16. luukku: Ihan pian on joulu!

Jane Chapman: Onko jo joulu? Suomentanut Raija Rintamäki. Kustannus-Mäkelä 2013. 

Jouluaiheisia kuvakirjoja julkaistaan joka vuosi myös käännöksinä. Tämäkin Jane Chapmanin uutuuskuvakirja on Piki-verkkokirjaston lainatilastojen mukaan ahkerasti lainassa. 

Tässäkin kuvakirjassa kuusen haku on keskeinen jouluvalmistelu, jota kuvataan
peräti viidelä aukeamalla. Jane Chapmanin kuvitusta kuvakirjaan Onko jo joulu?,
Kustannus-Mäkelä 2013. 

 

Kuvakirja kertoo humoristisesti siitä tunteiden ja jouluvalmisteluiden alituisesta ristiriidasta, jonka valtaan pienen lapsen vanhemmat ja muut läheiset joutuvat joulun aikaan.  Lapsi on malttamaton ja haluaa auttaa parhaansa mukaan jouluvalmisteluissa, vaikka aiheuttaakin usein pikemminkin enemmän haittaa kuin hyötyä.

Aikuinen huvittuu Isokarhun kasvoilla vaihtelevista huolestuneisuuden, hermostuksen ja räjähdysalttiuden juonteista. Pikkukarhu sen sijaan huokuu joka kuvassa riemua, malttamattomuutta, innostusta ja auttamisen iloa.

Tässä vaiheessa viimeisetkin väsymyksen ja huolen rippeet ovat jo silinneet: onhan vihdoin JOULU! Jane Chapmanin kuvitusta kuvakirjaa Onko jo joulu?, Kustannus-Mäkelä 2013. 

Kuvakirja muistuttaa lempeästi meille velvollisuudentuntoisille aikuisille, että joulun tunnelma syntyy viime kädessä jostain ihan muusta kuin   aikaa vievistä jouluvalmisteluista: siivouksesta, hössöttämisestä ja notkuvasta ruokapöydästä.

Aina joskus etsitään kuvakirjoja, jotka tarjoavat samastumispintaa erilaisille pienperheille. Tässä lastenkirjassa perheeseen kuuluu vain Isokarhu ja Pikkukarhu, ja kummankaan sukupuolta ei ole ennalta määrätty. 

15. luukku: Iivari-tonttu löytää joulun salaisuuden

Raili Mikkanen & Laura Valojärvi: Iivari-tonttu karkuteillä. 32 sivua. WSOY 2013.

Jos lasten jouluaiheisille kirjoille annettaisiin tunnustuspalkintoja sen mittapuun mukaan, mikä kirja hivelee eniten silmää, niin palkinnon saisi kiistämättä Laura Valojärven & Raili Mikkasen Iivari-tonttu karkuteillä.

Tietokoneavusteinen kuvittaminen tekee lastenkirjan kuvituksesta usein lituskaa 

ja latuskaa. Toisin on tässä akvarellikuvituksena toteutetusta porrasnäkymässsä, 

joka voi heikkopäisempää jopa huimata! Laura Valojärven kuvitusta Raili Mikkasen

 tekstiin kuvakirjassa Iivari-tonttu karkuteillä, WSOY 2013. 

Voi jopa sanoa, että Valojärven uhkea, taidokas ja perspektiiveillä leikittelevä kuvitustyyli jättää tekstin taka-alalle. Tämä näkyy myös siinä, että teksti on ladottu pienen-pieneksi ja  näyttävän kuvituksen vaatima huomioarvo ei tärväänny isoista ja ns. rumista tekstiblokeista. Tätä kirjaa pitääkin lukea hyvässä valaistuksessa eikä missään hämärän-hyssyssä!

Monissa jouluaiheisissa kirjoissa lapsen ajatellaan samastuvan pieniin tonttuihin, jotka eivät ole edenneet tonttu-urallaan omasta mielestään taitojensa ja ahkeruutensa arvoisesti. Iivari-tonttua sapettaa, kun isommat tontut eivät arvosta sen työpanosta.

Tonttu päätyy sirkusestradille ja trapetsille huimapäisiin temppuihin. Laura Valojärven kuvitusta Raili Mikkasen tekstiin kuvakirjassa Iivari-tonttu karkuteillä, WSOY 2013. 
 

Jouluaaton lahjakierroksella Iivari eksyy kumppaneistaan ja lähtee harhailemaan talviseen kaupunkiin. Se päätyy sirkukseen, raitiovaunun kyytiin, eläintarhaan ja karting-autoradalle. 

Pienen tontun pää menee kaikesta aivan pyörälle, mutta onneksi se löytää vihdoin takaisin Isontontun turvalliseen kainaloon. 

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Seikkailun tuoksinassa uupunut Iivari löytää takaisin

omiensa luokse. Laura Valojärven kuvitusta Raili Mikkasen tekstiin kuvakirjassa

Iivari-tonttu karkuteillä, WSOY 2013. 

Laura Valojärven vesivärikuvitukset ovat taidokkaita ja hyvin epäsuomalaisia, mitä tulee väritykseen ja tonttuhahmojen särmikkääseen olemukseen. Kuvia katsoessa epäilee omaakin tasapainoaan, niin huimia perspektiivejä kuvista aukeaa! 

14. luukku: Joulu on yhdessäolon juhlaa

Winfried Wolf & Eugen Sopko: Jouluaatto isoisän luona. Suomentanut Marja Kiiskinen. Lasten Keskus 1994.

Tässä tunnelmaltaan vähän haikeampi joulukirja, joka muistuttaa siitä, että kaikilla ei välttämättä ole lähtökohtaisesti aina jouluun erityisen virittäytynyt mieli. Kuvakirja muistuttaa myös hienovaraisesti, että jouluna muistellaan kuolleita läheisiä.

Tuomon isä on äskettäin kuollut auto-onnettomuudessa. Äiti on surullinen, ja Tuomo uskoo, ettei voi enää koskaan viettää oikeaa joulua.

 

Tuomo katsoo haikeana leikkivien lasten riemua. Hän uskoo, ettei enää koskaan voi olla iloinen isän kuoleman jälkeen. Eugen Sopkon kuvitusta Winfried Wolfin tekstiin kuvakirjassa Jouluaatto isoisän luona, Lasten Keskus 2004. 

Isoisä kutsuu heidät maalle jouluksi. Luonnonrauha, paksut luminietokset ja isoisän huolenpito rauhoittavat Tuomon mielen.

Tuomo kävi innokkaasti ruoan kimppuun, mutta sitten häntä hävetti oma ruokahalunsa. Isähän oli kuollut ja äitikin niin surullinen… Tuomo lakkasi syömästä. 

Vasta kun äiti hymyili kehottavasti ja söi itsekin, Tuomo jatkoi syömistään. 

Aterian jälkeen äiti sanoi miettivästi: ”Olin ihan unohtanut, miten  kaunista täällä on.” Hetken kuluttua hän sanoi vilkastuen: ”Tiedätkö, että isä on kasvanut täällä? Tämä oli hänen kotinsa. Aikaisemmin kävimme täällä usein, kun isoäitikin vielä eli. Sinä olit silloin vielä hyvin pieni. Sinun isoäitisi oi hyvin ystävällinen ihminen.” Sitten äiti kertoi Tuomolle isoäidistä. 

”Kun hän kuoli, luulimme ettei isoisä tulisi täällä yksin toimeen. Mutta se oli tyhmästi ajateltu. Eihän isoisä ole yksin, hänellähän on metsä ja kaikki eläimet!” Sitten äiti tarinoi isoisästä, kunnes Tuomon silmät pikku hiljaa painuivat umpeen.

Isän vanhan puuhevosen kunnostus lähentää  isoisää ja Tuomoa. Mökin katolle kertyvä paksu luminietos toimii kontrastina mökin lämpimälle tunnelmalle. Eugen Sopkon kuvitusta Winfried Wolfin tekstiin kuvakirjassa Jouluaatto isoisän luona, Lasten Keskus 2004.  

Tuomo saa joululahjaksi kolhiintuneen puuhevosen eikä voi täysin peitellä pettymystään. Isoisä kertoo, että hevonen oli Tuomon isän rakkain lelu. Yhdessä he ehostavat hevosen entiseen loistoonsa.

Saksalainen kuvakirja on kuulaan-kaunis surutyön kuvaus. Eugen Sopkon kuvitus ei sievistele surua ja väsymystä Tuomon ja äidin kasvoilla.