torstai 4. huhtikuuta 2019

Uusin Punni-palkittu teos kertoo kaiken tarpeellisen punkista














Timo Kalevi Forss: Mitä on punk? Kuvittanut Aiju Salminen, 65 sivua, Rosebud ja Rauhanpuolustajat 2018.




Kirjailija, muusikko, toimittaja Timo Kalevi Forss (s. 1967) ja kuvittaja Aiju Salminen (s. 1979) ovat hetki sitten saaneet Lastenkirjainstituutin jo kolmatta kertaa jakaman Punni-palkinnon, joka myönnetään kotimaiselle lasten- ja nuortenkirjan tekijälle esikoisteoksesta tai rohkeasta avauksesta lasten- ja nuortenkirjallisuudessa.   

Mitä on punk? on Forssin ensimmäinen lastenkirja ja aiheensakin puolesta inspiroiva alueenvaltaus, joka todentaa mielestäni hauskasti myös modernia näkemystä lastenkirjan vaikutusmahdollisuuksista. Varhaiset punkkarit ovat jo ehättäneet vanhemmiksi ja isovanhemmiksi: siksi tällaiselle kirjalle on nyt suoranaista tilausta! 


Perustelut palkinnolle:

Mitä on punk? on kiehtovan rouhea tietopaketti, joka kertoo niin punk-musiikin synnystä ja historiasta kuin punk-asenteesta 1970-luvulta nykypäivään. Kirja on laadukas ja monipuolinen tietokirja, jossa kuvitus, teksti ja taitto muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Kirjan hilpeä huumori ja kantaaottavuus lomittuvat upeasti kautta linjan. Mitä on punk? tarjoaa uusia asenteita ja kiinnostavaa tietoa lapsilukijan tasoisesti ja herättää myös aikuisen kiinnostuksen aiheeseen.

Lisäksi raati jakoi kolme kunniamainintaa raadille lähetettyjen ehdokaskirjojen joukosta. 

Raati halusi nostaa esiin  eri kohderyhmille suunnattuja teoksia. Ohessa perustelut:

Tapani Bagge: Aavehevosen arvoitus. Apassit 1. Kuvittanut Carlos da Cruz. Karisto 2018. 

Lastenromaanien joukossa julkaistaan koko ajan enemmän läpi teoksen neliväri kuvitettuja kirjoja. Tapani Baggen ja Carlos da Cruzin romaani tekee kunniaa klassiselle poikakirjalle uudistamalla sitä. Kirjassa on perinteisesti jännitysjuoni, salaseura ja salapoliisi-toimintaa, samoin yhdessä toimiva poikajoukko ja heitä haastavat tytöt. Asenteet heijastavat kuitenkin nykyaikaa, ja erityisesti uutta on se, kuinka teksti ja kuvitus kuljettavat tarinaa aktiivisesti rinta rinnan. Tarina Helsinkiä terrorisoivasta aavehevosesta pitää näpeissään, ja sivussa tulee tietoa siitä, miten Helsingissä elettiin vuonna 1910. 


Sanna Pelliccioni: Meidän piti lähteä, S&S 2018. 

Sanna Pelliccionin Meidän piti lähteä on yksi ensimmäisistä kotimaisista sanattomista kuvakirjoista. Kirjan tapahtumat kuljettavat lukijan pakolaisperheen mukana koko pitkän matkan uuteen kotimaahan. Aihe on hyvin ajankohtainen ja saa ajattelemaan aiheesta nähtyjä uutiskuvia. Pelliccionin koskettava kuvitus on samalla minimalistista ja rikasta. Maalauksellinen jälki tukee tuulista matkaa kaukaa lähelle. Pienet yksityiskohdat pysäyttävät ja auttavat tarttumaan tarinaan. Kirja sopii monenikäisille lukijoille, mutta parhaiten se avautuu lapsen ja aikuisen vuorovaikutuksessa. 

Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta. Sensored Reality. Tammi 2018. Tammi 2018.

Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan esikoisnuortenkirja Beta vie lukijan Helsinkiin ja vuoteen 2117. Kirja on onnistunut yhdistelmä scifiä ja nuortenkirjaa. Se ei herkuttele dystopialla, mutta sijoittuu kaupunkiin, joka  ilmastonmuutoksen seurauksena osittain hautautunut veden alle. Helsingin tulevaisuus monikulttuurisena peliteollisuuden mekkana on kutkuttava ajatus. Teoksen huikeat pelikohtaukset vievät mennessään, vaikka pelimaailma olisi lukijalle täysin tuntematon. Tarina Minakosta on vetävä ja taitavasti kirjoitettu, teinitytön  elämä ja tunteet tulevaisuuden Helsingissä tulevat iholle.  



Punni-palkintoraadin asiantuntijajäseninä toimivat kuvittaja Sari Airola ja kirjailija Tuula Korolainen, Lastenkirjainstituutin kannatusyhdistyksen jäsenedustajana luokanopettaja Sirpa Riikonen-Mialon ja nuorisojäsenenä lukiolainen Wilma Bruun. Raadin puheenjohtajana toimi Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtaja Kaisa Laaksonen.

Onnittelut voittajille ja kunniamaininnan saaneille tekijöille!








Ei kommentteja: