Lähimmäisenrakkaudesta ilman paatosta

Elisabet Aho: Kuka on Joonatan?  160 sivua. Myllylahti 2022. Kansikuva Kaisu Sandberg. 

Maija Niinimäki: Viljami Vitikainen: Nolommaksi menee. Kuvitus Anna Ring. 79 sivua. Reuna 2022. 

 

 

 

Lasten- ja nuortenkirjoissa kuvataan jo monipuolisesti erilaisia perheitä. 

 

Esimerkiksi yksinhuoltajien tai kahden samaa sukupuolta olevan vanhemman perheet ovat nykyisin jo valtavirtaa, eivät mikään erityisen ällistelyn aihe.  

 

Elisabet Ahon Helmi, salaperäinen tyttö aloitti Vapun ja Annikan ystävyydestä kertovan sarjan 2020. 

Tytöt ystävystyivät kotoaan karanneen Helmin kanssa, joka  yöpyy lakkautetussa päiväkodissa ja sen pihalla olevassa leikkimökissä. Kirjan lopussa Helmi päässee sijaisperheeseen. 

 

Seuraavassa osassa Peikkokallion salaisuus (Myllylahti 2021) tytöt kohtaavat erakoituneen miehen, jonka vaimolla on muistisairaus. Tyttöjen myötävaikutuksella vaimo pääsee  lopulta palvelukotiin.

 

Sarjan uusimmassa kolmannessa osassa tytöt matkustavat Vapun isoäidin, kurpitsamummin, kanssa Loviisaan hoitamaan ulkomaille sukuloimaan lähteneen mummin hyvän ystävän puutarhaa ja isoa vanhaa puutaloa. 

Sosiaalisesti aktiiviset ja empaattiset tytöt tutustuvat naapurustossa asuvaan Joonataniin, joka kokee jäävänsä isänsä ja tämän uuden puolison uusperheessä kokonaan ilman huomiota hiljattain syntyneiden ja vanhempien kaiken ajan vievien kaksosten takia.  

Myös tässä uusimmassa osassa on sivujuonteena ikäihmisen kokema turvattomuuden tunne: ikääntynyt Hilma on joutunut muuttamaan  kotitalostaan veljenpoikansa luokse. Veljenpoika ei aivan ymmärrä täyttää kaikkia sukulaisensa perustarpeita ja kurpitsamummin aloitteesta Hilmalle järjestetään apua vanhuspalvelusta.

 

Elisabet Ahon lastenromaanisarjassa kerrotaan luontevasti ja turhaa paatosta kaihtamatta ilman omaa syytään yhteiskunnassa syrjään sysityistä lapsista ja aikuisista. 

Arkista lähimmäisenrakkautta tarvitaan tällä hetkellä Suomessa entistä enemmän!

 

Maija Niinimäen lastenromaani  Viljami Vitikainen: nolommaksi menee jatkaa  vanhempien ongelmien vuoksi syrjäiselle maaseudulle perhekotiin kiireellisesti sijoitetun Viljamin edesottamusten ja arjen kuvaamista. 

 

Viljami yrittää olla reteä ja ronski, mutta sisimmässään hän on muuttuneen perhetilanteen takia aivan säpäleinä. 

 

Viljami saa tehtäväkseen siivota navetan, mutta käyttää vähän
vääriä välineitä ja sekös naurattaa murkkuikäistä Amelieta.
Anna Ringin kuvitusta Maija Niinimäen lastenromaaniin
 Viljami Vitikainen: Nolommaksi menee (Reuna 2022).  

Viljami ei ole tottunut tekemään kotitöitä. Niinpä perhekotia luotsaavan Annan määräämät pienet kotityöt menevät poikkeuksetta pieleen. 

 

Silti Viljami huomaa vähitellen kotiutuvansa kuin itseltään salaa perhekotiin, jossa hän saa päivittäin kokea arkista rakkautta ja hyväksyntää.

 

Niinimäen lastenromaani kertoo perhekodin arjesta ja huostaanotetuista lapsista Elisabet Ahon tavoin ilman huutomerkkejä ja sääliä. 

 

Viljamin kehonkieli paljastaa jännityksen, kun isä tulee
yllätysvierailulle perhekotiin. Anna Ringin kuvitusta
Maija Niinimäen lastenromaaniin Viljami Vitikainen:
Nolommaksi menee (Reuna 2022).  

Viljamin isä pääsee äitiä nopeammin jaloilleen. Hän haluaisi tavata poikaansa aiempaa useammin, mutta Viljamin on työstettävä asioita, jotta  pahan kolauksen saanut luottamus isään palautuu entiselleen.  

Isän elämäntapamuutoksen yhtenä merkkinä voi nähdä tämän halun korjata perhekodissa havaitsemiaan rikkinäisiä esineitä, kuten saunan kiukaan luukkua.  

 

Viljami kuitenkin toppuuttelee isänsä intoa: 

 

– Täällä maksimoidaan kurjuus. Ensin eletään maksimaalisessa kurjuudessa ja sinnitellään jotenkuten rikkinäisten tavaroiden kanssa. Sitten korjataan, ja kyllä tuntuu hienolta. 

 

– Sinun elämässäsi taisi kurjuus olla maksimoitu ennen kuin pääsit tänne asumaan, isä totesi surullisena sytytettyään tulet.

 

Elisabet Ahon Helmi, salaperäinen tyttö  ja Maija Niinimäen Viljami Vitikainen: nolointa ikinä  on arvioitu Lastenkirjahyllyssä marraskuussa 2020 ja huhtikuussa 2021.

Oikeasti helppolukuista heppastelua

Siri Spont & Andrea Femerstrand: Melli on minun. Suomentanut Nina Tarvainen. 59 sivua. Otava 2022. 

 

Harrastusaiheisten lastenkirjojen valikoima on monipuolistunut viime vuosina merkittävästi. 

Tarjolla on kirjoja myös harvinaisemmista tai hiljattain trendilajeiksi tulleista harrastuksista. 

Yksi harrastus pitää kuitenkin yhä pintansa: heppastelusta ja ratsastuksesta kirjoitetaan edelleen paljon.

 

Uutta on kuitenkin se, että valtaosa hevosaiheisista kirjoista on helppolukuisia, lukutaidon alkuun tarkoitettuja lastenromaaneja. Varhaisnuorille ja nuorille suunnattuja hevoskirjoja ilmestyy sitä vastoin huomattavasti vähemmän kuin ennen.  

 

Suurin osa hevosaiheisista lastenkirjoista käännetään Suomeen Ruotsista:  erityisesti Linn Hallbergin ja Margareta Nordqvistin heppakirjat ovat suosittuja. 

 

Siri Spontin ja Andrea Femerstrandin uusi Melli-sarja eroaa edukseen monista muista vastaavista sarjoista, joita mainostetaan helppolukuisina, muta jotka itse asiassa vaativat jo varsin harjaantunutta lukijaa. 

 

 Andrea Femerstrandin kuvitus tuo esiin iso- ja pikkusiskon
välisen suhteen. Femerstrandin kuvitusta Siri Spontin tekstiin 
helppolukuisessa lastenkirjassa Melli on minun (Otava 2023).   

Sarjan aloitusosassa on jopa vain aukeaman mittaisia lukuja, jotka on nimetty lukemaan houkuttelevasti. 

Luettavuutta helpottaa vielä sekin, että rivillä ei pidempiäkään sanoja katkaista tavuviivoilla. 

Virkkeet ovat lyhyitä ja vuoropuhelua käytetään vaihtelevasti suorasanaisen kerronnan lomassa.

 

Kirja on läpikuvitettu Andrea Femerstrandin nelivärisillä kuvilla, jotka myös tukevat tarinaa. 

Vaikka ponien hoito on työlästä, ennättää Emma myös 
säätää kaverisuhteita koulussa. Andrea Femerstrandin 
kuvitusta Siri Spontin tekstiin helppolukuisessa lastenkirjassa 
Melli on minun (Otava 2023).

Yksi  hevoskirjojen kliseisistä juoniaihelmista liittyy unelmaan omasta hevosesta.

Melli-sarjassa haaveesta on kuitenkin tullut jo totta: alakouluikäisen Emman perheellä on nimittäin kaksi ponia, jotka  tosin ovat virallisesti isosiskon nimissä ja pikkusisko Emma saa vain osallistua niiden hoitamiseen.

Sarjan aloitusosa tosin paljastaa jo nimessään, että Emman harras toive toteutuu.

 

Tallitöiden ja ratsastuksen kupeessa työstetään myös kaveritaitoja. 

 

Lisää helppolukuisia heppakirjoja: 

 

 

Merja ja Marvi Jalo: Onnenkepparit-sarja, kuv. Reetta Niemensivu, WSOY v:sta 2018  / Lukupalat-sarja 

 

Päivi Lukkarila: Ponimme Possukka, kuv. Reetta Niemensivu, Karisto 2020

 

Päivi Lukkarila: Poni Kemppainen -sarja, Karisto v:sta 2021

 

Reetta Niemelä & Salla Savolainen: Tikkumäen talli -sarja, Otava v:sta 2011

 

Reetta Niemelä & Emmi Jormalainen: Uljas-sarja, Otava v:sta 2016 

 

Margareta Nordqvist: Hoplaa, Tuuli! Suom. Raija Rintamäki, Mäkelä 2022  

 

Lin Hallberg: Sinttu-sarja, kuv. Margareta Nordqvist, suom. Marvi Jalo, Tammi v:sta 2004

 

Lin Hallberg: Eppu-sarja, kuv. Margareta Nordqvist, suom. Marvi Jalo, Tammi v:sta 2012

 

Karen Christine Angermayer: Heppatarinoita, kuv. Dominik Rupp, suom. Seija Kallinen, Mäkelä 2021

 

Merja Jalo: Hiljennä, Lester! Kuv. Milla Koivunen, Aurinko kustannus 2022

 

Merja Jalo: Kätketty medaljonki, Kvaliti 2022

 

Merja Jalo: Vaarojen kesä, Kvaliti 2022

 

Merja Jalo: Nyt ratsaille, Niklas! Aurinko Kustannus 2021

 

Mervi Heikkilä: Ponikesä, kuv. Marianne Mäki, Avain 2015 / selkokirja 

 

Lastenromaani Turun palosta palkittiin Runeberg Juniorilla

Jälleen tänä vuonna valpas media olisi voinut nostaa esille kaksi samasta aiheesta eri kohderyhmille kirjoitettua kirjaa: Roope Lipastin Palavan kaupungin lapset (WSOY) ja Hannu Salmen tietokirjan Tunteiden palo. Turku liekeissä 1827 (Otava).

Lipastin historiallinen lastenromaani palkittiin tänään Runeberg Juniorilla ja Hannu Salmen tietokirja oli viime vuonna Tieto-Finlandia-ehdokkaana. 

Runeberg Junior -palkinnon saajasta olivat päättämässä yhteensä 136 porvoolaista esi- ja alkuopetuksen oppilasta. 

Valinta tehtiin aikuisraadin tekemän ehdokaslistan kirjoista: mukana neljä alun perin suomeksi ja neljä ruotsiksi ilmestynyttä kotimaista lastenkirjaa, näistä kuusi lastenromaania ja kaksi kuvakirjaa. 

Esivaaliraati perusteli Lipastin teosta tähän tapaan: 

Palavan kaupungin lapset on Roope Lipastin kirjoittama historiallinen seikkailu, jossa kolmen lapsen elämä mullistuu heidän joutuessaan keskelle Turun paloa. Kirja kertoo monipuolisesti ystävysten tulevaisuudensuunnitelmista, 1800-luvun yhteiskuntarakenteesta sekä äärimmäisestä katastrofista lasten näkökulmasta. Vaaran vaaniessa jokaisen nurkan takana tarinan tunnelma on käsin kosketeltava ja mukaansa tempaava.

Sanomalehti Östnylandin ja Porvoon kaupungin perustama palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa.  

Roope Lipasti toi  kiitospuheessaan esille ilon siitä, että hänen lastenromaaninsa sai nimenomaan Runeberg Junior -palkinnon, jota jaetaan Porvoossa. Kirjassa nimittäin mainitaan myös eräs neiti Tengström, joka sittemmin tunnettiin Porvoossa paremmin nimellä Fredrika Runeberg. 

Kunniamaininnan sai niin ikään lasten- ja nuortenkirjallisuden Finlandialla palkittu Sofia ja Amanda Chanfreaun lastenromaani Giraffens hjärta är ovanligt stort (Schildt & Söderströms; Kirahvin sydän on tavattoman suuri, S&S, suom. Outi Menna), jota esiraati perusteli seuraavasti: 

Sofia och Amanda Chanfreau johdattavat meidät mielikuvituksellisten otusten uskomattoman kauniiseen maailmaan kirjassaan Giraffens hjärta är ovanligt stort (Kirahvin sydän on tavattoman suuri). Lukija voi vain toivoa, että hänkin voisi nähdä asfalttimajavia ja suojatieseeproja kuten kirjan päähenkilö Vega, joka elää isänsä kanssa Kirjahvisaarella.  Isoisä Viktor asuu lähistöllä jännittävässä talossaan ison puutarhan keskellä, mutta missä on Vegan äiti? Ja onko totta, ettei kirahvilla ole äänihuulia? Amanda Chanfreaun yksityiskohtaiset ja herkät piirrokset kutsuvat palaamaan kirjaan yhä uudelleen.  

Arvostan kovasti Runeberg Junior -palkintoa, mutta jälleen kerran harmittelen sitä, että lasten ääni hukataan palkinnon tiedotuksessa. 

Nykyisen vähentyneen lastenkirjajulkisuudenkin nimissä olisi tärkeää antaa lapsille mahdollisuus tuoda omat mielipiteensä esille: mitä he oikeasti pitivät lukemistaan tai heille ääneen luetuista kirjoista: mitkä asiat heitä hämmästyttivät ja ihastuttivat erityisesti.  

Palkintotiedotteeseen olisi ollut hyvä saada lasten summausta, mielipiteitä, kommentteja – heidän opettajiensa referoimina tietysti. 

Suorana lähetetyssä kaksikielisessä palkinnonjakotilaisuudessa lapset olivat toki yleisönä pääosassa. 

Ehdolla palkinnolle olivat myös nämä kuusi lastenkirjaa:

Mikko Kalajoki: Almus: Tännetuloa terve, kuv. Jani Ikonen,  WSOY

Helena Meripaasi: Pystykorvatalvi, Otava 

Annika Sandelin: När farmor flög, ill. Jenny Lucander, Förlaget / Kun isoäiti lensi, suom. Veera Antsalo, Teos   

Arttu Unkari: Isämies ja hyytävä hypnoosi, kuv. Kai Vaalio,  Otava

Sanna Sofia Vuori & Cara Knuutinen: Lejon kommer / Leijona tulee, Teos & Förlaget

Mimi Åkesson & Linda Bondestam: Här är alla andra / Kaikki toiset , suom. Katri Tapola (Förlaget, Etana Editions, suom. Katri Tapola)

Lastenkirjahyllystä löytyy arvio Lipastin romaanista  Palavan kaupungin lapset ja arvio Chanfreaun sisarusten lastenromaanista Kirahvin  sydän on tavattoman  suuri.