Yhdessä olemme enemmän

Katri Tapola & Sanna Pelliccioni: Tervetuloa! Soo dhawoow! Benvenuti! Bi xêr bi! !خوش آمدی. Käännökset Ayan Rage (somali), Sanna Pelliccioni (italia), Jalal Hajali (kurdi, kurmandži) ja Rahim Alizada (farsi), 32 sivua, Karisto 2021. 

Inger & Lasse Sandberg: Hej, välkommen till mej! Rabén & Sjögren 1974. 

 

Tässä kaksi samankokoista ja melkein samannimistäkin kuvakirjaa, toinen on aivan uusi ja toinen on ilmestynyt jo 47 vuotta sitten. 

Ne todistavat jälleen konkreettisesti,  kuinka osa lastenkirjallisuuden aiheista kertautuu vuosikymmenestä toiseen, kuitenkin joka kerta hieman uusin ja oivaltavin painotuksin.

 

Katri Tapolan ja Sanna Pelliccionin Tervetuloa! Soo dhawoow! Benvenuti! Bi xêr bi! !خوش آمدی -kuvakirja on viisikielinen: sama lyhyt teksti on kirjoitettu sivuille suomeksi, italiaksi, somaliksi, kurdiksi ja farsiksi. 

Toivottavasti tällaiset (lasten)kulttuuriteot yleistyvät vähitellen Suomessa. 

Kuvakirjan tavoitteena on tuoda lastenkirjallisuus tasapuolisesti kaikkien lasten ulottuville.

IBBY:n lastenkirjaston sininen talo teki Katri Tapolaan
Lampedusassa suuren vaikutuksen jo värillään. Sanna
Pelliccionin kuvitusta Katri Tapolan tekstiin kuvakirjassa
Tervetuloa! Soo dhawoow! Benvenuti!
Bi xêr bi! !خوش آمدی (Karisto 2021).  

Se tekee kunniaa kansainvälisen lastenkirjajärjestön IBBY:n Italian Lampedusaan perustamalle IBBY-lastenkirjastolle, johon kerätään lastenkirjoja ympäri maailmaa. 

Kirjaston erikoisuus on sanattomien lastenkirjojen erikoiskokoelma. 

Katri Tapola vieraili Lampedusassa ja IBBY:n kirjastossa marraskuussa 2019.

Kirjasto on rauhoittumisen ja kohtaamisen paikka. Sanna
Pelliccionin kuvitusta Katri Tapolan tekstiin kuvakirjassa
Tervetuloa! Soo dhawoow! Benvenuti! 
Bi xêr bi! !خوش آمدی (Karisto 2021).

Italian eteläkärjessä sijaitseva Lampedusan saari on Välimeren ylittävien pakolaisten ensimmäinen määränpää ja siitä on tullut 2010-luvulta lähtien myös symboli pakolaisten hädälle.

Tervetuloa-kirja on selvästi Sanna Pelliccionin sanattoman Meidän piti lähteä -kuvakirjan (S&S 2018) sisarteos. 

Aiemman kirjan ensisijaiseksi kohderyhmäksi Pelliccioni ajatteli suomalaisia lapsia, jotka tarvitsevat tietoa pakolaisperheiden vaiherikkaasta matkasta uuteen kotimaahansa. 

 

Tervetuloa-kirja on kohdennettu kantasuomalaisten lasten lisäksi Suomeen muualta tuleville lapsille. 

Katri Tapolan lyhyet virkkeet ja Pelliccionin vahvasti tyylitellyt liitupiirrokset värillisille paperlle ovat tyynnyttäviä mielenmaisemia, jotka houkuttavat eri taustoista tulevia lapsia kertomaan kokemuksistaan ja tunnoistaan. 

Kirja toimii myös kimmokkeena sepittää kuvien perusteella tarinaa sanattoman kuvakirjan tapaan. 

 

Rouhea vahaliitu ja pelkistetyt ihmishahmot sopivat
kirjan rauhoittavaan tunnelmaan. Auringonvalon ja lämmön voi aistia
useammasta kuvasta. Sanna Pelliccionin kuvitusta Katri Tapolan tekstiin kuvakirjassaTervetuloa! Soo dhawoow! Benvenuti! 
Bi xêr bi! !خوش آمدی (Karisto 2021).

Juonellisen tarinan sijasta kuvakirja keskittyy korostamaan tarinoiden ja yhteisöllisyyden voimaa. 

Kuvakirja on hyvä esimerkki nykyisestä kielitietoisesta pedagogiikasta. 

Monikielisiä lapsia on Suomessakin jo paljon. Heidän itsetuntonsa kannalta on tärkeää, että heillä on mahdollisuus saada luettavakseen lastenkirjoja omalla kotikielellään myös uudessa kotimaassaan. 

Toivottavasti Tervetuloa-kirja saa siivet ja leviää myös maailmalle. 

 

                                                                * * * * * * * *

Ruotsalaisten Inger ja Lasse Sandbergin kuvakirja on hurmaava ajankuva, jonka konstailematon esitystapa puhuttelee edelleen.

Ilmestyessään vuonna 1974 sen tavoitteena oli  havahduttaa ruotsalaisia lapsia samastumaan työn perässä tai kotimaan epävakaisten olojen takia Ruotsiin erityisesti 1970-luvulla tulleiden siirtolaisten tuntoihin. 

Kirjan ensimmäisillä aukeamilla herätellään pohtimaan sitä, kuinka erilaisuus on rikkaus.   

 

Yhteisen kielen puuttuminen havainnollistuu tässä
kuvituskuvassa. Lasse Sandbergin kuvitusta vaimonsa Inger
Sandbergin tekstiin kuvakirjassa Hej, välkommen till mej! 
(Rabén & Sjögren 1974). 

Sitten esitetään ajatusleikki siitä, että ruotsalaisen lapsen perhe muuttaisi työn perässä vieraaseen maahan, josta on aiemmin nähnyt vain vilauksia televisiosta.

Alkuviehätyksen jälkeen asiat mutkistuvat:

 

Främmande människor säger saker som du inte kan svara på. Du förstår inte alls vad de säger. De pratar ju inte svenska. Men de ser snälla ut och klappar dig, på huvudet och skrattar.

 

“Tänk om de tycker jag är lite dum som inte förstår”. (Men inte är du dum bara för att du är född i ett annat land och talar ett annat språk.) 

   

Kulttuuri-identiteettiin liittyviä asioita havainnollistetaan selkeästi konkreettisten tilanteiden kautta ja riittävän lapsentajuisesti. 

Inger ja Lasse Sandbergin tyyli niin tekstissä kuin kuvituksessakin on naiivia ja siksi niin mutkatonta.     

            

Suomalainen Sirkka ja turkkilainen Memed ovat esimerkkejä
Ruotsiin 1970-luvulla muuttaneista siirtolaisista.
Lasse Sandbergin kuvitusta vaimonsa Inger Sandbergin
tekstiin kuvakirjassa Hej, välkommen till mej! 
(Rabén & Sjögren 1974).

Kirjan lopussa ajatusleikki päättyy, kun muistutetaan, että myös Ruotsiin muista maista tulevilla lapsilla voi olla aluksi vaikeaa, esimerkiksi suomalaisella Sirkalla ja turkkilaisella Memedillä.  

 

De har nyss kommit hit och kan inte prata svenska så bra ännu. Ibland längtar de hem. Men om du pratar med dem och hjälper dem lär de sig svenska fortare. Och då kan de lära dig mycket som inte du kan, nya sånger och nya lekar. 

 

Lisää kuvakirjoja, joissa muutetaan pois kotimaasta, opitaan uutta kieltä tai vertaillaan kulttuurien eroja  tai samankaltaisuuksia:

 

Katri Tapola, Muhaned Durubi: Siinä sinä olet, arabiankielinen käännös Aya Chalabee, Teos 2020 

/ kaksikielinen kuvakirja tytöstä, jonka isä on töissä toisessa maassa ja yhteyttä voidaan pitää vain puhelimella.

Johanna Venho & Hanneriina Moisseinen: Kaksi päätä ja kahdeksan jalkaa, Karisto 2018

 / uuden kielen oppiminen ja kotimaan ikävä.

Sanna Pelliccioni: Meidän piti lähteä, S&S 2018

/ pakolaisten matka Suomeen, sanaton kuvakirja

Sanna Pelliccioni: Onni-pojan talviseikkailu, Minerva 2018 

/ inarinsaamelaisuus 

Pia Pesonen & Petri Makkonen: Villojen kukat, Teos 2018 

/ peräpohjan murre ja stadin slangi

Katri Tapola & Sanna Pelliccioni: Toiveretki, Myllylahti 2016 

/ arabikulttuuri ja suomalainen kulttuuri

Riina Katajavuori & Salla Savolainen: Mennään jo naapuriin, Tammi 2017 

/ Suomeen muualta muuttaneiden lapsiperheiden tarinoita

 

Jukka Laajarinne & Pekka Rahkonen: Elina vieraalla maalla, WSOY 2008 

/ vanhempien työn takia perhe muuttaa arabimaahan ja tyttö sopeutuu vähitellen  aivan toisenlaiseen kulttuuriin.   

 

Camilla Mikcwitz: Jason muuttaa maasta, Weilin+Göös 1978 

/ Jason ja äiti muuttavat työn perässä Ruotsiin

 

Villejä lapsia Melukylässä ja Tamperetalossa

  

Kuva PHH 

 

Marikista Melukylään. Ilon Wiklandin satukuvituksia Tamperetalossa Muumimuseon Observatorio-näyttelytilassa 19.9.2021 asti. Avoinna ti–ke klo 9–17, to–pe 9–19, la–su 10–17. Teokset ovat lainassa Iloni Imedemaa -museosta Haapsalusta, Virosta. Kokonaisuus on laajin Viron ulkopuolella järjestetty näyttely Ilon Wiklandin kuvituksista. Koronarajoitusten aikana Muumi-museoon otetaan enimmillään 10 henkeä kerralla. Aika kannattaa varata etukäteen verkosta tai puhelimitse.

Astrid Lindgren & Ilon Wikland: Melukylän kevät, suomentanut Kerttu Piskonen, 32 sivua, WSOY 2021. 

 

Tamperetalossa on tänään avautunut virolais-ruotsalaisen Ilon Wiklandin kuvitusnäyttely Marikista Melukylään. Ilon Wiklandin satukuvituksia.

 

Kokonaisuus on laajin Viron ulkopuolella järjestetty näyttely Wiklandin kuvituksista. 

Wikland on syntynyt Virossa vuonna 1930. Varhaislapsuutensa hän asui Talinnassa ja Haapsalussa.  

Ilon Wiklandin isoäidin Viron Haapsalun talon muistot ovat
 tallentuneet moniin Wiklandin kuvituksiin.
Isoäitini Talo, Ilon Wikland, 2005.
© Design Ilon Wikland AB. 

Näytttely tarjoaa monipuolisen ja edustavan otoksenWiklandin eri tekniikoilla tehdyistä kuvituksista Astrid Lindgrenin tuotantoon, mm. satuihin, kuvakirjaan Punasilmänen lohikäärme sekä lastenromaaneihin Katto-Kassinen, Marikki, Veljeni Leijonamieli ja Melukylän lapset. 

Mukana on myös kuvituksia myöhäistuotannon kuvakirjaan Pitkä, pitkä matka  (WSOY 1996). Teksti on Rose Lagergrantzin, mutta tarina pohjautuu Wiklandin omiin kokemuksiin vuonna 1944, kun hän lähti Virosta sotaa pakoon Ruotsissa asuvien sukulaisten luokse.

 

Ilon Wiklandin päätymistä Astrid Lindgrenin tuotannon hovikuvittajaksi voi pitää todellisena onnenkantamoisena.

 

Wikland otti aloittelevana nuorena kuvittajana yhteyttä Rabén & Sjögrenin kustantamossa työskennelleeseen Lindgreniin talvella 1953 saadakseen jotakin kuvitustyötä. 

 

Lindgren ihastui heti Wiklandin tyyliin. Ensimmäinen kuvitustyö oli Lindgrenin lastenromaaniin Mio, poikani Mio (1954) ja myöhemmin Wikland kuvitti ruotsalaisten lastenkirjailijoiden tuotannon lisäksi paljon Lindgrenin tuotantoa. 

Wiklandilla on ollut ilmiömäinen kyky tallettaa kuvituksiinsa lapsuuden nostalgiaa ja huolettomien kesäpäivien tunnelmaa.  Yksi hänen Hänen bravuurinsa on vanhan puutalomiljöön ja sen lähiluonnon kuvaus, mutta yhtä lailla hänen rakastava katseensa tallensi esim. Katto-Kassisen kuvituksiin eloisaa kaupunkimiljöötä. 

 

Ilon Wiklandin lastenkirjakuvittajan ura muistuttaa monin kohdin suomalaisen Maija Karman uraa.  Molemmat hallitsivat suvereenisti tussi- ja akvarellikuvituksen. Varhaistuotannossaan sekä Karma että Wikland käyttivät kumpikin kekseliäästi vain yhtä tehosteväriä sillä seurauksella että kuvat tuntuivat katsojan silmiin silti nelivärisiltä.

Wikland ja Karma kuvittivat molemmat aikansa keskeisiä ja sittemmin klassikoituneta lastenkirjoja, ja heidän kuvituksena ovat myös  osaltaan siivittäneet kirjojen menestystä useamman lukijasukupolven keskuudessa. 

Lindgren antoikin tunnustusta Wiklandille vuonna 1986 järjestetyn kuvitusnäyttelyn näyttelyluettelosssa:

 

Kuvillasi olet auttanut kirjojani tavoittamaan lukijakuntansa. Monet lapset  muistavat koko ikänsä sinun luomasi kuvat. Niistä on tullut unohtumaton osa heidän lapsuuttaan.

 

Parahiksi Wiklandin Tampereen kuvitusnäyttelyn kupeeseen on juuri ilmestynyt uusintapainos Melukylän kevät -kuvakirjasta, jossa eläydytään Lisan, Brittan, Annan, Lassen, Bossen ja pikkuisen Kerstin kanssa kevääntulon riemuun. 

 

Isommat lapset kaitsevat pikkuista Kerstiä, joka tuntuu ehtivän joka paikkaan.

 

Lassen mielestä ”Pikkupenskat pitäisi lukita keväisin sisälle, sillä heti ku maassa on yksikin märkä läiskä, niin siihen pyllähdetään istumaan”.

 

Melukylän lasten kevätilakointiin kuuluu myös sonnilla ratsastamista ja puuliiterin katolta hyppimistä. 

Uhmapäissään Britta kävelee jopa navetan katolla.

 

Onneksi äiti huomaa uhkarohkeat elkeet ikkunasta ja huutaa:

 

”Oletkos sinä järjiltäsi tyttö? Alas ja heti!” 

Ja silloin Britta tuli alas. 

 

Lisan isä sytyttää kevääntulon kunniaksi kevätnuotion. 

 

Tuli loimusi niin kauniisti, ja me tanssimme ja hypimme valkean ympärillä ja leikimme intiaania ja huusimme ja ulvoimme niin, että se kuului yli koko Melukylän. Ai niin, Kersti ei tietenkään hyppinyt. Hän vain katseli. 

 

Ja isä kysyi: ”Oletteko te vallan villejä, lapset?” 

 

Tihentyvää jännitystä oopperan kulisseissa

 

Eva Frantz: Yön kuningatar, suomentanut Anu Koivunen, 180 sivua, S&S 2021. Kansikuva Anders Carpelan. 

 

Historiallisia varhaisnuorten- ja nuortenromaaneja ilmestyy yhä jonkin verran, mikä on hyvä asia. Aiemmin niitä ilmestyi toki kosolti nykyistä enemmän ja Suomessa oli useampiakin genreen joko kokonaan tai osittain keskittyneitä tekijöitä, mm. Maijaliisa Dieckmann, Laila Kohonen ja Raili Mikkanen.

 

Genren uudempaan kiinnostavaan kirjaiijajoukkoon kuuluvat Anniina Mikama, Tapani Bagge ja Eva Frantz, joista kaksi viimeksi mainittua kirjoittavat dekkareita myös aikuisille ja punovat lasten- ja nuorten historiallisiin romaaneihinkin usein dekkarin säikeitä. 

 

Aikamatkailun kautta nykyhetkestä historiaan siirrytään esimerkiksi Tuutikki Tolosen Agnes-sarjassa ja Sanna Iston Sirpaleessa.

 

Lapsilukijat nostivat Eva Frantzin edellisen historiallisen lastenromaanin Osasto 23:n Runeberg Junior -palkinnon voittajaksi vuonna 2019. 

Palkinto osoittaa, että vetävällä historiallisella tarinallakin on potentiaalia koukuttaa lapsi kirjan ääreen. Osasto 23:n keskushenkilönä oli keuhkotautiparantolaan 1920-luvulla lähetetty 12-vuotias Stiina-tyttö. Yön kuningatar sijoittuu vuoteen 1915 ja siinä päähenkilönä on 12-vuotias Viktor. 

 

Poika muuttaa oopperalaulajataräitinsä kanssa Pariisista äidin entiseen kotikaupunkiin Helsinkiin, kun tämä saa oopperasta tähtiroolin Mozartin Taikahuilusta. 

Olosuhteet eivät ole kovin suotuisat. Osaan aiemmin pestattu laulajatar on kuollut dramaattisesti ja lavasteissa sattuu tämän tästä läheltä piti -tilanteita. Isoäidin ja -isän talossakin vallitsee varautunut tunnelma, kun isoäiti sättii tytärtään ”kevytkenkäiseksi lortoksi” ja ”nöyryytetyksi tyhjätaskuksi”. 

Viktorin äiti pakenee onnetonta avioliittoaan ja uransa kipukohtia alkoholiin ja poika saa kaipaamaansa läheisyyttä ja ymmärrystä lähinnä kotiapulaisilta.  

Viktorilla on toki myös omat kipuilunsa. Hän on hivenen pyylevä ja joutuu sen takia uudessa luokassa kiusanteon kohteeksi. Pahin kiusantekijä on talonmiehen poika Algot.   

 

Yön kuningatar alkaa melko pitkällä vuoteen 1796 sijoittuvalla ja kursiivilla muusta kerronnasta erottuvalla takaumajaksolla, jossa Kristina Simonsdotter teloitetaan lapsensurmasta. Naisen langettamalla kirouksella on tärkeä rooli kirjan juonenpunonnassa. 

 

Viktor pystyy tarkkuutensa, rohkeutensa ja uteliaisuutensa ansiosta ratkaisemaan oopperaa koetelleen mysteerin. 

Loppuratkaisun kannalta tärkeäksi muodostuu halvaantuneen isoisän ja tyttärenpojan luoma sielunyhteys, joka koituu koko oopperan pelastukseksi. 

Vaikka tapahtumien alkusyyt juontavatkin menneisyyteen, niin pakkaa sekoittavat tietysti myös arkiset tunnemyrskyt ja oopperan taiteilijayhteisön keskinäinen kateus. 

Viktor ystävystyy teatterimestarin tyttären Agneksen kanssa, ja viimeisillä sivuilla vihjataan,  että kenties  kaksikon yhteisistä seikkailuista kuullaan myöhemmin lisää. 

 

Henkilökuvaus on melko mustavalkoista, mutta Viktorin kasvu ja rohkaistuminen on kuvattu silti uskottavasti. 

Yön kuningattaren jännitys ei tihenny aivan suljettuun tilaan sioittuvan edeltäjänsä veroiseksi, mutta historiallisia detaljeja, tapoihin ja seurustelukulttuuriinkin liittyviä yksityiskohtia on ripoteltu kiinnostavati tarinan lomaan.  

 

Tunnelman nostatuksen kannalta erityiskiitosta ansaitsee Anders Carpelanin tyylikäs, kolmiulotteiseksi näyttämönäkymäksi avautuva kansikuva sekä muutaman luvun alusta löytyvät visuaaliset tai graafiset erikoistehosteet.

 

Yön kuningatar on taas hyvä esimerkki lastenkirjallisuuden monikäyttöisyydestä. 

Se toimii nimittäin myös hyvänä johdatuksena yhteen kuuluismpaan oopperateokseen, Mozartin Taikahuiluun, joka nähtiin muutama vuosi sitten Kansallisoopperassa. 

 

Frantzin lastenromaanin kupeessa sopii luettavaksi Lisbeth Landefortin ja Seppo Nurmimaan lasten tietokirjan Oopperaa, oopperaa! Löytöretki lavasteiden taakse: sanoin ja kuin oopperan maailmasta (Schildt 1996, suom. Kaija Valkonen) kanssa.