keskiviikko 12. joulukuuta 2018

12. luukku: Kamppailu hyvän ja pahan välillä joulun aikaan













Ilkka Auer: Domowik, 262 sivua, Haamukustannus 2018. Kansikuva Ilkka Auer.





Kahdeksasluokkalaisen Vilman perhe saa yllättäen perinnön. 

Vilman originelli isosetä on jättänyt Vilmalle vanhan kartanon tiluksineen, mutta on asettanut perinnölle ankaria ehtoja.

Vilma on huojentunut voidessaan jättää vanhan elämän kaupungissa taakseen. 

Hän on kokenut olevansa ulkopuolinen omassa luokassaan ja saanut opettajiltakin ongelmalapsen leiman ailahtelevaisuuden ja impulsiivisuuden vuoksi. 

Tytön koulumenestys on sitä vastoin loistava, mutta Vilmalla on keskittymiskyvyttömyyden vuoksi ongelmia sosiaalisissa suhteissa muihin ikätovereihinsa. 

Vanhan kartanon henki tuntuu vaikuttavan alavireiseen isään heti tervehdyttävästi ja kiireinen äitikin osaa vihdoin rentoutua.

Kartano on täynnä antiikkihuonekaluja ja historian eri kerrostumia. Vilman huoneesta löytyvään palapeliin ilmaantuu päivittäin uusia kuva-aiheita, jotka antavat vihjeitä menneisyyden tapahtumista.

Vilma tutustuu kotitonttu Domowikiin, jonka kanssa hän ryhtyy ratkomaan isosedän sisarien arvoitusta. 

Kartanon lähellä sijaitseva Raaseporin linna on myös osittain tapahtumien näyttämönä ja tätä kautta Auer sitoo romaania väljästi myös osaksi paikallishistoriaa. 


Jännitys tihentyy talvipäivänseisaukseen:


– Talvipäivänseisaus on väkevä päivä, tiesitkö sitä? Se on yksi päivistä, jona raja tämän ja muiden maailmojen välillä on heikoimmillaan.  
– –  Talvipäivänseisaus on Manalan väen päivä, pimeyden voimien juhla-aikaa, silloin kuolleet pääsevät kosketuksiin elävien kansa. Pirut, maahiset, peikot, kaikki sen sellaiset yrittävät saavuttaa valtaa tulevan vuoden varalle. Ne keräävät sieluja kuin ihmiset polttopuita

Fantasiakirjojen peruskliseiden tapaan Vilmakin saa huomata olevansa erikoislaatuinen eli Vaeltaja, joka voi kulkea maailmojen välillä. 

Vilman tehtävänä on lähteä selvittämään asioita Alismaahan. 


Romaanin lopussa Ilkka Auer melkein tipauttaa lukijan tyhjän päälle ja vihjaa, että kyse olisikin ollut vain Vilman mielikuvituksesta, mutta yhtä nopeasti hän palauttaa maagisen tunnelman takaisin kohdilleen.

Domowikin traileri tavoittaa hyvin teoksen talvisen ja  tihentyneen tunnelman.   

Luulen, että visuaalisesti houkutteleva traileri voi useinkin toimia nykylapsen ja -nuoren lukemisen koukuttajana.




Ei kommentteja: