perjantai 22. marraskuuta 2013

Tunnustusta ja ehdokkuuksia



Syksy on tunnetusti sadonkorjuun aikaa, ja vielä näin talven kynnykselläkin ropisee paljon tunnustusta, palkintoja ja ehdokkuuksia myös lasten- ja nuortenkirjoille.

IBBY Finland nimeää joka toinen vuosi ehdokkaansa kansainvälisen IBBY:n kunnialistalle. Listalle pääsivät  Vilja-Tuulia Huotarinen nuortenromaanilla valoa valoa valoa (Karisto 2011), Mia Franck fantasiaromaanilla Martrådar, (Schildts & Söderströms 2013) ja Annastiina Mäkitalo (Syväjärvi) kuvakirjasta Vanhan Rauman Kirsti  (Kiinnoste 2012). Kääntäjistä ehdolla asetettiin Outi Hassi unkarilaisen Ferenc Molnárin klassikon Koulupoikia suomennoksesta ( Otava 2012).

Lounais-Suomen Kirjailijoiden joka toinen vuosi jakamasta Anni Polva -tunnustuspalkinnosta kilpailee tänä vuonna viisi kirjailijaa ja sarjakirjaa.
Ehdokkaina ovat J. S. Meresmaan Mifongin perintö (Karisto 2012), Timo Parvelan Ella ja kaverit menevät metsään (Tammi 2013), Veera Salmen Puluboin ja Ponin loisketiivis kirja (Otava 2013), Mila Teräksen Telma ja Kuiskausten koulu (Otava 2012) ja Netta Walldénin Ruben ja Ratikkaralli (WSOY 2013).
Anni Polva -tunnustuspalkinto perustettiin kohottamaan lasten ja nuorten sarjakirjojen statusta. Raadin mukaan tarjonta oli tänä vuonna laadukasta ja runsasta ja ehdokasasettelussa haluttiin kiinnittää huomiota nimenomaan sarjakirjojen monipuolisuuteen.
Siihen liittyen voisi sarjakirjallisuuden kategoriaan hyvin perustein nostaa vielä kuvakirjasarjat. Alkaneen 2000-luvun mittaan kuvakirjat ovat entisestään sarjoittuneet, ja myös niistä löytyy monia kunnianhimoisia kokonaisuuksia!     
Anni Polva –palkinnon raatiin kuuluivat  Roope Lipasti  ja Pirjo-Riitta Tähti-Wahl Lounais-Suomen Kirjailijoista, äidinkielen opettaja Anja Viranko sekä koululainen Vilma Meriö. Ulkojäsenenä raadin työhön osallistui myös koululainen Olga Lipasti. Voittaja julkistetaan joulukuun alussa.
Ensimmäinen Anni Polva -palkinto jaettiin vuonna 2007 ja sen sai Jukka Parkkinen kirjasta Karhukirjeitä kaamoksesta (WSOY 2006). Vuoden 2009 palkinnon sai Sari Peltoniemi lastenromaanista Soita minulle, Kukka Kaalinen (2008) ja vuoden 2011 palkinnon sai Anneli Kanto Futistyttö-sarjaan kuuluvasta Huippuvalmentajasta (Karisto 2011). 
Kuvittaja Julia Vuori sai lapsen oikeuksien päivänä keskiviikkona Taiteen edistämiskeskuksen jakaman lastenkulttuurin valtionpalkinnon, suuruudeltaan 15 000 euroa. Hän on  yhdessä Marjatta Levannon kanssa tehnyt lukuisia lasten taidekirjoja. Tunnetko? Lasten Ateneum   ilmestyi vuonna 1991. Vuori debytoi vuonna 1989 Ulla-Maija Aaltosen Jennin talli -kuvakirjan kuvittajana, ja siinä jo näkyy paljon hänen myöhemmällekin tuotannolleen tunnistettavia piirteitä: vahvaa ääriviivaa ja väriskaalaa.
Viimeisin Marjatta Levannon kanssa tehty yhteishanke on Taivaallinen suurperhe (Otava 2011), joka esittelee uskontojen ja myyttien rikasta olentogalleriaa. Karua kieltään kirjan lyhyestä elinkaaresta kertoo se, että Suomalaisen kirjakaupan sivuilla kirjaa myydään jo alle viiden euron alehintaan! 

Perusteluissa sanottiin mm. seuraavaa:

Vuoren helposti lähestyttävät kuvat houkuttelevat nuoren lukijan niin kultakauden taiteilijoiden Eero Järnefeltin tai Hugo Simbergin kuin nykytaiteen teosten maailmaan.  
Vuori on piirtänyt kuviinsa alusta saakka eläinhahmoja. Pienten lasten kuvakirjasarjassa esiintyvä sika on humaani ja lämmin hahmo, joka välittää ystävistään.
Liikuttavien ja lapsenomaisten eläinhahmojen tekemisiin ja lausahduksiin sisältyy aina myös humaanisuutta. Niinpä Tapiiri-hahmosta on tullut Sylva ry:n toiminnan tunnus. 
Vuori tuo uuden ja kiinnostavan näkökulman arkeen. Usein tarinat nyrjähtävät sovinnaisen tuolle puolen. Vuoren viimeisin kirja, Sika ei osaa päättää (2013), on piirretty sarjakuvamuotoon. Kirjan nonsense-huumori vetoaa kaiken ikäisiin lukijoihin. Jokainen ymmärtää tekstin omalla tavallaan. 
Vuoren kirjoja on käännetty japaniksi, koreaksi ja kiinaksi. Japanilaiset ovat hullaantuneet Vuoren luomaan Sikaan. Kun meillä Sika on ollut etenkin lasten ja naisten suosiossa, niin Japanissa sen ovat omineet teini-ikäiset. 


Ja paras viimeiseksi: 

Valtion media-, sarjakuva- ja kuvitusaiteen toimikunta on jakanut tänään ensimmäistä kertaa kuvitustaiteen valtionpalkinnon (15 000 euroa), joka on myönnetty kuvittaja Erika Kallasmaalle (s. 1969).  Perusteluissa sanottiin näin:


Erika Kallasmaan työn painopiste on lastenkulttuurissa. Hänen teoksilleen on tunnusomaista rento muotokieli ja rikkaat sommitelmat, joita sitoo näennäisestä riehakkuudesta huolimatta hallittu värisuunnittelu. Kallasmaan teokset ylittävät kaikki sovinnaisuuden rajat.  
Lastenkulttuuripainotuksesta huolimatta hänen kuvallinen maailmansa vaikuttaa voimakkaasti kaikenikäisiin.Kallasmaan kuvittama Yökyöpelit ilmestyi 2008. Sen pohjalta Helsingin kaupunginteatteri tuotti musiikkinäytelmän, johon Kallasmaa suunnitteli lavastuksen ja puvustuksen. Ohjaus ja käsikirjoitus olivat Laura Ruohosen. 
Seuraavaksi Yökyöpelien satukirjamaailma siirtyy televisioon. Tunnettujen näyttelijöiden esittämät "höperön rehvakkaat" hahmot liikkuvat 3D-lavasteiden, perinteisten kulissien ja Kallasmaan piirrosanimaation keskellä. 
Kallasmaa on myös ollut ideoimassa Tiitiäisen satupuistoa, joka valmistuu Tampereelle tämän vuoden lopulla. MA-arkkitehtiryhmän ja Kallasmaan yhteinen Kolonkolonkolo-ehdotus voitti kaupungin järjestämän kilpailun 2012. 
Kallasmaa on koulutukseltaan graafinen suunnittelija ja kuvittaja. Hän on toiminut alansa opettajana Aalto-yliopistossa. Aikaisemmin hänet on palkittu Kuvittajat ry:n Kaiku-palkinnolla (2005). 

Toivottavasti tällainen lastenkirjakuvitustaiteelle osoitettu iso tunnustus näkyy ennen pitkää myös kustantamoissa kuvittajien paremmissa tekijänoikeussopimuksissa ja käytännön työn arvostuksessa!


Lastenkirjahylly onnittelee kaikkia ehdokkaita sekä Erika Kallasmaata ja Julia Vuorta lämpimästi. 


Ei kommentteja: