Taru Viinikainen: Saapastalon Aurora ja tihutöiden talvi. Kuvittanut Silja-Maria Wihersaari. 115 sivua. WSOY 2024.
Aurora juoksi kovempaa kuin koskaan, hän kantoi lakanassa nyt kumpaakin, Vilhelmiinaa ja Kaunoa. Sydämen jyske hakkasi korvissa, ja raaka syysilma maistui metallilta suussa. Piiskuhännät oli luotu kiillottamaan lusikoita ja parsimaan sukkia, heidät oli tarkoitettu kasvattamaan kurpitsoja ja purkittamaan hilloja, ei suinkaan pinkomaan pitkin korpimetsiä, ja tässä Aurora pinkoi, henkensä kaupalla. Tihukuonot ravasivat tiiviinä rintamana Auroran perässä – kas kun tihukuonoilla päätön säntäily ja pikku otusten jahtaaminen silkkana hauskanpitona kulki verenperintönä isältä pojalle.
Saapastalon Aurora ja tihutöiden talvi on itsenäinen jatko-osa kaksi vuotta sitten ilmestyneelle lastenkirjalle Saapastalon Aurora ja pelkojen pelko.
Aurora-oravan vanhemmat ovat menehtyneet suuressa metsäpalossa. Edellisessä osassa Auroralle selvisi, että pikkusisko Vilhelmiina pelastui ja on nyt liittynyt osaksi Auroran ja isovanhempien pienperhettä.
Iäkkäillä isovanhemmilla on tapana vetäytyä jo syksyn tullen koko talveksi horrokseen ja Aurora sinnittelee sillä aikaa siskonsa kanssa miten parhaiten taitaa.
Vilhelmiina on kuriton lapsi, joka ei pelästy edes Auroran varoitustarinoita sydämettömästä ”Nappaajasta”, joka vaanii pikkulapsia erityisesti ensimmäisten syyspakkasten aikaan.
Aurora ihmettelee myös omasta ja naapureiden pihoilta hävinneitä tavaroita ja epäilee seudulla kiertävien tihulaisten olevan varkauksien takana.
Polvet notkahtivat Auroran alla, kun hän muisteli tarinota tihulaisista hiippailemassa tynnyritalojen varjoissa ja kähveltämässä kaiken, minkä irti saivat, toisen otuksen oman. Hyi olkoon, jos Tynnyrilässä kulkiessani törmäisin sellaiseen ketkuun, Aurora ajatteli, ja äkkiä hänelle tuli tuskainen tarve päästä takaisin kotiin syömään sosetta.
 |
| Aurora hoivaa tarmokkaasti löytölasta. Silja-Maria Wihersaaren kuvitusta Taru Viinikaisen lastenromaaniin Saapastalon Aurora ja tihutöiden talvi (WSOY 2024). |
Aurora ja Vilhelmiina löytävät metsästä surkean otuksen. Sen hoivaaminen on pian sisarusten yhteinen huvi. Mutta tämä Kaunoksi nimetty otus ei olekaan niin kiitollinen heidän hoivastaan, se käyttäytyy riehakkaasti ja omapäisesti.
Kun pikkusisko sitten häviää yöllä, Aurora ei siekaile lähteä pimeään sisartaan etsimään. Kauno paljastuu tihukuonojen poikaseksi. Tihukuonot ovat halunneet päästä siitä eroon, koska se on erilainen kuin muut.
 |
| Wihersaaren kuvituksessa miljöötkin myötäilevät kulloisiakin tunnetiloja. Oikealla tihukuonojen leiri. Silja-Maria Wihersaaren kuvitusta Taru Viinikaisen lastenromaaniin Saapastalon Aurora ja tihutöiden talvi (WSOY 2024). |
Pikkusiskon pelastusoperaatio on vaiherikas ja jännittävä, mutta kuten asiaan kuuluu, Auroran rohkeus ja rakkaus selättävät lopulta tihukuonojen vastuksen. Ja ratkaisevana hetkenä iso musta lintu, se pelätty Nappaaja, ottaa kolmikon kynsiinsä ja vie turvallisesti takaisin kotiin. Kauno ei nimittäin enää halua asua tihulaisten luona lainkaan.
Taru Viinikaisen punoma tarina puhuu kauniisti lähimmäisenrakkauden ja hoivan puolesta. Aurorakin oppii, että ennakkoluulot ja pelot itselle outoja asioita kohtaan voivat suotta rajoittaa elämää.
 |
| Saapastalon sisustus on kodikas ja tunnelma lämmin, jopa silloin kun löytölapsi on riehunut muiden nukkuessa ympäri asuntoa. Silja-Maria Wihersaaren kuvitusta Taru Viinikaisen lastenromaaniin Saapastalon Aurora ja tihutöiden talvi (WSOY 2024). |
Silja-Maria Wihersaaren kuvitus on edelleen olennainen osa lastenromaanin viehätystä. Hänen taidokkaassa vesivärikuvituksessaan eläimet ovat yhtä luonnon kanssa ja sulautuvat maisemaan. Myös sisäinteriööreissä Wihersaari luo lempeää ja kodikasta tunnelmaa.
Auroran kasvu on kirjoissa keskiössä. Ensimmäisessä osassa Aurora oli vielä pahoin traumatisoitunut vanhempien kuolemasta ja säikkyi kaikkea. Tässä kakkososassa Aurora tasapainottelee vahvan hoivavietin, vastuun ja velvollisuuksien ja seikkailunhalun puristuksessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti