokkuuden tiimoilta.)

Tässä yhteydessä sopii muistuttaa ,että onhan Suomessa ainakin yksi alueellinen kirjallisuuspalkinto, joka tarkastelee koko kotimaista kaunokirjallisuutta, ilman arvo- tai arvostusvarauksia lukijan ikään katsomatta: tämän vuoden Savonia-palkintoehdokkaina on kuusi savolaislähtöisen tai alueella yhä asuvan kirjialijan teosta: Pirjo Hassisen Popula, Asko Jaakonahon Onnemme tiellä, Sirpa Kähkösen Hietakehto, Saija Nissisen Sitomisen taito, Markku Rönkön Metsän poika ja Tuija Lehtisen nuorille suunnattu tarinakokoelma Pesää! (Otava 2012).

Äidinkielen varasto ja muita ihmeitä itäisestä Suomesta

Toisinaan tekee hyvää tuulettaa päätään etäällä kotoa, vaikkakin työn merkeissä.

Rouva Huu oli koko viime viikon, maanantaista torstaihin,  Itä-Suomen kiertueella antamassa ELY-koulutusta Kuopion, Joensuun ja Mikkelin kirjastonhoitajille ja opettajille.

Zuumasin uusimman lasten- ja nuortenkirjallisuuden trendejä ja kiinnostavimpia ilmiöitä sekä alustin otsikolla "Rankka, rankempi, lastenkirja?"  ja esittelin kuvakirjojen kipeitä tai vaikeita aiheita havainnollisin esimerkein.

Itä-Suomessa ei ole vähään aikaan järjestetty läänintason kirjasto- ja kouluväen koulutusta lasten- ja nuortenkirjallisuudesta. Osanottajat olivat siis hyvinkin motivoituneita ja tiedonjanoisia ja keskustelu virkeää. Oli kiintoisaa kuulla kirjasto- ja kouluväen näkökulmia lasten- ja nuortenkirjallisuuden arkikäytöstä ja tavata myös muutamia Lastenkirjahyllyn vakilukijoita. 

Oman osuuteni jälkeen alusti Katja Kyllönen Kirjastot.fi:stä, joka toimittaa sisältöä kahdelle nettisivulle, Okariinoon ja Sivupiiriin. 

Molempia nettisivuja ollaan uudistamassa. Sivupiiristä muotoutuu lukemaan ja kirjoittamaan kannustava sivusto kouluikäisille lapsille ja nuorille. Kaverikirjavinkkaukseen panostetaan Sivupiirissä vielä nykyistä  enemmän. Okariino tulee painottumaan enemmän alle kouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa sivustona.

Koulutuspäivän päätteeksi kuultiin vielä lasten- ja nuortenkirjailija Tittamari Marttisen ajatuksia lapsille ja nuorille kirjoittamisesta. Marttinen aloitti uransa 1990-luvulla, pienten lasten äitinä. 

Kuvakirjojen lukeminen oli Marttiselle pienten lasten äitinä pelastus: näin päästiin kerta toisensa jälkeen harmaasta ja joskus vähän puuduttavastakin arjesta toiseen todellisuuteen!

Monipolvista keskustelua virisi osanottajien kesken lukemaan opettelevien lasten kirjoista. Erityisesti oikeasti helppolukuisista on Suomessa edelleen huutava pula! Ja tavutetuille kirjoille olisi kentällä yhä kova kysyntä. 

Rouva Huu nyökytteli myös hartaasti Marttisen kertoessa kohtaamastaan isästä, jonka mielestä lasten kanssa yhdessä lukeminen on laiskaa, mutta mieluista tekemistä. Lisää lukevia isiä Suomeen ja koko maailmaan, toivoo rouva Huu!

Koulutuksen koordinaattori, sivistystoimentarkastaja Eeva Hiltunen, muistutti kirjastoväkeä ja opettajia myös yhä käynnissä olevasta Lukuinto-hankkeen pilotoinnista.

Lukuinto-hankkeen tavoitteena on kehittää ja kokeilla 6-16-vuotiaiden lasten ja nuorten sekä heidän vanhempiensa kanssa uudenlaisia monipuolisiin lukutaitoihin tähtääviä toimintamuotoja.  Oulun yliopisto koordinoi valtakunnallista Lukuinto-yhteisöä, järjestää tapaamisia ja koulutusta sekä tukee pilotoijia oman kehittämisideansa toteutuksessa. Lisäksi Lukuinto-kumppaneina voivat olla lapsi- ja nuorisotyötä tekevät eri taidemuotojen, liikunnan ja median piirissä työtä tekevät yhteisöt.

Lukuinto-pilotin perustan muodostaa koulu-kirjasto –pari, joka voi ottaa mukaan yhteistyötahoja omasta toimintaympäristöstään. Pilotoijat valitaan sekä hakemusten sisällön että alueellisen ja kielellisen edustavuuden perusteella.    Valinnassa painotetaan kehittämisideoiden kekseliäisyyttä ja monipuolisuutta. Pilotointiin sitoutuvat koulusta rehtori ja riittävä määrä opettajia sekä kirjastosta kirjastonjohtaja ja lasten ja nuorten kirjastotyön ammattilaisia.

Lukuinto- ohjelman pilotointi alkaa vuonna 2013. Pilotoinnin hakuprosessi käynnistyy marraskuussa 2012. Pilottiryhmiksi valitaan hakemusten perusteella koulu ja kirjasto -pareja eri puolilta maata. Pilottivuonna kehitetään toimintamalleja sekä suunnitellaan ja järjestetään koulutusta.

Hakuaika pilotointiin jatkuu vielä 12.12.2012 asti. Pilotit valitaan joulukuun aikana ja valinnasta tiedotetaan tammikuussa 2013.  

Lastenkirjahylly kannustaa kaikkia kirjastoja ja kouluja reippaasti ja rohkeasti ja omiin erityisavuihinsa uskoen ilmoittautumaan mukaan pilottiryhmien hakukierrokselle!

Jokainen lasten ja nuorten lukemista edistävä hanke on huomion arvoinen. Vaikka kaikki pilotointiin ilmoittautuneet eivät lopulliseen kärkiryhmään seuloutuisikaan, niin tavoitteena on KARTOITTAA Suomessa tehtävää lasten ja nuorten kirjallisuus- ja lukemiskasvatuksen keinoja ja saada ne mahdollisimman laajaan tietoisuuteen.

Kiertue päättyi Mikkeliin ja hiljattain virastorakennuksesta koulurakennukseksi saneerattuun Kalevankankaan kouluun.  Siellä rouva Huun katse nauliutui auditorion edessä olevaan paikallisen taiteilijan, kuvanveistäjä-kuvataiteilija Hanna Vahvaselän (s. 1973) moniosaiseen taideteokseen, jonka taiteilija itse oheisessa linkissä  esittelee.

Tilaustyö kytkee yhteen koulun historian monine oppilassukupolvineen sekä koulua ympäröivän luonnon. Vahvaselän teokset ovat reliefimäisiä maalauksia puulle. Viisi teosta toistavat koulun tunnuksen värejä ja välittävät Kalevankankaan koulun arvoja:  eli viisautta, vireyttä, osallisuutta, oppimista ja yhteisöllisyyttä.

Ihmetyksen aihe oli myös koulun kupeessa toimiva Kalevankankaan kirjasto, jonka suunnittelussa on kuultu nuorien toivomuksia. Kirjaston sisustus ja tilasuunittelu olikin raikas, värikylläinen ja nuorekas. Painotus on lasten ja nuorten kirjastokokoelmassa, mutta valikoimaa on aikuiseenkin makuun ja kirjasto toimii myös asuinalueen sivukirjastona.

Uudenkarheassa koulurakennuksessa oli myös rouva Huun uteliaisuutta erityisesti herättänyt huone. Sen ovessa luki Äidinkielen varasto. Ovi oli valitettavasti lukossa ja vahtimestaria ei näkynyt missään. Mutta voi vain mielikuvitella, mitä suljetun oven takaa olisi voinut löytyä….

Onneksi on varaa, mistä valita

Lastenkirjainstituutin Kirjabasaari 28.11.2012 

klo 12–18, os. Puutarhakatu 11 A, 2. Krs. Tampere.

Lastenkirjainstituutin lastenkirjailta, klo 18.15 

alkaen samassa paikassa, esiintyjänä 

lastenkirjakustantaja Leena Reiman.

Iltasanomat 24.–25.11.2012. 

Sunnuntain erikoisnumeron kirjaextra. 48 sivua.

Viikonlopun Iltasanomissa on joulun kirjaextra ja siellä yhden aukeaman verran kiinnitetään huomiota myös lastenkirjallisuuteen. 

Toimittaja Jenni Heiti on tutustunut lastenkirjatarjontaa yhdessä Iltasanomien lapsiraadin, Onnin, Valtterin, Jaakon ja Veeran kanssa. Ainoastaan Onnin ikä mainitaan jutussa: hän on viisivuotias.

"Lukemiseen ei tarvi käsiä". Vapise pelikonsoli. Lapset rakastavat kirjoja edelleen, todetaan heti otsikossa.

Lapset kiteyttävät erilaisia – ja yllättäviäkin! –  kirjoihin ja lukemiseen liittyviä havaintojaan vastatessaan kysymykseen, miksi lukeminen on tärkeää. 

Tässä muutamia poimintoja:

"Että menis silmät kiinni."
"Kun lukee, oppii lukemaan.""Oppii näkemään unia."
"Siitä saa paremman mielen."
 

Raadin ja toimittajan arvioitavana on ollut 18 lapsille ja varhaisnuorille suunnattua kirjaa, joista valtaosa on kuvakirjoja. 

On hienoa, että valikoimassa painotetaan nimenomaan kotimaista uutuustuotantoa, mutta hiukan nyreksyttää se, että mukana ovat ne entuudestaan ihan riittävän hyvin tunnetut ja myyvätkin kirjat, Mauri Kunnaksen Aarresaari, Nopoloiden uusin Risto Räppääjä ja Havukaisen & Toivosen Tatu ja Patu pihalla. 

Niiden sijasta olisi voinut tuoda esille muita, vähemmän julkisuudessa esillä olleita kirjoja. Ja huomion katveesen jätetään kirjaextrassa tällä kertaa kokonaan nuortenkirjallisuus, ellei sitten Marika Bergmanin Robinin huikea tarina -kirjaa ja Tuomas & Antti Kyrön Pukki lavalla -kirjaa lasketa sellaisiksi. Ainoa varhaisnuortenkirja tässä poiminnassa on Susanna Alakosken Päivän Harri. 

Mutta näillä mennään.

Mukana on kuitenkin monta hyvää uutuutta: muiden muassa Anna ja Eppu Nuotion & Kristiina Louhen Veikko ja Veikko, Anssi & Maija Hurmeen Peiton alla, Marika Maijalan & Juha Virran Sylvi Kepposen kirjekaveri, Juhani Känkäsen lastenkirjallinen aluevaltaus Hyvää huomenta, Apo Apponen! Sekä Ulf Starkin & Linda Bondestamin Diktaattori.

Lasten mielipiteet, plussat ja miinukset,  ilmenevät sitaattimerkkeihin laitetuista kommenteista. 

Ilman sitaatteja olevat mielipiteet lienevät toimittajan omia toteamuksia. Tässä niistä muutama poimintoja:

+ "Se oli kivaa, kun isolla Veikolla oli karhun pää."  

-       "Se 22 tapaa käyttää keppejä oli vähän tylsä."

-      "Tähän [Peiton alla]  ei ole jatkoa." 

+ "Huijaus oli parasta!" [Risto Räppääjä ja nukkavieru Nelli] 

+ "Se oli kivaa, kun Priit putos puusta." [Sylvi Kepposen kirjekaveri]

Älä toivo tätä [Siina Hirvonen: Siinan taikaradio, Tammi] joululahjaksi, ellet ole valmis räppäämään ja tanssimaan –paljon. 

Hevisauruksen ylituotteistaminen alkaa tympiä.

Aikuisen tekee mieli pyytää, että luetaanko uudestaan. [Apo Apponen]

Kuvituskuva Camilla Mickwitzin Mimosa-kirjasta. 

Niille, jotka ovat kiinnostuneita myös hieman vanhemmista lasten- ja nuortenkirjoista, tarjoutuu Tampereella oivallinen tilaisuus viettää ensi keskiviikkona koko päivä Lastenkirjainstituutissa.

Lastenkirjainstituutin Kirjabasaarissa on klo 12–18 kirjamyyntiä: tarjolla joululahjahintaan Satusaappaat ja runopilli –julkaisua ja muita LKI:n julkaisuja, kirjaston poistokorista vanhoja lasten- ja nuortenkirjoja pikkurahalla sekä Onnimanni-lehden lahjatilauksia, lastenkirja-aiheisia joulukortteja ja muita kirjallisia kortteja.

