Lukemalla paremmaksi ihmiseksi?

Miklu: Paras kirja ikinä, kuvitus tekijän, 80 sivua, Otava 2019.

Lasten ja nuorten ja etenkin poikien lukemiseen ladataan nyt kaikki mahdolliset paukut.

Tubettaja Miklu (oik. Mike Bäck) on mukana valtakunnallisessa Lukuliikkeessä ja osallistuu  Lukukeskuksen koulukiertueille lukulähettiläänä yhdessä nuortenkirjailijoiden kanssa. 

Myös toinen nuori tubettaja, Tuure Boelius, osallistuu Lukuliikkeen kouluvierailuihin, seuraava keikka on huomenna Kouvolassa yhdessä kirjailija Tuija Lehtisen kanssa.  

Miklun uutuus on saanut nimen, josta moni lasten- ja nuortenkirjailija haaveilee.  

Paljon lupaava kirjan nimi tuntuu kuitenkin formaatin heppoisuuteen nähden haaskaukselta vähän samaan tapaan kuin Kalle Veirton jo toiseen osaan yltänyt Ohut hauska kirja -konseptikin (Karisto 2017 ja 2018).

Kyse on nopeasti tekaistusta Miklun fanikirjasta, jonka tavoitteena on tubettajan oman imagon vahvistaminen ja suosion lisääminen. 

Kirjasta löytyy paikka Miklun nimikirjoitukselle ja lukijaa kannustetaan hankkimaan mieluiten kirja ihan omaksi. 

Vuorovaikutuksellisessa osiossa on sivu, jonka Miklu kehottaa repimään ja toivoo, että siitä lähetetään hänelle Instagramissa kuva todisteeksi. 

Luovimmat tavat sivun tuhoamiseksi hän lupaa jakaa verkossa! 

Kustantajan sivuilla teosta mainostetaan korskeasti: "Jos et ole koskaan tarttunut kirjaan, tämä opus muuttaa käsityksesi lukemisesta. Se on Paras Kirja Ikinä!"   

Ensimmäisen varsinaisen luvun Miklu omistaa kaikille kaltaisilleen nuorille, jotka eivät elämässään ole lukeneet yli kymmentä sivua yhdeltä istumalta. 

Sivuille 9–19 on ladottu kullekin yksi sana. Näin Miklu haluaa todentaa, että kymmenen sivun lukeminen käy käden käänteessä!

Kirjassa on Miklun youtube-kanavan tavoin noloja tunnustuksia, vuoropuhelua  isoveljen, niin ikään suositun tubettajan Roni Bäckin, kanssa  sekä neuvoja arkisiin tilanteisiin, kuten kumppanin etsintään. Hentoisesti Miklu myös kertoo suosion ja menestyksen tuomista paineista ja varjopuolista. 

Kirjan lopussa Miklu jakaa avokätisesti omat elämänneuvonsa. 

Hän arvelee nousujohteisen youtube-uransa johtuvan pitkätli hänen lukemistaan kirjoista:   

Minun henkilökohtainen lempparitapani kehittyä ja kasvaa on lukeminen. Ennen vihasin kirjoja yli kaiken. Vihasin sitä, että pitäisi muka istua paikallaan ja lukea jostain turhasta aiheesta, kun voisi sen sijaan vaikka pelata MineCraftia. Nykyään kun olen löytänyt minulle oikeat kirjat, luen vähän liikaakin. Olen lukenut viimeisen 1,5 vuoden aikana yli 100 kirjaa enkä ole hidastamassa tahtia. En ikinä olisi tässä, missä olen nyt, ilman lukemista. 

Toisaalla Miklu on kertonut lukevansa paljon self-help-kirjallisuutta. 

Hartaimmat fanit olisivat varmasti halunneet kuulla myös muutaman konkreettisen kirjavinkin fanittamaltaan idolilta. 

Maapallolla on vielä toivoa – Jumppasen hiilijalanjäljestä huolimatta

Martti Linna: Isän luokse, 175 sivua, Myllylahti 2018. Kansikuva Silja-Maria Wihersaari. 

Viime vuoden monipuolisesta kirjatarjonnasta riittää yllättävän paljon purtavaa vielä vuoden vaihtumisen jälkeenkin.

Martti Linnan lastenromaanin päähenkilö, yhdeksänvuotias Katri, on hurmaava tuttavuus. Hän on nykylastenkirjallisuudessa harvinainen asialleen omistautunut uhmamieli, jonka viiltävän tarkka havaintokyky ja itseironia tuovat mieleen ruotsalaisen Barbro Lindgrenin lastenkirjojen tytöt. 

Katrin ja pikkuveljen isä on muuttanut eron jälkeen Brasiliaan, missä hän työskentelee kommuunissa sademetsien pelastamiseksi. Lääkäriäiti kutsuu sisarusten isää taivaanrannanmaalariksi.

Isä lähettää Katrille nimipäivälahjaksi Al Goren ilmastonmuutokseen paneutuvan dokumentin dvd:n ja tytär havahtuu maailman pelastamiseen.

Vessassa en sytyttänyt valoja. Al Goren elokuvan kotelossa sanottiin, että sulkemalla sähkölaitteet joita ei tarvitse, voi jokainen ihminen vähentää hiilidioksidipäästöjä tuhansilla tonneilla. Eihän silloin tarvitse valoja, kun istuu kakalla ja ajattelee omaa isäänsä. 

Pian kotitalon asukkaatkin saavat osansa Katrin hieman kyseenalaisiakin metodeja hyödyntävästä ympäristöaktivismista.

Katri tulistuu koulussa, kun opettaja ei ymmärrä ilmastonmuutoksen vakavuutta. Opettajasta on turvallisempaa pysytellä lukujärjestyksen oppiaineissa, mutta psykologisella juonikkuudella Katri saa lopulta muutkin oppilaat toimimaan vallitsevien käytänteiden muuttamiseksi. 

”Sinä taidat miettiä aika paljon niitä ympäristö-asioita?”, Silja-ope kysyi. 

”Joo”, minä vastasin. ”Varsinkin hiilidioksidia.” 

”Ei sinun ikäisesi tarvitse vielä surra sellaista”, Silja-ope sanoi. ”Aikuisten kuuluu huolehtia, että lapsilla on turvallinen maailma.”  

”Joo, minä vastasin.”  

Silja-ope taputti minua kauniilla kädellään olalle. Aikuiset luulee, että kun asioista puhutaan, niin ongelmat on hoidettu. Ne elää tässä ja nyt. Ne ei pysty ymmärtämään sukupuuttoaaltoja ja ilmaston lämpenemistä, kun ne tietää ettei sellaiset asiat ehdi loppua niiden omana elinaikana. 

Linnan lastenromaani ei jumiudu vain yhden asian julistavaksi romaaniksi Juha-Pekka Koskisen  Matilda pelastaa maailman -lastenromaanin (Karisto 2019, kuv. Paula Mela) tapaan. 

Sivujuonteena kulkevat niin uusperheen arkiset ilot kuin ohimenevät tai pitkäkestoisemmatkin murheet. 

Katri karsastaa äidin uutta miesystävää, Jumppasta, joka lesoilee uudella maasturillaan,  ja myötäelää keuhkosairaan pikkuveljen tuntoja.

Jumppanenkin olisi hyvä jätkä, jos sillä ei olisi niin iso hiilijalanjälki. Se ajaa hirmu isolla autolla, ja aika usein se ajaa sillä yksikseen. Se syö hirmu isoja pihvejä tajuamatta että se tuhoaa sillä lailla sademetsiä. Sademetsät on tropiikissa jossakin kaukana, mutta pihvi on tässä lautasella. Niin se sanoo ja tursottaa ketsuppia päälle. 

Romaanin loppuosassa jännitetään, kuinka käy Katrin ja pikkuveljen spontaanin matkasuunnitelman lähteä isän luokse Brasiliaan. Skeptisyyteen taipuvainen aikuinen kyllä arvaa nopeasti, että hanke kariutuu, mutta lapsilukijalle sisarusten vaiherikas seikkailu menee kyllä täydestä.

Martti Linna (s. 1966) on koulutukseltan metsätalousinsinööri ja asuu Haminassa. Hän on aiemmin kirjoittanut romaaneja, dekkareita, tietokirjoja ja tarinakokoelmia aikuisille.

Isän luokse on ehdolla LukuVarkaus -palkinnolle. 

Annantalolla järjestetään tänään IBBY Finlandin seminaari Lastenkirja eläinten puolella. 

Oma esitykseni käsittelee Lastenkirjoja vihreän vallankumouksen asialla 1970-luvulta 2000-luvulle. Myös Isän luokse  on mukana aineistossa.

”Miksi joku tyytyy harrastamisen sijaan olemaan kateellinen?”

Heidi Silvan:Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos, 179 sivua, Myllylahti 2019. Kansikuva Karin Niemi. 

Heidi Silvan on rivakasti lunastanut paikkansa tyttöjen kepeän mutta sisällöltään silti puhuttelevan kotimaisen chick lit -kirjallisuuden uutena tekijänä. 

Viime vuonna ilmestynyt John Lennon minussa  oli omintakeinen esikoinen, jonka päähenkilöllä Aijalla kerrottiin olevan Aspergerin oireyhtymä. 

Kevään uutuuden takakannessa kerrotaan sen jatkavan esikoisteoksen ”erityisten” tyttöpäähenkilöiden tähdittämää linjaa. 

Tällainen päähenkilön erityispiirteiden nostaminen olennaiseksi osaksi kirjan tapahtumia on kulkeutunut viime vuosina suomalaisiinkin nuortenkirjoihin yhdysvaltalaisten suomennosten kautta (mm. Zoe Suggin Girl Online, WSOY 2016; Holly Bournen nuortenromaanit, Gummerus v:sta 2017 ja Mark Haddonin Yöllisen koiran merkillinen tapaus, Otava 2003). 

Seiskaluokkalainen Tytti on luonteeltaan syrjään vetäytyvä, ihmisarka ja varmasti vähän erityisherkkäkin. 

Minulla ja kaltaisillani ihmisillä on outoja tapoja, joita teemme vain ollessamme yksin. Minun outoiluni on itselleni puhuminen ja mantrojen toistelu: ”Sinun nimesi on Tytti Seckelin, ja sinulla on kaikki hyvin”.  

Ihan kuin en tietäisi omaa nimeäni. Minun on pakko sanoa se, jotta kuulisin nuo sanat, jonkun sanomana – vaikka sitten itseni. 

Tytti rakastaa kirjoittamista. Hänen muistitikkunsa ajautuu koulussa vääriin käsiin ja pojat lukevat ilkamoivaan sävyyn hänen käsikirjoitustaan keskusradion kautta. 

Soppa sakenee, kun joku perustaa Tytin nimellä Facebook-fanisivut. 

Vaikka kiusaamisen kaikki tunnusmerkit täyttyvät, Tytin on silti vaikea puhua asiasta kenellekään. Opettajien ja tosiystävien avulla Tytti kuitenkin rohkaisee mielensä ja tekee lopulta sivuista ilmoituksen.

Kiusaaminen lamauttaa Tytin hetkeksi, mutta hän selviää sen haitoista varsin nopeasti  ja ihmettelee sitä, "miksi joku tyytyy harrastamisen sijasta olemaan kateellinen". 

Nettikiusaamista ja verkon vaaroja on työstetty nuortenkirjoissa aiemminkin. 

Kovin juurta jaksaen ei aihetta Silvanin nuortenromaanissa käsitellä, varmasti myös kepeän lajityypinkin verukkeella. 

Kahdesta potentiaalisesta poikaystäväehdokkaasta Tytti näyttäisi jopa lopussa taipuvan valitsemaan entisen kiusaajansa! 

Myös perinteiset sukupuoliroolit pitävät kutinsa. Tytti on  hämmentynyt joutuessaan maksamaan myös lompakkonsa unohtaneen kavaljeerinsa pääsymaksun discoon. 

Kirjan kiinnostavin osuus liittyy Tytin kirjalliseen kunnianhimoon ja haluun ilmaista itseään juuri kirjoittamisen kanssa. 

Käsikirjoitus valmistuu, kun häly hänen ympärillään tasaantuu ja hän saa inspiraationsa takaisin. Äidinkielen opettajan poikaystävä sattuu olemaan kirjailija ja hän kehottaa julkaisemaan sen omakustanteisena sähkökirjana ilmaiseksi ja isän taloudellisen tuen avulla siitä painetaan myös perinteisiä paperikirjoja. Tytti menestyy myös koululaisille tarkoitetussa kirjoituskilpailussa.