Kompatarinoita ja muita kesäpuuhia Lassen ja Maijan kanssa

Martin Widmark: Lasse-Maijan kesälomakirja, puuhaa ja pulmia koko kesäksi, kuvittanut Helena Willis, suomentanut Outi Menna, 95 sivua, Tammi 2018.

Toisinaan aikuinen haluaa kuulustella lapsen lukukokemusta ja luetun ymmärrystä ja omaksumista hyvinkin tarkoilla, yksityiskohtaisilla kysymyksillä. 

Metodi puoltaa paikkaansa aika ajoin, mutta pahimmillaan se voi myös lannistaa lapsen kiinnostuksen lukemiseen.

Selvästi kesäloman joutilaisiin päiviin täsmätuotettu Lasse-Maijan kesälomakirja testaa lapsen hoksottimia ja tarkkaavaisuutta Leikitään salapoliisia –kertomuksessa.  

Vallilan koulun rehtori järjestää kevätlukukauden viimeisen päivän kunniaksi kilpailun, jossa Pirkko Pulmu, poliisimestari ja pappi kertovat kukin oman tarinan, johon on piilotettu pieni vale tai virhe.

Ihan helppoja nämä ”salapolisiitehtävät” eivät ole, mutta voivat kyllä havahduttaa lapsen miettimään erilaisia lukutapoja ja keskittymistä erilaisiin tekstityyppeihin.

Hiljattain luistavan lukutaidon omaksunut lapsi ei välttämättä aina edes malta pysähtyä tarinan kaikkien nyanssien äärelle, kun sananmukaisesti ahmii ja hotkii tarinaa eteenpäin.

Tarinan lisäksi kirjasta löytyy muun muassa täytettäviä ystäväkirjan sivuja, kirjasarjan keskusmiljööseen, Vallilan kaupunkiin liittyvä tietovisa ja lautapeli, muistitesti, piirustustehtäviä, etsiväsudoku ja salakielitehtävä.

Kun vastakohdat täydentävät toisiaan

Hilkka Liitsola: Herra Lumpeenkukka ja neiti Kuusenkerkkä, 127 sivua, kuvitus Outi Virtanen, Kustannus-Mäkelä 2018, kansikuva Jussi Kaakinen.

Hilkka Liitsolan esikoisromaani tuo mieleen Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli -kirjojen idyllisen pikkukaupunkimiljöön, jossa jokainen asukas on omanlaisensa originelli.

Kirjan takakansi mainostaa kirjan olevan

Hyvän mielen lastenromaani, jossa opitaan nauttimaan elämästä täysin siemauksin.

Herra Lumpeenkukka on aina tehnyt niin kuin on pidetty viisaana tai soveliaana. 

Herra Lumpeenkukka on säntillinen herra, se on helppo huomata. Kun hän kävelee kadulla, hän myhäilee ja nyökyttelee hyväksyvästi, kun näkee toisia yhtä säntillisiä kuin hän itse. Jos joskus näkyy niitä toisenlaisia, herra nyrpistää nenäänsä tai esittää, ettei mitään näekään. Hän ei halua ärsyttää ketään, eikä pidä siitä, että häntä ärsytetään - eritotenkaan tarkoituksella, kuten ärsyttävät ihmiset hänen käsittääkseen usein tekevät. 

Herra Kuusenkerkän arki on tasaista ja siksi turvallista. Ongelmat ovat sitä suuruusluokkaa, voisiko hänellä olla kahdet hiukan erisävyiset harmaat sunnuntaihousut, vai olisiko se kerrassaan sopimatonta.

Herran ja hänen koiransa Harmin elämään pyyhältää lupaa kysymättä neiti Kuusenkerkkä, joka on kaikin tavoin toista maata. Neidillä on "iltataivaanvioletti talo" kaupungin toisella laidalla ja neiti järjestää mielellään "muutenvaanjuhlat", jos kaipaa vaihtelua arkeensa.

Lakipykäliin ja byrokratiaan mieltynyt herra Lumpeenkukka ryhtyy ajamaan neidin kotitalon purkamista, koska se rikkoo kaupungin kaavamääräyksiä. 

Jännitettä tarinaan tulee tietysti siitä, että herra ei tiedä vielä siinä vaiheessa, kuka talossa asuu.

Loppu kiertyy tietysti onnelliseksi.

Hilkka Liitsola kirjoittaa eloisasti ja teksti toimii varmasti parhaimmillaan ääneen luettuna. 

Noin kymmenvuotiaalle lapselle haastetta voivat tuottaa päähenkilöiden aikava elämä, herran ja neidin lapsuustakautumat ja melko viipyilevä kerronta, jossa ei ole mielenkiinnon ylläpitävää intensiteettiä. 

Toisaalta... joskus lapsi voi viehättyäkin juuri tällaisesta seesteisyydestä, mutta samastumisen helpottamiseksi olisi voinut sijoittaa juonenkäänteisiin muutaman lapsenkin sivuhenkilöiksi.

Tarina kahdesta eriparisesta aikuisesta saattaa jopa kiinnostaa enemmän varttuneempaa kuulijakuntaa. Voisin hyvin kuvitella, että palvelutalon ikäihmiset kuuntelisivat mielellään tämäntyyppistä verkkaista kerrontaa. 

Jussi Kaakisen kansikuva, jossa herra ja neiti seisovat päättöminä vastakkain on aikuiseen makuun toki kaunis, mutta lapsen kannalta turhan staattinen. Outi Virtasen sisäsivujen mustavalkoinen kuvitus ei tee oikeutta tarkkapiirteiselle kerronnalle ja pikkukaupungin pikanteille yksityiskohdille.


Hilkka Liitsola on kahden pienen lapsen äiti. Hän on koulutukseltaan lääkäri ja asuu tällä hetkellä miehensä työn vuoksi perheineen Prahassa.


Liitsola pitää blogia Hyvin kasvatettu, jossa hän nostaa esiin lapsiperheen arkisia tilanteita ja tarjoaa niihin ratkaisuja. Hän on työskennellyt neuvolalääkärinä ja tuntee siksi kiinnostusta lapsen ja vanhempien arjen tukemiseen. 

Hormonit hyrrää ja kaverit jeesaa hädässä

Markus Ikola: Jasu mestarimokaaja, 132 sivua, Karisto 2018. Kansikua J. Roikonen. 








Jämsäläisen alakoulun opettajan Markus Ikolan esikoisromaani ammentaa koheltavien poikien pitkästä kirjallisesta perinteestä. 

Jasun sukulaissieluja löytyy  varhaisnuortenkirjallisudesta useita: ruotsalaisten Anders Jakobssonin & Sören Olssonin Bert ja Jeff Kinneyn Neropatti, muiden muassa. 

Mokaaminen ei enää ole noloa. Ronja Salmen Onks noloo? -kirjat (Lasten Keskus) ja Yle Areenan nuorille aikuisille suunnattu Kaverin puolesta kyselen -podcast ovat tehneet mokaamisesta ja noloistakin kysymyksistä aiempaa sallitumpaa. 

Itselleen on lupa nauraa.

Jasu on kuudesluokkalainen perusjamppa, jolle sattuu ja tapahtuu hiukan keskivertoa enemmän. 

Jasu elää hämmentävässä välivaiheessa, jolloin itsensä tarkkaileminen on välillä lähes neuroottista. 

Juuri siksi on hyvä, että Jasu ei jumita pienten vastoinkäymistenkään edessä, vaan suhtautuu asioihin lunkisti. 

Osittain sattumusten kirjo johtuu myös hänen originelleista kavereistaan: olemukseltaan hintelä ja moniallerginen Peter on rikkaan perheen ainokainen, roteva Henkka  huolehtii tarpeen mukaan muidenkin oiikeuksista ja Lauri puhuu reteästi pohjalaista murretta. 

Viime keväänä kimppaan liittyi myös Lauri. Se muutti Lapualta. Lauri on siis vähän niin kuin maahanmuuttaja. Se puhuukin hassusti. 

Yhtenä aamuna se vaan ilmestyi luokkaan ja sanoi: 

– Mä oon Lauri Lapualta. Koskaan en oo valehrellu enkä peljänny!  

Jännä tyyppi. Tuli ihan sellainen olo kuin olisi ollut keskellä jotain vanhaa suomalaista elokuvaa. Heinäpelto ja hevoset vain puuttuivat.

Isosisko Jantun bestis, Ninni,  on Jasun "salarakas". 


Vanhemmistaan Jasu puhuu etunimillä. Urho on ylipainoinen, Lapista kotoisin oleva putkimies. 

Ulla ei käy töissä lainkaan, koska hän etsii itseään:

--- Se harrastaa zumbaa, bodycombatia ja muita vaikeasti lausuttavia lajeja. Ulla ei syö sellaista ruokaa, joka näytää oikealta ruualta. Se käyttää ravinnokseen veteen sekoitettavaa mönjää, jota voi ostaa purkeissa ja pusseissa erikoiskaupoista. 

Jasun hormonit alkavat hyrrätä ja hän keskustelee kropassaan tapahtuvista muutoksista ystäviensä kanssa. 

Ikola yhdistää siekailematta useampaa suosittuja varhaisnuortenkirjallisuuden lajia kepeäksi miksaukseksi: realistinen nuortenromaani saa seurakseen huumoria, etsivätempauksia ja koulumaailman kuvausta. 

Lajien yhdistelmä toimii letkeästi ja loppukiepaisu jää cliffhangeriin: poikien luokalle tulee uusi tyttö, jonka taajuudelle Jasu heti pääsee.