Kun kaikki on sanoin kuvaamattoman sievää ja kodikasta

Marjatta Kurenniemi.  Onnelin ja Annelin talo. 112 sivua. Kuvitus Maija Karma, kuvaliite elokuvasta/ Jonne Onnismaa. WSOY 2014. 

Onnelin ja Annelin talo -elokuva. Käsikirjoitus Sami Keski-Vähälä. Ohjaus Saara Cantell. Pääosissa Aava Merikanto ja Lilja Lehto. Tuotanto Zodiak films. Ensi-ilta 17.1.2014. Kesto 80 min.  Ei ikärajaa.

Marjatta Kurenniemi tiesi pikkutyttöjen unelmat. 

Hänen luomiensa lastenkirjahahmojen, Onnelin ja Annelin,  kautta jo monta tyttösukupolvea on päässyt samaistumaan laajennettuihin nukkekoti- tai leikkimökki-fantasioihin omasta pikkuruisesta kodista, jossa kaikki on täydellistä. 

Onneli ja Anneli löytävät Ruusukujalta paksun kirjekuoren, jonka päälle on kirjoitettu: Rehellinen löytäjä saa pitää. Kirjekuoressa on sievoinen summa rahaa. Rahoilla tytöt ostavat talon rouva Ruusupuulta, jolle sattui rakennusmestarin kanssa pieni kömmähdys: talosta tulikin sopiva kahdelle pienelle tytölle, ei ikääntynelle vanhalle rouvalle. 

Viime perjantaista lähtien Onnelin ja Annelin unelmien houkuttelevuutta on päässyt testaamaan myös valkokankaalla Saara Cantellin ohjaamassa lastenelokuvassa. 

Lastenromaani Onnelin ja Anneli talo ilmestyi vuonna 1966 ja Kurenniemi kirjoitti sittemmin vielä kolme jatko-osaa: Onnelin ja Annelin talvi, 1968, Onneli, Anneli ja orpolapset, 1971, ja Onneli ja Anneli ja nukutuskello, 1984. Viimeisin yhteislaitos sarjan kirjoista on vuodelta 2001.

Onnelin ja Annelin nukkekotiin muuttanut Vaaksanheimon perhe ja erityisesti perheen rasavilli poika Putti seikkailivat vielä omissa saturomaaneissaan Putti ja Pilvilaivat ja Putti Puuhkajasaarella (WSOY 1987 ja 1989).

Julkaisuajankohtaansa nähden ensimmäisestä Onneli ja Anneli -kirjasta löytyy – ettenkö sanoisi jopa aikaansa edellä olevaa – lastenkasvatuskritiikkiä. 

Annelin eronneet,  työorientoituneet vanhemmat eivät ennätä paneutua tyttäreensä ja yhteishuoltajuuden toimintakuviot ovat perin höttöisellä pohjalla. 

Onnelin perheessä on lapsia sitä vastoin on niin paljon, että äiti ei edes huomaa yhden puuttumista!

Vasta Onnelin syntymäpäiväkutsuilla romaanin lopussa tyttöjen vanhemmat saavat kuulla, että tytöt ovat asuneet koko kesän kahdestaan:

Onnelin äiti tuli ensin hirveän pahoilleen ja itkikin vähän, hänen mielestään Onneli oli tehnyt kovin pahoin lähtiessään sillä tavalla kotoa. Mutta Onneli muistutti, että hän oli pyytänyt luvan ja saanutkin sen – vaikka Onnelin äiti ei tosin muistanut sitä, eikä se ole mikään ihme kun ajattelee, kuinka paljon  hänellä oli puuhaa ja uuden vauvankin hän oli saanut.

– Ei kai siitä mitään vahinkoa ole ollut, Onnelin isä sanoi, koka me kerran emme koko aikana ole edes huomanneet, että sinä olit poissa. 

Silloin kaikkien täytyi nauraa, niin hassulta se kuulosti. Onnelin äitikin nauroi ensin, mutta sitten hänelle tuli kyyneleet silmiin ja hän otti Onnelia kaulasta kiinni ja sanoi: 

– Voi rakas lapsi raukkani! Et saa ajatella, että me emme välittäisi ja pitäisi sinusta, vaikka emme huomanneetkaan, että olit poissa. Sinä olet aina ollut niin kiltti ja hiljainen, että sinua ei helposti huomaa.

Kurenniemen lastenromaanissa todetaan, tyttöjen vanhempien suulla, että alaikäiset eivät oikeasti saisi asua ilman vanhempiaan, mutta kun poliisimestari Ulpukka antaa virkavallan valtuuttamana siihen luvan, tyttöjen kotileikki saa jatkua, mutta kumpikin lupaa käydä säännöllisesti myös kotona….

Eija Ahvon näyttelemä Rouva Ruusupuu huokuu herttaista kujemieltä ja jää aivan
perustellusti hieman salaperäiseksi hahmoksi. Tässä hierotaan vielä kauppaa Ruusukujan talosta. vas. Lilja Lehto, oik. Aava Merikanto. Still-kuva: Jonne Onnismaa.

Elokuvan tapahtumat on siirretty nykyaikaan, loviisalaiseen pikkukaupunki-idylliin. 

Sami Keski-Vähälän käsikirjoitus on monin kohdin uskollinen alkuperäisteokselle: tytöt olisivat paljon mieluummin löytäneet kadulta kirjekuoresta kiiltokuvia kuin tylsää rahaa ( kuka tavallinen pikkutyttö enää edes tietää, mitä kiiltokuvat ovat ???) ja he  teititttelevät sulavasti aikuisia ja käyttäytyvät muutoinkin mallikelpoisesti.

Elokuvassa Onnelin ja Annelin talon yksityiskohdissa korostetaan menneen maailman patinaa ja retrohenkistä sisustusta – tämä ehkä ennen muuta lapsen kanssa elokuviin tulleiden aikuisten huvitukseksi ja silmän iloksi? Lelujen ja muun tyttötilpehöörin lisäksi tai sijasta väreillä, vaatteilla ja muotokielellä luodaan tyttömäistä tunnelmaa. 

Rouva Rusinan omaisuutta uhkaa alkuperäisessä lastenromaanisa esintyvän epämääräisen rosvohampparin sijaan nuori jäätelökauppias (Samuli Vauramo), jonka isoäiti on jäänyt  uhkapelaamiseen koukkuun 
(Kristiina Elstelä) ja vaikeuttaa näin liiketoiminnan menestystä huomattavasti. 

Kurenniemen lastenromaanissa kiehtova ja pikantti yksityiskohta löytyy   Onnelin ja Annelin naapurissa asuvien Tingelstiinan ja Tangelstiinan puutarhasta. Elokuvassa vuotuisjuhlien koristeita kasvattavan puutarhan ihmeet on visualisoitu hauskasti ja ilman erikoistehosteita. 

Onnelin veljelle Petterille (Elias Koistinen) on varattu myös rosvon kiinni saamisen kannalta keskeinen toimijarooli, joka on varmasti tarpeen elokuvaa katsomaan tulevien poikien mielenkiinnon takia. Eilisessä iltapäivänäytöksessä Tampereella katsojakunta oli varsin tyttö- ja naisvoittoista. 

Aikuiset ammattinäyttelijät (mm. Rouva Ruusupuu: Eija Ahvo, poliisi Ulpukka: Jaakko Saariluoma, rouva Rusina: Johanna af Schultén sekä Tingelstiina ja Tangelstiina: Elina Knihtilä ja Kiti Kokkonen) jäävät elokuvassa auttamatta Onnelia ja Annelia esittävien Aava Merikannon ja Lilja Lehdon karisman varjoon.

Onnelin ja Annelin talo -elokuvan lapsitähdet Lilja Lehto ja Aava
Merikanto ovat tosielämässäkin parhaita ystäviä, ja yhteispeli valkokankaalla
selittyy luontaisen karisman lisäksi myös tätä kautta. Still-kuva: Jonne Onnismaa.  

Tyttöjen suun muikistukset, nenän nyrpistykset ja kihertävä nauru tuovat hyvän mielen ja sitä kautta elokuvastakin sukeutuu veikeä puolustuspuheenvuoro lapsen luovalle mielelle ja ennakkoluulottomuudelle. Elokuvan kuplivaan yltiötyttömäiseen tunnelmaan voi virittäytyä trailerin avulla.

WSOY on elokuvan kunniaksi painattanut elokuvaliitteellä ja kansikuvalla varustetun painoksen Onnelin ja Annelin talosta. Kuvituksena on käytetty Maija Karman alkuperäiskuvitusta ja lopusta löytyy erillinen kuvaliite elokuvan still-kuvista. 