Kirjastossa on myös NON STOP –esittelykierroksia sekä  kirjalliset arpajaiset, joissa jokainen arpa voittaa!

Kirjakahvilassa pirkanmaalaiset lasten- ja nuortenkirjailijat esittelevät, myyvät ja signeeraavat kirjojaan. Kirjailijat ovat paikalla seuraavasti:

Klo 14.30 Kirsti Kuronen


Klo 15.00 Sari Peltoniemi


Klo 15.30 Vilja-Tuulia Huotarinen


Klo 16.00 Anneli Kanto ja Terhi Rannela


Klo 16.30 Salla Simukka

Tapahtumantäyteisen päivän päätteeksi vielä klo 18.15 alkaen LKI:n kannatusyhdistyksen hallituksen uusi jäsen, Pieni Karhu –kustantamoa luotsaava Leena Reiman, kertoo miten hänestä tuli lastenkirjakustantaja.

Harmikseen rouva Huu joutuu olemaan koko pitkän päivän Helsingissä, tosin välillisesti myös lastenkirjallisuutta edistämässä. 

Ja ensi torstainahan saa sitten taas jännätä, kuka kirjailija/ ja/tai kuvittaja pokkaa Finlandia Junior –palkinnon! 

Kipeänä mutta aistit avoinna

Enna Airik: Haavemaa. 32 sivua. Karisto 2012.

Anssi ja Maija Hurme: Peiton alla. 27 sivua. Schildts & Söderströms 2012.

Entisaikain lastenkirjoissa kuvattiin paljon sairaalloisia lapsia, jotka usein myös menehtyivät sairauden kurimukseen ja pääsivät näin pois maallisista vaivoista taivaan iloon.

Robert Louis Stevensonin Lapsen runotarhasta (WSOY 1987, suom. Kirsi Kunnas) löytyy kokonainen sarja runoja, joissa kerrotaan lapsen pitkällisestä potemisesta. Stevenson sairasti itse lapsena tuberkuloosia, joten runoilla on omakohtainen tausta. Kokoelman klassikko on runo ”Vuodepeiton maa”.  

Legendaarinen lastenlääkäri Arvo Ylppö on riimitellyt Heikki Ojansuun kanssa paranemiseen kannustavan runon ”Lapsi on pipi ja vuoteessa makaa,/ ei saa nousta kuin aikojen takaa./ Otapas lääkettä, rohtoa nauti,/ kohta on kaukana pipi ja tauti!”

Kaksi samana vuonna ilmestynyttä kuvakirjaa ei saa vielä aikaan mitään potemiskirjojen buumia, mutta on kiinnostavaa, kuinka eri tavoin nämä kuvakirjadebytantit käsittelevät samaa aihetta.

Enna Airikin Haavemaan (Karisto 2012)  romanttinen kuvitus maalailee ylellisiä interiöörejä. 

Enna Airik on salanimi, jonka taakse kätkeytyy taiteen maisteri ja Lapin Kansaan kuvakirjakritiikkiä tekevä, Nokialla asuva Hanna Immonen (s. 1980) . Salanimi on sikäli hieman harhaanjohtava, että sen perusteella ei äkkipäätä edes arvaisi, että kyseessä on kotimainen kuvakirjatulokas!

Aana on orpo ja sairaalloinen lapsi, jota Oili-täti hoivaa parhaan kykynsä mukaan. Aanalla on muistikirja, johon kirjoittamansa tarinan kautta hän pääsee siirtymään Haavemaahan. Siellä kipu ja tuska ovat poissa, on ainainen kesä ja kaikkea yltäkylläisesti. 

Aana otti kirjansa ja huomasi, että se oli melkein täyteen kirjoitettu.– Ei sen väliä, hän sanoi itsekseen. – tarina onkin melkein lopussa.               

Ja niin hän kirjoitti epäröimättä sen, mitä oli halunnut kirjoittaa alusta asti:

Kun tyttö heräsi vuoteessaan, hän kuuli, kuinka viereisessä huoneessa keskusteltiin hiljaa. Äiti ja isä siellä juttelivat, niin kuin aina sunnuntaiaamuisin. Tyttö hypähti sängystään ja juoksi heidän ovelleen.

 Kurkistaessaan sisään Aana huomasi, että huone olikin suuri puutarha, täynnä aamuruskon kaltaista valoa. Verkalleen virtaavan joen yli kaareutui silta, ja sillalla seisoivat äiti ja isä, valkoiset puvut loistaen kuin taivaan tähdet.
                Aana juoksi sillalle, joka oli kuin pehmeä uni. Hän heittäytyi äidin kaulaan ja puristi niin, että sydämeen sattui. Ja kun hän haistoi äidin tuoksun, hän tiesi löytäneensä takaisin kotiin.

Art nouveau -tyylille ominaisesti kasveja käytetään koristamaan, rajaamaan ja rytmittämään kuva-aihetta. Enna Airikin kuvitusta kuvakirjaan Haavemaa, Karisto 2012. 

Airikin kuvitustyyli ammentaa Art nouveaun jugendista ja tekstin unenomainen ja hieman vanhahtava tyyli viittoo sekin varhaisen 1900-luvun lastenkirjalliseen perinteeseen.  Erilaiset ornamentiikat ja kasviaihelmat kehystävät asetelmallisia kuvia, ihmishahmot ovat veistoksellisen kauniita ja hiukan paikalleen jähmettyneitä. Vesivärikuvitus on sävykästä, mutta kokonaisuudesta jää hiukan vieraannuttava tunnelma – joka toisaalta sopiikin tarinan henkeen. Erityistä taidokkuuttaan Airik osoittaa silhuettikuvissa, jotka tuovat mieleen Elsa Beskowin ja suomalaisista kuvittajista muun muassa Emil Cedercreutzin.

Samaan aikaan ruotsiksi ja suomeksi ilmestynyt Under täcket / Peiton alla on aviopari Maija ja Anssi Hurmeen   esikoiskuvakirja.  Molemmat työskentelevät graafisella alalla, Maija Hurme (s. 1976) layout-toiimttajana ja uutisgraafikkona Hufvudstadsbladetissa ja Anssi Hurme (s. 1976) design-yrittäjänä ja graafikkona.  Maija Hurmeella on myös kuvituksen keskittyvä blogi Majas sketschbook.

Sekä kuva että teksti pyrkivät kumpikin niukkaan, mutta latautuneeseen ilmaisuun. Kenties tekstiä olisi voinut vieläkin vähän karsia?

Elsan huoneen hillitty sisustus ja tyypilisen lastenhuoneen tavarakaaoksen puuttuminen ovat mielestäni jotenkin ruotsalaiseen kuvitusperinteeseen kuuluvia. Maija Hurmeen kuvitusta kuvakirjaan Peiton alla, Schildts & Söderströms, 2012. 

Elsa makaa kuumehorteessa sängyssä. Äkkiä peiton alta kuuluu tuhinaa ja sieltä pilkistää siilin kuono. Metsän eläimet tarvitsevat Elsalta apua moniin vaivoihinsa. Empaattinen Elsa on oman potemisensa myötä oppinut, kuinka parhaiten vetoaa eläimiin hoidon onnistumiseksi.

Seikkailun jälkeen Elsa palaa takaisin omaan sänkyynsä ja tuntee jo tervehtyneensä. Veli Ilmari ihmettelee Elsan kuraisia käsiä. Näin uniseikkailua ei vesitetä, vaan ihmeen ja fantasian mahdollisuus jää tekstiin lystillä tavalla.

Mäyrä näyttää saavan taikavoimia sen jälkeen, kun Elsa on poistanut sen takapuolesta kipeät piikit. Entistä useampi kuvakirja harppaa nykyisin huimaan fantasiaan, niin myös Maija ja Anssi Hurmeen esikoiskuvakirja Under täcket/ Peiton alla, Schildts & Söderströms, 2012.   

Maija Hurme tyylittelee ja tyypittelee eläimiä. Ketulla on honkkelot jalat isoine terävine tassuineen. Mäyrä on tunnistettavampi, mutta silläkin on pitkät terävät kynnet.  Lapsihahmoissa on eloisiin eläimiin verrattuna vähän enemmän asetelmallisuutta ja luonnosmaisuus vaivaa muutamia kuvia, mutta kokonaisuutena kuvakirja vie lukijansa ja katsojansa viehättävälle, omintakeiselle seikkailulle unen ja valveen rajalle.

Itselleni kuvitus assososioi lämpimiä läikähdyksiä lapsuuden rakkaimmasta sadusta, H. C. Andersenin Peukaloliisasta, lähinnä tämän yhden kuvan perusteella: