Punatukkainen Klementiina on sympaattinen uusi tuttavuus

Sara Pennypacker: Klementiina, kuvittanut Maria Frazee, suomentanut Jade Haapasalo, Vaukirja 2014, 133 sivua.

Sara Pennypacker: Klementiinan kirje, kuvittanut Maria Frazee, suomentanut Jade Haapasalo, Vaukirja 2014, 150 sivua.

Sara Pennypacker: Klementiina, viikon ystävä, kuvittanut Maria Frazee, suomentanut Jade Haapasalo, Vaukirja 2014, 161 sivua.

Vaukirjat on lastenkirjoihin erikoistunut norjalaisen Sandsvik-yrityksen luotsaama kirjakerho, joka julkaisee nyttemmin kirjoja myös isommille lapsille. Sen kupeeseen on perustettu myös  alakouluikäisille noin 7–10-vuotiaille tytöille suunnattua kirjallisuutta markkinoiva Twinsy-kirjakerho, jonka romaanit ovat saatavilla Twinsy-sovelluksessa myös e-kirjoina ja äänikirjoina.  

Rouva Huu pongasi kirjaston uutuushyllystä Klementiina-sarjan osia, jotka paikkaavat mainiosti sitä aukkoa, jonka isommat kustantajat ovat jättäneet karsiessaan nimenomaan lukemaan hiljattain oppineiden kirjojen valikoimaa.

Klementiina-sarjassa miellyttää selkeä ja raikas sarja-asu. Kansikuvassa keekoilee aina ilmeikkäästi päähenkilö, punatukkainen Klementiina. Kolmatta luokkaa käyvä Klementiina on eläväinen tyttö, jonka karismaattisessa luonteessa on selvästi yhtymäkohtia Astrid Lindgrenin Eemelin kanssa.

Marla Frazeen kuvitus Klementiina-sarjassa muistuttaa paikoitellen myös ruotsalaisen Eva Erikssonin ilmeikästä piirrintä. Jokainen lapsi on persoonallisesti kuvattu, mutta ilman mitään tehostettua karikatyyrisyyttä. Maria Frazeen kuvitusta Sara Pennypackerin lastenromaaniin Klementiinan kirje,Twinsy/ Vaukirjat 2014.

Marla Frazeen mustavalkoinen, runsas kuvitus (=kuvitusta on ainakin joka toisella aukeamalla) on klassisen tyylikästä, se tuo mieleen 1950–1960-lukujen lastenromaanit, joissa tarkkapiirteinen esittävyys oli olennaisempaa kuin uusimpiin lastenromaaneihin pesiytynyt vauhti ja viiletys.  

Uusimmista verrokeista esimerkiksi  Alice Pantermüllerin ja Daniela Kohlin Lotta Levoton ja kanikaaos, Lasten Keskus 2015,  ja Timo Parvelan & Pasi Pitkäsen Pate-kirjat, Tammi v:sta 2014, hyödyntävät sarjakuvamaista kuvakerrontaa. Geoff Rodkeyn Tapperin kaksoset sotajalalla (WSOY 2015)  käyttää kuvituksena tekstiviestejä ja valokuvakuvitusta, mikä tekee taitosta väistämättä melko levottoman.  

Aikuisen kannattaakin kunnioittaa myös lapsen mieltymyksiä ja ominaislaatua: lukutaidon hiljattain haltuunsa ottanut, luonteeltaan rauhallinen lapsi voi hämmentyä edellä mainittujen kirjojen kaltaisesta kuvaähkystä. Siinä tapauksessa kuvitukseltaan seesteisempi ja ns. pelkkään esittävyyteen keskittyvä kuvitus voi olla lukukokemuksen palkitsevuuden kannalta jopa parempi vaihtoehto!

Klementiinalla on boheemi perhe: äiti on taiteilija ja isä talonmies. Kolmivuotias pikkuveli, jota isosisko kutsuu vaihtelevasti kasvisten nimillä osoittaakseen halveksuntaansa, jää kirjoissa vähälle huomiolle. Klementiinan paras ystävä on samassa talossa asuva Margaret, joka on aikava, bakteerikammoinen ja vähän itseään täynnä oleva ynseähkö tyyppi, jota vasten Klementiinan sydämellisyys tehokkaasti korostuu:

”Tekikö Pinaatti tosiaan niin?” Margaret kysyi. ”Vaikka on teistä kahdesta se helppo tapaus?” 

”Miten niin helppo tapaus?” 

”Äiti sanoo niin. Hänen mielestään on hyvä, että vanhempasi saivat helpon lapsen sinun jälkeesi. Meillä on sama juttu, paitsi että minä olen helppo tapaus. Äiti sanoo, että jos lapsia on kaksi, yksi on helppo ja toinen hankala. Se on kai sääntö.”

Perjantai on alusta saakka tyhmä päivä, sillä äidin paistamista kananmunista löytyi kirkkaita kohtia. Äiti kehottaa syömään vain keltaiset ja valkoiset osat, mutta "Enhän minä voinut, koska kirkkaat kohdat olivat koskeneet keltaisia ja valkoisia osia. Siksi söin vain paahtoleipää".  Maria Frazeen kuvitusta Sara Pennypackerin lastenromaaniin Klementiina,Twinsy/ Vaukirjat 2014.

Klementiinalla on piirteitä, jotka voisi tulkita viittaavan Aspergerin oireyhtymään tai ADHD:hen. Tytön tempausten takana on usein hyväntahtoisuus, mutta Klementiinan lähipiiri ei aina ymmärrä impulsiivisen tytön mielenliikkeitä. 

Opettajilla on välillä kestämistä tytön kanssa, ja Klementiina on tottunut käymään taajaan puhuttelussa rehtorin luona. Jokaisesta kirjasta löytyy kuva, jossa tyttö on rehtorin pöydän äärellä milloin minkäkin kepposen tai päähänpiston takia.

Naisrehtori on kuvattu hyvin tymäkäksi hahmoksi. Lapsen ja aikuisen valtadynamiikan erot  tiivistyvät hyvin tähän aukeamaan. Maria Frazeen kuvitusta Sara Pennypackerin lastenromaaniin Klementiina,Twinsy/ Vaukirjat 2014.

Tytön vanhemmat suhtautuvat Klementiinan tempauksiin kuitenkin humoristisesti ja kannustavat häntä luovuuteen:

Isä sanoo, että olen taitava huomaamaan mielenkiintoisia juttuja. Itse asiassa hän sanoo, että jos mielenkiintoisten juttujen huomaaminen olisi urheilulaji, minulla olisi jo kaulan täydeltä kultamitaleja. Isän mielestä se on Todella Lupaava Merkki Tulevaisuuteni Kannalta. Hän toteaa, että voisin olla oivallinen etsivä, tietysti, mutta juttujen huomaaminen on hyväksi missä tahansa ammatissa. 

Äiti sanoo sen merkitsevän myös sitä, että voisin olla oivallinen taiteilija. – – 

Yhdysvaltalainen mentaliteetti näkyy kirjoissa pienesti, mutta ei häiritsevässä määrin. Suomalainen lapsilukija voi hiukan ihmetellä toistuvaa koulurutiinia, lippuvalaa.

Ensimmäisessä osassa tapahtumat kilpistyvät hiustenleikkuun ympärille, Klementiinan kirjeessä huolta aiheuttaa pelko tytön ihaileman opettajan sapattivuodesta ja Klementiina, viikon ystävä -kirjassa pohditaan ystävyyden perusasioita, luokkahenkeä ja etsitään vimmaisesti Klementiinan karannutta kissanpentua. 

Sarjassa on  ilmestynyt myös Klementiina ja luokkaretki, Lahjakas Klementiina ja Klementiina ja perhepalaveri. 

Lukuvuoroaan odottelevat myös rouva Huun kirjapinossa niin ikään  Twinsy-kirjakerhon kautta ilmestyneet  Annie Barrowsin & Sophie Blackallin kirjat, joissa kerrotaan bestiksistä, Isasta ja Beasta.