Toivon mukaan kustantamo ottaisi uusintapainokset myös koko sarjasta. Karman tussipiirrokset ovat yhä vertaansa vailla, oikealla Karman näkemys rouva Ruusupuusta. 

1950-60-luvuilla lastenkirjojen kuvituksessa käytettiin  usein yhtä tehosteväriä mustavalkoisessa kuvituksessa. Ehkä tätä tehokeinoa voisi kokeilla myös nykyaikana uudelleen? 

Vaikeudet vahvistavat ja yhteistyö on tärkeää

Louise Spilsbury & Mike Gordon: On hienoa olla minä. Kohenna itsetuntoasi ja löydä sisäinen sankarisi. Suomentanut Terhi Leskinen. 64 sivua. Kustannus-Mäkelä 2013.

Aikuisille julkaistaan nykyisin valtavasti erilaisia elämäntapaoppaita sisäisen mielenrauhan ja harmonian tavoittamiseen. Myös lapsille ja nuorille erilaisia opaskirjoja on julkaistu vuosikymmenten mittaan paljon. 

Suurin osa on kuitenkin tarkoitettu murrosiän pahimman 15+ -angstin liennyttämiseen. On hienoa olla minä soveltuu jo hyvin jo kymmenvuotiaan, esimurrosikää enteilevän lapsen itse lukemaksi. 

Kirjassa on paljon toiminnallisia harjoituksia, vinkkejä ja kannustusta – olipa kyse opiskelutekniikasta, ulkonäköpaineista, ihastumisesta tai erilaisten henkilökemioiden aiheuttamasta hankauksesta. 

Oman varhaisen nuoruuden tärkeinä tienviittoina ovat olleet ruotsalaisen Kerstin Thorvall-Falkin Kirja sinulle (Otava 1960), Sirkka Valvanteen toimittama Nuoren Eevan kirja (Otava 1967) ja Ulla-Maija Aaltosen Uman kirja sinulle (1977). 

Kaksi ensin mainittua olivat peräisin naapurin Annelin kirjahyllystä. Vaikka niiden nuoruuden kuvaus oli kymmenen vuotta vanhentunutta, niin viehätyin jo tuolloin kirjojen tyyliin, myös kuvituksen osalta,  ja tiettyyn aikavan-pedanttiin otteeseen tekstissä.  

Ehkä tämä mieltymykseni johtui myös siitä, että luin samaan aikaan paljon 1960-luvun tyttökirjoja, joita kummitätini Pirkko lahjoitti minulle kasapäin.

Kustannus-Mäkelän julkaisema kuvatietokirja on peräisin Isosta-Britanniasta. Kulttuurierot eivät kuitenkaan näy häiritsevästi tekstissä, joka on asiallista, jämptiä mutta silti eloisaa.

Ajan hengelle ominaisesti kirjassa huomioidaan myös oppimisvaikeudet tai muut toimintarajoitteet, mutta niihinkin suhtaudutaan kannustavasti:

--- Suurin osa ihmisistä sanoo, että he ovat oppineet enemmän itsestään sairautensa tai muun toimintarajoitteensa kautta ja että heistä on kehittynyt vahvempia, määrätietoisempia ja itsevarmempia kuin he olisivat ilman kokemiaan vaikeuksia.

Vanhempien kanssa kannustetaan kirjassa myös avoimuuteen ja jos ongelmat äityvät pahaksi, niin apu on aina lähellä: 

Koulutetut ammattilaiset voivat auttaa sinua selviytymän raskaista ja vaikeista ajoista. Sinä tai vanhempasi voitte ottaa yhteyttä kouluun tai terveyskeskkseen ja kysyä sopivan asiantuntijan yhteystietoja. Monet käyvät hakemassa tällaista ammattiapua. Se ei ole yhtään sen kummempaa kuin mennä lääkäriin, jos jalka on kipeä, tai viedä auto korjattavaksi, jos se on rikki. Kaikki tarvitsevat joskus vähän ylimääräistä apua, jotta asiat saadaan kuntoon. 

Perusmyönteistä tekstiä siivittää Mike Gordonin humoristinen kuvitus, jossa suvaitsevaisuus näkyy brittityyliin tiedostavasti myös ihonväreissä, kansallisuuksissa ja lasten olemuksessa. 

