perjantai 22. tammikuuta 2010

Ruotsalaisten luontevaa lapsipsykologiaa

Barbro Lindgren: Kun Kalle sai pikku siskon. Suomentanut Ritva Wederhorn. 60 sivua. Weilin+Göös 1971.

Jatketaan vielä samalla teemalla.

Taas tekee mieli sanoa: Kyllä ruotsalaiset osaavat!

Tämä kirja on ilmestynyt Weilin+Göösin Jojo-sarjassa suomennoksena vuonna 1971, mutta se on edelleen aivan lumoava lukukokemus.

Muistan lukeneeni tätä kirjaa useasti opittuani lukemaan seitsemänvuotiaana.

Muistan vielä sen kirjahyllyseinämänkin ja kohdan hyllyssä, missä kirja oli Forssan kirjastossa Koulukadulla.

10-vuotiaaksi asti olin perheen ainokainen ja toivoin hartaasti itselleni pikkusisarusta. Kirjan konstailematon, paikoin jopa naivistisen-lakoninen ilmaisu ja lapsentajuinen lähestymistapa vetosivat minuun. Luin kirjan yhä uudelleen ja uudelleen.

Kalle-pojan perheen vauvan odotukseen oli hauska samastua ja toivoa, että joskus voisin itsekin toimia Kallen tavoin: pienestä mustankipeydestä huolimatta viisivuotiaan Kallen ja pikkusisko Marin välille syntyy luonteva ja lämmin sisarussuhde. Taitekohtana tärkeä on kohtaus, jossa Kalle kyllästyy siskonsa jatkuvaan huutoon ja ehdottaa että Mari vietäisiin pois, vaikkapa maitokaupan eteen, niin joku muu ottaisi siskon hoteisiinsa. Äiti menee siekailematta mukaan Kallen hankkeeseen – juuri tämä on sitä ruotsalaista lapsipsykologiaa!, - mutta kun Kallen pitäisi hyvästellä siskonsa, hän tuleekin toisiin aatoksiin.

Barbro Lindgren tunnetaan parhaiten kirjailijana, eritoten yhteistyöstä kuvittaja Eva Erikssonin kanssa. Kalle-kirjaan hän on kuitenkin tehnyt itse myös kuvituksen, rouhean ja kömpelyydessäänkin vetoavan.

Kirjan selkeä kirjasinlaji ja fonttikoko tuovat minulle yhä sellaisen määrittelemättömän turvallisuudentunteen: miltä tuntui, kun huomasi että lukeminen sujuu aina vain notkeammin, ryhdikkäät kirjaimet huokuvat luottamusta.

Voi olla että liioittelen, mutta "ennen vanhaan" oli kyllä paljon parempia kirjasintyyppejä helppolukuisissa, lukemaan opetteleville suunnatuissa lastenkirjoissa.

3 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Pikkuveljeni sai tuon saman kirjan, kun kävi ilmi, että perheeseemme tulisi vielä lisää väkeä. Meidän kummankin mielestä kirjan kuvat olivat aivan karsean rumia ja sisältökin vähän karhea eikä yhtään jännä. Jostain syystä kuitenkin kirjaa luettiin ahkerasti. Jokin siinä vetosi, koska se kulutettiin ihan hiirenkorville (vaikkei kukaan myöntänyt tykkäävänsä siitä).

Terv. Sari P.

Saima kirjoitti...

Mä etsin netistä yhtä Barbro Lingrenin kirjaa, joka on jäänyt mieleen tyttäreni nuoruudesta. Tarina oli mieleen jäävä, niin että olisin halunnut lähettää eteenpäin afrikkaliselle kummitytöllemme kaikista maailman kirjoista. Kirjan nimi oli Poika ja tähti. Eipä ollut enää myynnissä eikä käännetty englanniksi.

Nimetön kirjoitti...

Olipa hyvä arvio kirjasta ihan typografiaa myöten. Näillä seikoilla on todellakin merkitystä kun lapset alkavat itse lukea oikeita kirjoja ja tässä kirjassa palaset osuivat kohdalleen.