Juurtukoon tämä satu syvälle lukijan mieleen

Iiro Küttner & Ville Tietäväinen: Puiden tarinoita: Puuseppä. 30 sivua. Books North 2014. Graafinen suunnittelu Ville Tietäväinen.

Jo pitkään olen harmitellut  suomalaisen kirja-alan vanhakantaisuutta: Suomessa ei juurikaan ole ollut halua tuottaa monen ikäisille tai peräti suoraan aikuisille suunnattuja kuvakirjoja. Pieni kielialue rajoittaa toki kirjojen levikkiä, mutta kysymys on myös markkinoinnin jäykkyydestä: Pohjoismaissa ja keskisessä Euroopassa monenikäisten kuvakirjoille on pitkät ja vakiintuneet perinteet.

Viime aikoina (siviili)rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta on löytynyt nimenomaan pieniltä kustantajilta. Books North julkisti äskettäin Puiden tarinoita -sarjan avausteoksen, Iiro Küttnerin ja Ville Tietäväisen Puusepän.

Se on sisäkansien lehtiruotikuvioineen, lukunauhoineen ja koristeellisine alkuvinjetteineen ja muuta typografiaansa myöten viimeistelty kokonaistaideteos, joka tekee kunniaa Zacharias Topeliuksen ja H. C. Andersenin saduille. 

Puusepän työkalut ja  työstettävä puu, jolla näyttäisi olevan oma tahto, toimii hienona rinnastuksena. Jo tässä sadun alkuvaiheessa lukija ja kuvan katsoja aistii tulevaa ristiriitaa ja ahdistustakin. Ville Tietäväisen kuvitusta Iiro Küttnerin tekstiin satukuvakirjassa Puuseppä, Books North 2014.    

Puusepän moraalinen eetos on silmiin pistävä. Sadun terävin kärki suuntautuu mielestäni nykyiseen pakkotahtiseen tuotantokulttuuriin, työelämän paineisiin, esimiehen ja alaisen vinksahtaneisiin valtasuhteisiin.

Jo ensimmäisessä johdantokappaleessa lukijalle tehdään tiettäväksi, että tämän kirjan kanssa ei kannata pitää turhaa hoppua:

Puiden hitaassa maailmassa ihmisen elämä on vain tuokion mitta. Vain jokunen ohihaviseva satokausi. Samasta syystä puiden tarinat, useimmat niistä, ovat meille liian pitkiä, liian hitaita, liian tapahtumaköyhiä koskaan kokonaan ymmärrettäviksi. Me emme ehdi kuulla niitä loppuun asti. Mutta puilla on muutama lyhyempikin tarina kerrottavanaan, sellainen joka talvella mataa kylmänä mahlana eteenpäin puiden juuria pitkin ja kesän mittaan kiihdyttää reippaaseen vauhtiin niiden tihenevässä lehvästössä. Nämä kertomukset ovat niitä, jotka mekin voimme käsittää, mikäli meiltä löytyy kärsivällisyyttä. Ne nimittäin kertovat meistä ihmisistä, sinusta ja minusta.

Koristeelliset alkuvinjetit ovat tarkkaan harkittu detalji. Puun vuosirenkaat ovat niin elävän tuntuisia, että niitä tekee mieli koskettaa ja aistia puun karheus. Ville Tietäväisen kuvitusta Iiro Küttnerin tekstiin satukuvakirjassa Puuseppä, Books North 2014. 

Satu alkaa takautumalla, jossa kerrotaan puusepän perheestä ja puusepän kannalta käänteentekevästä kohtauksesta illallisen jälkeen. Lapset havahtuvat kesken leikkiensä puulattialla vaeltavaan muurahaiseen, ja tyttö liiskaa muurahaisen vasaralla kuoliaaksi:

Isoveli katsoi häntä toruvan näköisenä. 

– Olisit vienyt pihalle sen! Ei saa tappaa! 

– Miksi ei saa tappaa, ihmetteli pikkusisko. 

– Ei saa rikkoa sellaista, mitä ei osaa itse rakentaa. 

Isoveli kääntyi katsomaan isäänsä. Hän ajatteli juuri antaneensa siskolle viisaan elämänohjeen. Isä nyökkäsi pojalleen hyväksyvästi, mutta kun hän käänsi katseensa takaisin sylissään oleviin piirustuksiin, hän tunsi olonsa yhtäkkiä huonoksi.
 

Kohtaus tuntuu allusoivan suoraan Topeliuksen satuun Vattumato. 

Lasten sanaharkka saa puuseppä-isän mietteliääksi  – lukija saa itse päätellä, pohtiiko puuseppä luovuuden ehtoja, taiteilijan työn kurinalaisuutta vai ylisummaan koko elämänmenon mielettömyyttä. Puuseppä masentuu ja kadottaa työn ilon.

Puuseppä on kuitenkin keisarin erityisessä suojeluksessa, ja keisari haluaa ilahduttaa ihailemaansa mestaria. Hän antaa puusepälle vapaat kädet tehdä mitä tahansa, aikaa ja valtakunnan varoja säästämättä.

Puuseppä asettaa ehdoksi sen, että saa tehdä työnsä rauhassa valmiiksi. 

Siekailematta keisari suostuu tähänkin mielenoikkuun:

Keisari nimittäin luotti puuseppään enemmän kuin kehenkään, ja hän sanoi olevansa varma siitä, että millä hyvänsä uudella ihmeellä puuseppä päättäisikään tätä kurjaa maailmaa siunata, valmis työ varmasti toisi entistäkin suurempaa mainetta ja kunniaa, ei vain puusepälle itselleen, vaan koko valtakunnalle.
 

Tässä kohtaa assosioin vahvasti Andersenin satuun Satakieli.

Puusepän hanke on mieletön: hän sulkeutuu ovien taakse 30 vuodeksi rakentaakseen monista eri puulajeista monimutkaisilla liitoksilla valtaisan puun. Hän unohtaa perheensä ja uupuu lopulta työnsä ääreen. 

Keisari löytää mestarin kuolleena luomansa puun juurelta. Viimeiseen viestiinsä puuseppä on kirjoittanut anteeksipyyntönään: ”En osannut tehdä lehtiä”.

Keisarin ja puusepän kohtaaminen ei olekaan suuren elämäntyön veroinen. Ahdistuksen ja totaalisen uupumuksen kuvana tämä mykistää katsojansa hetkeksi kokonaan. Ville Tietäväisen kuvitusta Iiro Küttnerin tekstiin satukuvakirjassa Puuseppä, Books North 2014.

Moraliteetiksi satu taipuu nimenomaan loppukäänteissään. Keisari määrää puun kaadettavaksi. Ja keisarikunnan toisella laidalla puusepän vanhin, jo miehen ikään varttunut poika havahtuu, kun isän ammoin veistämän puunuken rinnasta versoo tammen lehti. Poika hautaa nuken maahan, ja ennen pitkää siitä kasvaa sankka metsä, jonka veroista ei muualla ole nähty.

Puuseppä on mainio esimerkki niin sanotusta hiljaisuuden kirjasta, joka tarjoaa laveat sfäärit lukijan omalla ajattelulle.

Ville Tietäväisen kuvitus on yhdellä sanalla sanottuna jylhää. Se todentaa hartaudella ihmisen pienuuden ja luonnon monimuotoisuuden. Tietäväinen on tyttärensä Ainon kanssa mieltynyt etsimään arkisista esineistä inhimillisiä hahmoja: tässäkin kuvituksessa puun oksan syyt voivat näyttäytyä nukkuvan ihmisen kasvoina ja ahdistuneen ihmisen mielentilana.

Puun vuosirenkaiden kuvaa tekee mieli koskettaa ja tuntea sahatun puun karheus käsissään.

Books Northin takaa löytyy suomalaisia näytelmiä ja elokuvia ulkomaille välittävä agentuuri Agency North Oy, jonka asiamiehenä toimii Markus Pyhältö. Kustantamon sivuilla  uuden kustantamon avainsanoiksi mainitaan kirjailijalähtöisyys, ennakkoluulottomuus ja monikanavaisuus.

Suomen oloissa Books Northin Puiden tarinoita -hanke tuntuu kunnianhimoiselta ja jopa vähän huikentelevaiselta. 

Toivon sille sydämestäni myötätuulta, mitä tulee kirjan ja sarjan levikkiin, lukijoiden suopeuteen ja pitkämielisyyteen Suomessa vähemmän nykyisen vähemmän tunnetun ja arvostetun tyylilajin suhteen.

Käsikirjoittajana tunnettu Iiro Küttner (s. 1966) ei ole lastenkirjailijanakaan ensikertalainen: Taljantti, lempeä jättiläinen (Otava 2000) oli hauskasti vanhaa kuningassadustoa pöyhivä satukuvakakirja, jonka kuvitti tuolloin vasta kuvittajan uraansa aloitteleva Christel Rönns. Küttner valittiin viime syksynä Aalto-yliopiston käsikirjoituksen professoriksi elokuvataiteen ja lavastuksen laitokselle.