sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Oma tupa, oma lupa


Esa Kero & Juhani Seppovaara: Leikkimökki. 107 sivua.
Rakennuskustannus 1997.

Marjatta Kurenniemi: Onneli ja Anneli. Kuvitus Maija Karma. Yhteislaitos kirjoista Onnelin ja Annelin talo, Onnelin ja Annelin talvi, Onneli, Anneli ja orpolapset. 277 sivua. 4. painos WSOY 2001.




Tämä kirjoitus sai inspiraationsa jo aiemmin kesäkuussa esillä olleista majakirjojen esittelyistä ja erityisesti Kirsti K:n kommentista.

Leikkimökki

Meidän leikkimökissä
oli harso ikkunana,
valo ruusunpunainen,
hieno savi lattiana.

Isä teki sitten ison remontin:
lasinpala ikkunaksi,
lankunpätkät lattiaksi.

Siitä tuli hieno vasta!
Ihan niin kuin asuintalo.
Mut mihin katos ruusuvalo?
Mihin varpaanjäljet lattiasta?

No ehkä siellä vielä leikkiikin
kun sade juovaa ikkunan,
rasvapeikot kömpii tapetteihin,
ja lattiakin nosta narinan.

Kaija Pakkasen runo on alunperin ilmestynyt Lasten Oman Kirjakerhon kustantamassa runokuvakirjassa Hassu noita ja muita saturunoja, 1980), jossa on naivistitaiteilijanakin tunnetun Seija Juvan viehättävä nelivärikuvitus.

Marjatta Kurenniemen vuosina 1966–1984 ilmestyneiden Onneli ja Anneli -kirjojen ikiviehätys perustuu suurelta osin jokaisen tytön unelmaan muuttaa pysyvästi asumaan leikkimökkiin.




Onneli ja Anneli löytävät tieltä kirjekuoren, jossa on valtava määrä rahaa. Kuuliaisina tyttöinä he kääntyvät poliisin puoleen ja aikovat palauttaa rahat niille sijoilleen ja ottaa kääreen päältä vain sievän silkkinauhan, sillä mihin tytöt nyt sellaista rahasummaa tarvitsisivat.

Rahan löytöpaikalle kulkiessaan tytöt ohittavat Rouva Ruusupuun porttikongin ja rouva kutsuu heidät sisälle puutarhaan. Hänelle on sattunut aivan kummallinen kommellus. Hän on rakennuttanut itselleen talon, mutta arkkitehti sekoitti piirustukset ja suunnitteli siitä talon, joka on parahultaisen sopiva kahdelle pienelle tytölle, eikä niinkään vanhalle rouvalle. Kaikki on sisustettu tyttöjen mittakaavaan ja rouva Ruusupuu on päättänyt laittaa talon myyntiin.

Niinpä tytöt keksivät löytörahoille sittenkin käyttöä:

Kaikki oli niin sanoinkuvaamattoman sievää ja kodikasta, mutta keittiö vei sentään voiton.
Siellä oli punainen tiililattia, punaruutuiset verhot ikkunassa, ikkunan edessä maalaamaton puupöytä ja kaksi punaista pinnatuolia. Siellä oli pieni sähköliesi ja kiiltävä astianpesupöytä ja tukeva työpöytä. Seiniä kiersi hyllykkö, jolla oli kaikenlaisia hauskoja kupariesineitä, iloisen näköisiä ruukkuja ja kirkkaanvärisiä lautasia. Jääkaappikin siellä oli, ja kaikki oli ihan niin kuin oikeassa keittiössä, vähän pienempää vain. Ja paljon sievempää kuin kotona Minnan tai Adelen keittiössä.


Molemmat tytöt ovat kumpikin omalla tavallaan heitteillejätettyjä. Annelilla on naisyhdistyksessä ahkeroiva kiireinen äiti ja professori-isä, jotka asuvat jo eri osoitteissa. Onnelilla on suurperhe, jossa hänen poissaoloaan ei kukaan ennätä huomata. Tämä asetelma mahdollistaa tyttöjen leikkimökkileikin toteutumisen. Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossun tavoin Marjatta Kurenniemikin osaa yhdistää traagisen ja lapsenmielisen kerronnan toisiinsa.

Rouva Huulla on ollut lapsena kaksikin leikkimökkiä, joista ensimmäinen oli Paraisten mummolassa. Vaari, äidinisä, oli tehnyt lautarakenteisen mökin alunperin 1950-luvulla Leena-serkulle, mutta serkun varttuessa Rouva Huu sai sen tyyten omaan käyttöönsä, mitä nyt mummo leikkasi siellä matonkuteitaan sateisina päivinä ja samanikäinen serkkupoika kävi välillä hekottelemassa tyttöjen hupsutuksia.

Tässä kuvassa mökin varsinainen omistaja poseeraa vielä sahanpurujen ja lastujen keskellä vastavalmistuneessa mökissään:



Vasiten Rouva Huulle tehty leikkimökki on rakennettu vuonna 1973 Forssan ja Tammelan rajamaalla sijaitsevalle metsätontille. Alunperin tässä pyöröhirsisessä pikkumökissä oli turvekatto ja vaarin muuraama leikkitakka. Sittemmin mökki on siirretty Tammelan Lautaportaaseen ja sen hallintaoikeus siirtyi siellä Rouva Huun siskolle, sitten Huun lapsille ja tällä haavaa eteenpäin hänen siskonsa lapsille.



Jokakeväinen rituaali oli tehdä mökissä suursiivous: lakaista pikkuharjalla ja kihvelillä hiirenpapanat ulos, tampata matot ja tuulettaa nukkien vuodevaatteet.

Rouva Huun esikoinen sai lähes syntymälahjakseen vuonna 1994 oman leikkimökin Tammelan Kytöön isovanhempiensa tiluksille.

Leikkimökin rakentamiseen inspiroi mummin osto- ja myyntiliikkeestä löytämä vanha kioskin ikkuna, joka oikein huusi sievää rakennelmaa ympärilleen! Ja ukki toteutti rakennelman itsesuunnittelemiensa piirustusten mukaan:



Esa Keron ja Juhani Seppovaaran Leikkimökki on nostalgian kyllästämä kunnianosoitus suomalaiselle leikkimökkikulttuurille, jota eivät arkkitehtooniset säädökset ole koskaan juurikaan kahlinneet.

Keron tunnekylläisessä tarinassa kaksi raajarikkoa, liikuntavammainen poika ja tämän elämässään kovia kokenut eno, pohtivat elämän perusasioita leikkimökissä.

Kuvituksena on Juhani Seppovaaran valokuvia suomalaisista leikkimökeistä eri aikakausilta, esimerkiksi Carl Gustaf Mannerheimin, Arvid Järnefeltin lapsien sekä ITE-taiteilija Elis Sinistön itselleen vielä vanhoilla päivillään rakentama leikkimökki. Mukana on myös tuikitavallisten lasten pikkumökkejä, alkeellisia lasten itse rakentamia majojakaan unohtamatta.

Vanhojen lelujen ja nostalgian ystävät viehättyvät myös leikkimökkien sisäinteriöörien lukuisista yksityiskohdista. Kirjan bonuksena ovat standardileikkimökin rakennusohjeet pohjapiirroksine kaikkineen.

4 kommenttia:

Vilja-Tuulia kirjoitti...

Marjatta Kurenniemi - siinäpä kirjailija. Onnelin ja Annelin lisäksi Onnimanni, Pilvipaimen ja Kuinka Kum-Maa on kaikkialla tekevät yhä vaikutuksen uusilla lukukerroilla. Olisi myös kiinnostavaa tutkia Kurenniemen tarinoiden luontosuhdetta... ja Onnimannin suhde saavuttamattomaan neiti Kevääseen, Valpuriin, on yksi herkimpiä lastenkirjojen rakkaustarinakuvauksia.

Rouva Huu kirjoitti...

Marjatta Kurenniemi tosiaan on edelleen uusia lukijasukupolvia kiehtova lastenkirjailija, joka on hauskalla tavalla tuonut brittiläisen lastenfantasian aineksia suomalaiseen lastenkirjallisuuteen. Itse luin viimeksi uudelleen Kurenniemen Kuinka-Kum-Maa on kaikkialla -saturomaanin ja yllätyin jälleen kerran hänen omintakeisesta ja hauskasta satumaailmastaan, jossa Pau-poika solahtaa satumaailmaan tapetissa olevan repeämän kautta.

Monet Kurenniemen lyhyet sadutkin ovat edelleen lukemisen väärttejä.

Onneksi hänen tuotantoaan on aika hyvin pidetty uusin painoksin saatavana.

Elma Ilona kirjoitti...

Olipas ihana leikkimökkipläjäys!!
Luin juuri Onnelin ja Annelin talon, ja linkitin sinunkin juttusi.

Kurenniemi on aina ollut suosikkini, Pilvipaimen oli lapsuuteni The Iltasatukirja. Onnelia ja Annelia en jostain syystä ollut aiemmin lukenut. Nyt on lukusessa Puuhiset, joka myös vaikuttaa vallan mainiolta. Onnelin ja Annelin talvi tekee myös mieli lukea!

Elma Ilona kirjoitti...

(Ai niin, se Onneli-postaus ilmestyy ajastettuna huomisaamuna.)