Raflaavat ruotsalaiset

Pija Lindenbaum: Kenta ja barbiet. Suomentanut Päivö Taubert. 33 sivua. WSOY 2008.

Anette Skåhlberg & Katarina Dahlquist: Kalle med klänning. 39 sivua. Sagolikt bokförlag 2008.

Ruotsalaiset ne osaavat räväyttää.

Tässä kaksi melko tuoretta ruotsalaista kuvakirjaa samasta aiheesta, seksuaalisen identiteetin etsinnästä.

Kenta on isänsä poika – hän rakastaa jalkapalloa ja ihannoi ainakin joiltain osin maastohousuista, raamikasta kehonrakentajaisäänsä.

Kenta ja isä asuvat nähtävästi kaksin, äitiä ei ainakaan kuvissa vilahda lainkaan. Ruotsalaiset kuvakirjat osaavat sivuuttaa ydinperheen kliseet hyvin tyylikkäästi – muistellaanpa vain Gunilla Bergströmin Mikko Mallikas -kirjoja, joissa äiti on liikoja selittelemättä rajattu kuvauksen ulkopuolelle.

Lindenbauminkaan kirjassa ei anneta mitään selitystä äidin poissaololle. Ja kukapa olisikaan kiinnostunut äidistä, kun kirja käsittelee miehistä identiteetin rakennusta – ja ennen muuta sen kyseenalaistamista – mitä mainioimmalla tavalla.

Päiväkodissa pojat nujuuttavat toisiaan painissa ja käsirysyssä ja purkavat aggressioitaan väkivaltaisiin sotaleikkeihin. Mutta Kenta ei eräänä päivänä haluakaan osallistua poikien nahisteluihin, vaan pohtii omiaan. Rauhallinen mielentila sysää hänet kiinnostumaan enemmän tyttöjen leikeistä.

Kenta selvästi empii radikaalia takinkääntöään: ensin hän liimaa kultatarroja robottiinsa.

Jalkapallon pelaamisen sijasta hän hakeutuu vaivihkaa lähemmäs tyttöjen barbileikkejä. Tytöt ovat käänteissään nopeita: vessan lavuaarissa on meri ja talvelle raivataan tilaa päiväkodin pakastimesta, kun kalapuikkoja ja marjoja vähän nostellaan pois. Ja barbi... se synnyttää lihapullan, ja taas tyttöjä naurattaa!

Lopulta Kenta pääsee oman barbie-nukkensa kanssa mukaan tyttöjen leikkiin ja ideoi siihen hurjan toiminnallisen kohtauksen.

Railakas leikki keskeytyy roolivaatelaatikon äärellä. Kenta pukeutuu kimaltaviin harsoihin ja nauttii antaumuksellisesti, kunnes muut pojat tulevat hakemaan häntä pelaamaan jalkapalloa. Lumous särkyy ja Kenta perääntyy häpeissään vessaan – ja palatessaan hän näkeekin ällistyksekseen kaikki pojat samassa vaateriehassa!

Lindenbaumin kuvakirja antaa piut-paut kiltin ja rauhallisen tytön ja aggressiivisen ja ylivilkkaan pojan roolimalleille. Hän jättää reilusti tilaa kuvakirjan jälkeiselle keskustelulle: kyllä pojatkin saavat tykätä kimalteista, hörsöhameista ja tingelis-tangeliksesta.

Anette Skåhlbergin ja Katarina Dahlquistin Kalle med klänning on selvästi ohjelmallisempi. Pitkitetyn tarinan sanoma jää seksuaali-identiteetin käsittelyn osalta torsoksi. Kiiltokuvamaisen kimalteleva ja monivärinen kuvituskin on ainakin minun silmiini vastenmielisen mairea.

Kuvakirjaa mainostetaan korskeasti takakannessa sanoilla ”en modern saga, som bryter normer”.

Kalle viettää kesälomaa serkkutyttöjen kanssa. Kuumana kesäpäivänä Kalle haluaa pukeutua vilpoisaan kesämekkoon hiostavien housujen sijasta.

Från den dagen vägrar Kalle att ta av sig den prickiga klänningen. Hela sommaren hos kusinerna harn han den på sig.

När mamma Katja och pappa Svempa hämtar hem honom snurrar han runt för att visa hur fin den är. Katja och Svempa nickar och tittar medan de skrattar och kramas.

”Men du måste byta till något annat ibland”, säger de, ”du kan inte gå omkring i klänningen hela tiden”.

Kallen kaverit suhtautuvat uuteen tyyliin ensin kummastellen ja pilkaten, mutta kun Kalle onnistuu tekemään jalkapallo-ottelussa maalin hame päällä, sukeutuu hänen tyylistään vähitellen todellinen muoti-ilmiö... jopa isoisän golfseurueen jäsenet hurahtavat hekin käyttämään mekkoja ja ennen pitkää Kallen isäkin ryhtyy korjaamaan autoja punaiseen mekkoon sonnustautuneena.

Kalle med klänning liioittelee roimasti ja samalla kirjan tavoite himertyy yltiö-humoristisen ja liian pitkäksi venytetyn juonen alle.

Kumpikaan kirja ei juurikaan painota seksuaali-identiteetin ailahtelevuutta, joka voi jatkua lapsuudesta pitkälle nuoruuteen asti. Kenta ja Kalle ovat molemmat hyviä esimerkkejä moderneista pojista, joilla voi yhtä aikaa olla poikamaisia ja tyttömäisiä piirteitä ja harrastuksia.

Tässä yhteydessä kannattaakin muistaa hieno belgialainen elokuva, Ruusuinen elämäni (Ma vie en rose, 1997), jonka on ohjannut Alain Berliner. Se kertoo 7-vuotiaan Ludovicin ja hänen perheensä kohtaamasta sukupuoli-identiteetin ristiriidasta. Ludovic on syntynyt pojaksi, mutta on vakuuttunut siitä, että hänen kuuluisi olla tyttö. Kun suvaitsemattoman lähiön ennakkoluulot roihahtavat avoimeksi vihaksi, vanhempien täytyy vähin erin ja moninaisten vastusten jälkeen oppia hyväksymään lapsensa poikkeava identiteetti.

Kenta ja barbiet -kuvakirjan arvio on muokattu alunperin Onnimannissa 2008 julkaistusta arviosta.