Réka Király: Yksi vielä, 32 sivua, Etana editions 2014.
Yksi, kaksi, monta kuvaa. Réka
Király’in lastenkirjakuvituksia galleria U:ssa 7. huhtikuuta 2015 asti,
os. Kaisaniemenkatu 10, Helsinki, avoinna ma-pe klo 10–18. Vapaa pääsy.
Viime vuoden
lopulla teki debyyttinsä pikkulasten kirjallisuuden väriläiskä, Etana editions -kustantamo,
jonka ovat perustaneet visuaaliseen, valtavirrasta poikkeavaan kuvakirjaan
uskovat kuvittaja-graafikot Réka Király ja Jenni Erkintalo. Heidän
haastattelunsa löytyy Helsingin Sanomista.
Réka Királyn kuvitusnäyttely on parhaillaan esillä Helsingissä Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskuksen galleria
U:ssa.
Unkarista Suomeen muuttanut Király (s. 1977) on valmistunut
taiteen maisteriksi Unkarin kuvataideakatemiasta ja Aalto-yliopistosta. Hän on
aiemmin tehnyt yhteistyötä Marika Maijalan kanssa kirjoissa Lunta sataa, Lupo ja Topin nokinenäpäivä (WSOY 2012 ja 2014).
Királyn ensimmäinen oma kuvakirja, filosofinen tarina Pieni
suuri tarina huomisesta (WSOY 2013), ilmestyi pari vuotta sitten. Rikalyn sekatekniikka ammentaa
klassisesta paperinleikkauksesta.
Lähtötilanne on näin seesteinen. Réka Királyn kuvitusta kirjaan Yksi vielä (Etana editions 2014). |
Király on ennen muuta koloristi: hän suosii
Yksi vielä -kirjassa kirkkaita perusvärejä isoina väripintoina. Tarina tuo mieleen ukrainalaisen
kansansadun, joka tunnetaan Suomessa parhaiten muotoon leikattuna nimellä Vaarin
kinnas.
Pelkistetyt
sympaattiset eläimet kansoittavat yksi kerrallaan aution pikkumökin. Eläimet
muokkaavat mökin ääriviivoja, joita lapsi voi aukeamilta tunnistaa. Mökki
nitisee ja natisee ja lopulta hajoaa taivaan tuuliin.
Yksi
vielä on hyvä esimerkki
pienten lasten kuvakirjasta, joka kehittää lapsen muototajua ja hahmottamista
oivaltavalla ja visuaalisella kekseliäisyydellään.
Ulkoasultaankin viimeistelty, kluuttiselkäinen ja raikkaan näköinen pieni kuvakirja sopii hyvin
katselukirjojen jälkeen jälkeen tulevaan lukuharrastuksen vaiheeseen, kun lapsi kiinnostuu kuvien
lisäksi myös pienestä tarinasta, jonka loppukliimaksi jaksaa hauskuttaa lasta
kerta toisensa jälkeen.
Viehtymys graafisen pelkistettyihin muotoihin näkyykin nyt erityisen selvästi pikkulasten kuvakirjallisuudessa. Niitä ovat innostuneet tekemään myös monet muotoilun kanssa työtä tekevät, esimerkiksi Marimekolle kangasprinttejä suunnitteleva Aino-Maija Metsola on vast ikään julkaissut Nemon kautta kaksi pahvikirjaa Värit ja Numerot.
Pelkistetyllä tyylillä halutaan eittämättä vedota pienten lasten vanhempiin, jotka arvostavat niukkuuden estetiikkaa.
.... kunnes maja natisee lopulta liitoksistaan. Réka Királyn kuvitusta kirjaan Yksi vielä (Etana editions 2014). |
Yksi, kaksi, monta kuvaa -näyttelyn yhteydessä
Réka Király ja Jenni Erkintalo pitävät työpajoja lapsille.
3–5-vuotiaiden työpajassa askarrellaan
satuhahmoja ja 6–10-vuotiaiden ryhmässä valmistetaan itse pikakirjoja. Lisätietoja työpajoista täältä.
2 kommenttia:
Niukat kuvat lienevät myös mukautumista vauvan/ pienen lapsen hahmottamisen tasolle vrt vanha puna-keltainen neuvolan hymyjuliste? Näkisin siis tuon tyylin olevan kauniisti myös lapsilähtöistä.
Hienon näköinen tuo Kiralyn kirja!
Bleue, olisi jännittävää tutkia myös sitä, kuinka eri aikakausina syntyneiden vauvojen hahmotuskyky muuntuu ja kehittyy heille kohdennetun visuaalisen lastenkirjallisuuden mukaan! Kuinka pelkistetty muoto herättää pienessä lapsessa tunnistuksen ja samastumsen tunteen.
Lähetä kommentti