Toim. Päivi Haanpää & Marika Riikonen: Vajaa tusina. Novelleja. 204 sivua. Arthouse 2024. Kansikuva Samppa Ranta.
Yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden opettajat kaipaavat jatkuvasti lisää vetävää lyhytproosaa, jota voisi työstää oppitunneilla oppilaiden kanssa.
Päivi Haanpään ja Marika Riikosen toimittamat novelliantologiat Tusina
Kuhunkin kirjaan Haanpää ja Riikonen ovat tilanneet novelleja myös sellaisilta, jotka eivät ole aiemmin kirjoittaneet lainkaan lyhytproosaa.
Tusina-kokoelmat ovat tästä syystä varmasti myös kannustaneet ja inspiroineet kirjailijoita suuntaamaan huomiotaan lyhytproosaan.
Jokainen heistä on saanut myös tekstilleen tietyn teeman tai rajauksen.
Vajaassa tusinassa on nimensä mukaisesti 11 kirjoittajaa: Antti Halme, Marko Järvikallas, Markku Karpio, Ansu Kivekäs, Juha-Pekka Koskinen, Anni Kuu Nupponen, Aura Nurmi, Raisa Omaheimo, Katariina Romppainen, Johanna Sinisalo ja Tuutikki Tolonen.
Seurantani mukaan aiempaa kokemusta novellistiikasta on eniten Marko Järvikallaksella, Ansu Kivekkäällä, Johanna Sinisalolla ja Anni Kuu Nupposella. Järvikallas on julkaissut jo kolme novellikokoelmaa aikuisille ja muut ovat osallistuneet erilaisiin antologioihin, julkaisseet novelleja eri lehdissä sekä toimittaneet novellikokoelmia.
Nasevasti nimetyn kokoelman novelleja yhdistää tietynlainen vajaus, joka voi olla esimerkiksi osattomuuden tai riittämättömyyden tunnetta, köyhyyttä tai epäonnistumista.
Kirjan saatesanoissa Haanpää ja Riikonen toivovat Vajaalle tusinalle edellisten kokoelmien tavoin myötätuulta erityisesti kouluissa.
Tohdin tosin silti epäillä, sopivatko kaikki kokoelman novellit oppitunnilla työstettäviksi: esimerkiksi Juha-Pekka Koskisen 1500-luvulle ajoittuva ”Autuaita ovat orvot”- ja Markku Karpion saaristoon tet-harjoitteluun menevistä kaveruksista kertovassa kauhuviritteisessä ”Sormet”-novelleissa on kummassakin alalukuja!
Suurin osa muistakin novelleista on mitaltaan varsin pitkiä, 15–20-sivuisia.
Niiden äärellä muistelen haikeasti Kari Hotakaisen Näytän hyvältä ilman paitaa- ja Kari Levolan Syvältä veistoluokan uumenista- ja Suorin mutka ikinä -kokoelmien kaltaista nasevaa, jopa yhdelle sivulle kiteyttävää lyhytproosaa.
Mitaltaan lyhyin on Tuutikki Tolosen kuuden sivun mittainen rajankäynnin käsitettä puntaroiva ”Rajavyöhykeperhonen”, joka on rakentuu pääosin vuoropuhelun varaan.
Raisa Omaheimon ”Särö luokassa” on mielestäni kokoelman vahvin teksti.
Se kuvaa pienin tehokeinoin syrjään sysittyä, varattomassa perheessä varttunutta nuorta, Säröä, joka on kehittänyt yhdeksi selviytymiskeinokseen tarkkailla ympäristöään terävästi.
Omaheimo on esseekokokoelmassaan Ratkaisuja läskeille (S&S 2023) työstänyt yhteiskunnan vihamielistä ja epäreilua suhtautumista ”lihaviin” ihmisiin.
Samaa tarkkanäköisyyttä löytyy myös novellin ihmiskuvauksesta:
Olen etuajassa oven takana ja saan varattua suosikkipaikkani kotitalousluokasta: takarivissä kukaan ei näe mitä teen, ja minä näen mitä kaikki muut tekevät.Sari ei ole kuten muut opettajat täällä. hän on suuri. Ei pitkä mutta leveä. Leveät lanteet, leveät hartiat, suuret rinnat jotka saavat hänen paitansa kiristymään. Sarin tukka on harmaa, paksu ja pörrössä hänen pyöreiden kasvojensa ympärillä. Sarilla on kuuluva ääni, ja hän saa hiljennettyä Joelin ja Jonin ja muut pojat, joilla on valkoiset hampaat ja suuret naurut.
Omaheimon novellin lisäksi toinen pitkäksi aikaa mieleeni jäänyt novelli on Katariina Romppaisen tarkasti rajattu ja kiteytynyt ”Yhteisiä asioita”.
Novellin keskushenkilö Peppi on menossa yökylään yhteisestä urheiluharrastuksesta tutun Tyynen mökille. Peppi panikoi kotoa lähtiessä, kun ei löydä puhtaita ja asiallisia pikkuhousuja mukaansa. Lopulta juuri pikkuhousuista tulee tyttöjä yhdistävä säie, joka todennäköisesti vahvistaa heidän ystävyyttään.
Anni Kuu Nupposen ”Tuliperhoset” kertoo roolipelaajien ryhmään pääsevästä Peikosta, joka pohtii vielä seksuaalista identiteettiään.
Antti Halmeen ”Kuolleen miehen kengät” ammentaa aineksensa musiikkibisnekseen kuuluvasta rokkikukkokulttuurista ja kauhukirjallisuudesta.
Ansu Kivekkään "Serenadi vesikilpikonnille” kertoo hieman tuuliajolla olevasta Leosta, joka suree jo etukäteen rakkaan koiransa pian lähestyvää kuolemaa. Kahden kaverin kanssa merkkivaateliikkeeseen tehty varkauskin menee Leon tunteilun takia pieleen. Kohtaaminen 86-vuotiaan miehen kanssa osoittautuu käännekohdaksi: mies kertoo ottavansa nykyisin elämänsä jokaisesta sekunnista kaiken irti.
Marko Järvikallaksen ”Sormus” on saanut inspiraatiota tekijänsä omasta muistosta. Tarinassa on perinteisen tšehovilaisen novellin jännitettä, kun sormuksesta tulee minäkertojalle pakkomielle.
Aura Nurmen ”Jotenkin se on kestettävä” on runomuotoon kirjoitettu novelli, jossa Nurmi muistelee hyvän ystävänsä kirjailija Miki Liukkosen viimeisiä aikoja.
Johanna Sinisalon ”Laput” yhdistelee omintakeisesti kerrontaan myös muistilappuja, älypuhelimen viestiketjuja, verkkolehden uutisia ja päähenkilö Osman päiväkirjablogia. Osma ryhtyy seuraamaan fanittamansa laulajan, Indigon, elämää tämän roskikseen heittämien muistilippujen avulla. Väärinkäsitys Indigon tunteiden todellisesta kohteesta kuitenkin selviää, ja Osmalle ei jää muuta keinoa kuin jatkaa elämäänsä eteenpäin.
Lisää uusia tai uudehkoja novellikokoelmia nuorille:
Tapani Bagge: Julma rakkaus, Aviador 2024
Pieniä tarinoita lapsille / Pieniä tarinoita nuorille, Otava 2023
Toim. Satu Leisko: Salaperäisiä tarinoita, Avain 2023
Silja Vuorikuru: Käärme kainalossa ja muita tarinoita, Laatusana 2023 / selkonovelleja
Toim. Mervi Heikkilä & Kirsi Pehkonen: Aarre. Novelleja. Nokkahiiri 2023 / selkonovelleja
Toim. J. S. Meresmaa & Anni Kuu Nupponen: Tinarinnat. Kalevalaisten naisten uudet tarinat, Hertta kustannus 2023
Terhi Rannela: Vaarallinen keli, Otava 2023
Terhi Rannela: Yöuinti ja muita novelleja, Otava 2022
Nadja Sumanen: Sade on kaikille sama. Novelleja. Otava 2021
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti