Kesän lystejä saarella

Heikki Niska: Lystisaaren kesä, kuvittanut Hannamari Ruohonen, 64 sivua, S & S 2017.

Kotimaisten lastenkirjojen rakastetuin vuodenaika on eittämättä kesä. 

Toisaalta suomalaisen kuvakirjallisuuden yksi tärkein vientivaltti maailmalla on edelleen talviset, runsaslumiset maisemat.

Tänään suven ja runon päivänä luetaan tietysti kesäaiheisia lastenrunoja.

Heikki Niska tunnetaan sekä aikuisten- että lastenlyyrikkona.

Lapsille hän kirjoittaa  tiukkaan sidottua loppusointua, mistä syntyy hiukan vanhanaikainen ja nostalginen klangi.

Ville jekuttaa välillä siskoaan, mutta sopu säilyy silti. Hannamari Ruohosen
kuvitusta Heikki Niskan runoihin kokoelmassa
Lystisaaren kesä (S & S 2017). 

Ville ja Siiri viettävät koko kesän mummolan Lystisaarella. Saaren   miljöö eläimineen ja kasveineen, suloinen joutenolo ja asioiden ihmettely antavat kokoelmalle seesteiset kehykset.

Lasten aistit ovat herkkinä ja saarella leijailee sadunomainen tuntu: he näkevät näkkejä ja vedenneitojakin.  

Välillä leikitään ihan perinteisiä kesäleikkejä, kuten runossa Loistokaupat:

– – Siiri näyttää marjaheinää.  

Ville sanoo: Se on timanttikoru.  

Saat sen eurolla, ei tule poru.

Unen ja valveen rajalla näkee metsän ihmeitä. Hannamari
Ruohosen kuvitusta Heikki Niskan runoihin kokoelmassa
Lystisaaren kesä (S & S 2017).    

Vähitellen kesä kallistuu syksyyn ja Lystisaarelle on sanottava hyvästit. 

Syyssaari  

Laiturilla on sumua 

ja askelten kumua.  

Mummo sanoo: Meitä halatkaa  

ja jouluksi palatkaa!   

Kipin kapin kohti laivaa,  

pieni ikävä jo vaivaa.  

Vaarin olalla on orava,  

sekin meille huiskuttaa. 

Hannamari Ruohosen kuvitus on mustavalkoista selkeää viivapiirrosta. 

Kansikuvan puuvärikuvitus vihjaa, että kuvia on lupa värittää. 

Välillä runoistakin tulee vihjeitä väritykseen, kun kuvaillaan aurinkoa keltaisena pallona ja simpukan helmen punaisuutta. 

Toki runokirjan voi värittää myös mielikuvissaan.

Kompatarinoita ja muita kesäpuuhia Lassen ja Maijan kanssa

Martin Widmark: Lasse-Maijan kesälomakirja, puuhaa ja pulmia koko kesäksi, kuvittanut Helena Willis, suomentanut Outi Menna, 95 sivua, Tammi 2018.

Toisinaan aikuinen haluaa kuulustella lapsen lukukokemusta ja luetun ymmärrystä ja omaksumista hyvinkin tarkoilla, yksityiskohtaisilla kysymyksillä. 

Metodi puoltaa paikkaansa aika ajoin, mutta pahimmillaan se voi myös lannistaa lapsen kiinnostuksen lukemiseen.

Selvästi kesäloman joutilaisiin päiviin täsmätuotettu Lasse-Maijan kesälomakirja testaa lapsen hoksottimia ja tarkkaavaisuutta Leikitään salapoliisia –kertomuksessa.  

Vallilan koulun rehtori järjestää kevätlukukauden viimeisen päivän kunniaksi kilpailun, jossa Pirkko Pulmu, poliisimestari ja pappi kertovat kukin oman tarinan, johon on piilotettu pieni vale tai virhe.

Ihan helppoja nämä ”salapolisiitehtävät” eivät ole, mutta voivat kyllä havahduttaa lapsen miettimään erilaisia lukutapoja ja keskittymistä erilaisiin tekstityyppeihin.

Hiljattain luistavan lukutaidon omaksunut lapsi ei välttämättä aina edes malta pysähtyä tarinan kaikkien nyanssien äärelle, kun sananmukaisesti ahmii ja hotkii tarinaa eteenpäin.

Tarinan lisäksi kirjasta löytyy muun muassa täytettäviä ystäväkirjan sivuja, kirjasarjan keskusmiljööseen, Vallilan kaupunkiin liittyvä tietovisa ja lautapeli, muistitesti, piirustustehtäviä, etsiväsudoku ja salakielitehtävä.

Kun vastakohdat täydentävät toisiaan

Hilkka Liitsola: Herra Lumpeenkukka ja neiti Kuusenkerkkä, 127 sivua, kuvitus Outi Virtanen, Kustannus-Mäkelä 2018, kansikuva Jussi Kaakinen.

Hilkka Liitsolan esikoisromaani tuo mieleen Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli -kirjojen idyllisen pikkukaupunkimiljöön, jossa jokainen asukas on omanlaisensa originelli.

Kirjan takakansi mainostaa kirjan olevan

Hyvän mielen lastenromaani, jossa opitaan nauttimaan elämästä täysin siemauksin.

Herra Lumpeenkukka on aina tehnyt niin kuin on pidetty viisaana tai soveliaana. 

Herra Lumpeenkukka on säntillinen herra, se on helppo huomata. Kun hän kävelee kadulla, hän myhäilee ja nyökyttelee hyväksyvästi, kun näkee toisia yhtä säntillisiä kuin hän itse. Jos joskus näkyy niitä toisenlaisia, herra nyrpistää nenäänsä tai esittää, ettei mitään näekään. Hän ei halua ärsyttää ketään, eikä pidä siitä, että häntä ärsytetään - eritotenkaan tarkoituksella, kuten ärsyttävät ihmiset hänen käsittääkseen usein tekevät. 

Herra Kuusenkerkän arki on tasaista ja siksi turvallista. Ongelmat ovat sitä suuruusluokkaa, voisiko hänellä olla kahdet hiukan erisävyiset harmaat sunnuntaihousut, vai olisiko se kerrassaan sopimatonta.

Herran ja hänen koiransa Harmin elämään pyyhältää lupaa kysymättä neiti Kuusenkerkkä, joka on kaikin tavoin toista maata. Neidillä on "iltataivaanvioletti talo" kaupungin toisella laidalla ja neiti järjestää mielellään "muutenvaanjuhlat", jos kaipaa vaihtelua arkeensa.

Lakipykäliin ja byrokratiaan mieltynyt herra Lumpeenkukka ryhtyy ajamaan neidin kotitalon purkamista, koska se rikkoo kaupungin kaavamääräyksiä. 

Jännitettä tarinaan tulee tietysti siitä, että herra ei tiedä vielä siinä vaiheessa, kuka talossa asuu.

Loppu kiertyy tietysti onnelliseksi.

Hilkka Liitsola kirjoittaa eloisasti ja teksti toimii varmasti parhaimmillaan ääneen luettuna. 

Noin kymmenvuotiaalle lapselle haastetta voivat tuottaa päähenkilöiden aikava elämä, herran ja neidin lapsuustakautumat ja melko viipyilevä kerronta, jossa ei ole mielenkiinnon ylläpitävää intensiteettiä. 

Toisaalta... joskus lapsi voi viehättyäkin juuri tällaisesta seesteisyydestä, mutta samastumisen helpottamiseksi olisi voinut sijoittaa juonenkäänteisiin muutaman lapsenkin sivuhenkilöiksi.

Tarina kahdesta eriparisesta aikuisesta saattaa jopa kiinnostaa enemmän varttuneempaa kuulijakuntaa. Voisin hyvin kuvitella, että palvelutalon ikäihmiset kuuntelisivat mielellään tämäntyyppistä verkkaista kerrontaa. 

Jussi Kaakisen kansikuva, jossa herra ja neiti seisovat päättöminä vastakkain on aikuiseen makuun toki kaunis, mutta lapsen kannalta turhan staattinen. Outi Virtasen sisäsivujen mustavalkoinen kuvitus ei tee oikeutta tarkkapiirteiselle kerronnalle ja pikkukaupungin pikanteille yksityiskohdille.


Hilkka Liitsola on kahden pienen lapsen äiti. Hän on koulutukseltaan lääkäri ja asuu tällä hetkellä miehensä työn vuoksi perheineen Prahassa.


Liitsola pitää blogia Hyvin kasvatettu, jossa hän nostaa esiin lapsiperheen arkisia tilanteita ja tarjoaa niihin ratkaisuja. Hän on työskennellyt neuvolalääkärinä ja tuntee siksi kiinnostusta lapsen ja vanhempien arjen tukemiseen.