Jacques Duquennoy:
Haamuvoimistelu. 8 s. Nemo 2013.
Rouva
Huun työpöydällä on nyt hurja hoppu. Viimeistelen parhaillaan Lastenkirjainstituutin Kirjakori Special -seminaariin tulevaa 2000-luvun kuvakirjallisuuden syväluotausta.
Valtavasta
aineistosta, mukaan lukien sekä kotimaiset että käännetyt kuvakirjat vuosilta
2000–2014, pitäisi poimia edustavat esimerkit, trendit, tekniikat, tekijät – mielenkiintoisia
kuriositeettejakaan silti unohtamatta.
Yksi
ehdottomasti kummallisin kuvakirjan kriteerit täyttävät teos on eittämättä
Nemon kautta viime vuonna ilmestynyt ranskalainen Jacques Duquennoyn Haamuvoimistelu.
Interaktiivisuutta
kirjan katsojalta ja lukijalta vaativia ns. lelukirjoja, joissa on liikkuvia
osia, läppiä, luukkuja, kolmiulotteisuutta, ilmestyi pieneksi buumiksi asti 1990-luvulla.
Uudella
vuosituhannellakin näitä kirjoja toki ilmestyy, mutta kustannusmaailmassa
halutaan myös tehdä vaikutus lukijoihin aivan uusillakin tehokeinoilla.
Haamuvoimistelun
jippona ovat ketjut, joita voi liikutella ja saada näin hattupäisen haamun
voimistelemaan. Ketjut ovat umpioidun muovikuoren sisällä, ja todennäköisesti
liikkuvat jonkinlaisen staattisen sähkökosketuksenkin (???) takia yksituumaisesti.
Kustantajan sivujen kautta voi katsoa videon, jossa havainnollistetaan kirjan toimintaperiaatetta.
Ensimmäinen
ajatus kirjan äärellä: kaikkea ne keksivätkin.
Pedagogista ulottuvuutta kirjaan
tulee, jos ajattelee että lapsi voi harjoitella sen avulla hienomotoriikkaansa.
Tosin kirjaa ei näiden liikkuvien osiensa takia suositella alle
kolmevuotiaille.
2 kommenttia:
Ensimmäinen ajatus lukiessani arviotasi tästä kirjasta: kaikkea ne keksivätkin. Ja sitten sinäkin totesit samaa.
Ja samalla... Viikon suosituin (pian 2-vuotiaallani) on ollut Pupen luukku- ja äänikirja, jossa voi kurkistaa kukkuu luukun alle ja painaa löytämänsä eläimen äänen nappivalikoimasta (joka on ihanan pieni). Tyttö on ihastuksissaan! Mikäpä siinä. Mutta lisäksi luen kyllä pari Linne Bien ihastuttavaa ensikuvakirjaa ja sitten lorutellaan Helakisan riimittelyjä kaupan päälle!
Lapset pitävät kaikesta tavanomaisesta poikkeavasta, mutta uskon että ensiviehätyksen jälkeen kiinnostus voi usein herpaantua.
Puppe-kirjojen ja muiden luukku- ja läppäkirjojen suosio perustuu juuri tuohon toistuvaan yllätyksellisyyteen, joka palkitsee lapsen uteliaisuuden.
Tällaiset kirjat ovat vähän sellaista karkkipäivän viihdykettä - vaikka ei niissä sinällään mitään pahaa olekaan.
Lähetä kommentti