Karistolle, uusille tekijöille ja perusarjelle ansaittua huomiota Nuorisokirjailijat ry:n palkinnoissa

Hetki sitten on Kariston toimitiloissa julkistettu Suomen Nuorisokirjailijat ry:n jakamien Topelius- ja Arvid Lydecken -palkintojen saajat.

Nuortenromaanille myönnettävän Topelius-palkinnon on saanut viime vuoden esikoiskirjailija, Jyri Paretskoi, teoksestaan Shell´s angles (Karisto) ja lastenromaanille myönnettävän Arvid Lydecken -palkinnon niin ikään lastenkirjallisuuteen vasta viime vuonna tulleen Johanna Hulkon Geoetsivät –sarjan avausosa Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus (Karisto). 

Kirjallisuuspalkinnotkin profiloituvat, mikä on yksinomaan viisasta nykyisen  kierroksiltaan jatkuasti kiihtyvän palkintokarusellin aikana.

Kun Topelius-palkintoa vuonna 1946 perustettiin, Nuorten kirja ry (nyk. Suomen Nuorisokirjailijat ry) asettui hyvin yksituumaisesti ajamaan niin sanotusti aitojen lasten- ja nuortenkirjailijoiden puolta. Satunnaisesti lasten- ja nuortenkirjallisuudessa vierailleet aikuistenkirjailijoina tunnetut tekijät jäivät Nuorten Kirja ry:n noteerauksissa nuolemaan näppejään.  

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkintopolitiikasta kiinnostunut voi paneutua näihin käänteisiin väitöstutkimuksessani Kuokkavieraasta oman talon haltijaksi, suomalaisen lastenkirjallisuuden institutionalisoituminen ja kanonisoituminen 1940–1950-luvulla (SKS 2000).

Palkinnon alkuaikojen historiassa Nuorten kirja ry:n keskeiset toimijat pyrkivät vaikuttamaan palkintojen linjauksiin.  Nykyisin Topelius- ja Lydecken -palkinnoista päättää yhdistyksen valitsema riippumaton asiantuntijaraati, puheenjohtajana kriitikko, kirjastovirkailija Marja Welin sekä jäseninä erityiskirjastonhoitaja Markku Kesti, äidinkielenopettaja Marja Rikaniemi ja kriitikko Emma Saure.

Oman näkemykseni mukaan Topelius- ja Lydecken -palkintojen raati on tehnyt suoraselkäistä ja suurelta osin perusteltuakin lastenkirjallisuuspolitiikkaa jo ehdokasasettelussaan. 

Kymmenestä ehdokkaasta neljä on Kariston, keskisuuren kustantamon, tallista. 

Isoihin kustannustaloihin verrattuna Karisto on ollut viimeisen 10 vuoden aikana poikkeuksellisen aktiivinen etsimään uusia käsikirjoituksia myös kirjoituskilpailuiden kautta. 

Anni Polvan kunniaksi järjestetty tyttöromaanikilpailu vuodelta 2006 on varmasti poikinut Karistolle monia uusia tekijöitä, voittajaksi nousseen Vilja-Tuulia Huotarisen (Siljan laulu, 2007) lisäksi. 

Helmikuun loppuun asti Karistolla on käynnissä Perhe on paras -niminen kirjoituskilpailu, jossa haetaan 8–12-vuotiaille tarkoitetun romaanisarjan aloitusosaa. 

Työntäyteinen ja aikataulutettu kustannustalon arki kuormittuu kirjoituskilpailuiden takia entisestään, mutta niiden merkitys näkyykin parhaimmillaan pitkälle tulevaisuuteen, kun taloon saadaan uusia tekijöitä. 

Samaan aikaan moni suurista kustantamoista on ajanut alas helppolukuisia, arkiseen miljööseen luontevasti sijoittuvia lastenromaanisarjoja. Tästä syystä povaan Kariston kilpailulle poikkeuksellisen  sankkaa osanottajajoukkoa!

Shell´s angles on arvoitu eilen Lastenkirjahyllyssä ja Johanna Hulkon Geoetsivät-sarjan avaus on arvioitu Lastenkirjahyllyssä viime toukokuussa. 

Lämpimät onnittelut voittajille!