Anni Swan: Iris rukka. Koululaistarina. WSOY 1916. 24. painos 2001.
Huomenna lauantaina 19. maaliskuuta kannattaa istahtaa klo 19 alkaen radion ääreen.
Ylen ykkösen Lukupiirin aiheena ovat nimittäin Anni Swanin (1875–1958) nuortenromaanit. Keskustelua on vauhdittamassa yhdessä Tarleena Sammalkorven ja Juha Hurmeen kanssa kirjailija Eppu Nuotio.
Lukupiiri kutsuu kertomaan lapsuuden lukukokemuksista. Tervetulleita ovat myös kuuntelijat, jotka tunnustavat aikuisenakin lukevansa nuortenkirjoja.
Suoraan lähetykseen voi soittaa puhelinnumeroon (09) 144 800.
Toivottavasti ohjelmassa kuullaan illan aikana myös muutamien nykytyttöjen mielipiteitä Anni Swanin nuortenkirjatuotannosta!
Toimittaja Tarleena Sammalkorpi kiteyttää Swanin merkityksen nasevasti:
Näistä kirjoista olen aikuisena löytänyt kaikki ne käytöskoodit joita olen pyrkinyt noudattamaan tai joita vastaan olen kapinoinut. Kasvamisen oppaita!
Rouva Huu on tyttökirjamieltymyksissään ollut aina vähän kotikutoinen: L. M. Montgomeryn klassisia tyttökirjasankareita, Annaa ja Uudenkuun Emiliaa, paljon suuremman vaikutuksen minuun teki 1970-luvun lapsuudessani sittenkin Anni Swanin Iris Klewe. Olen ostanut Iris rukan perheen kesälomamatkalla Vammalasta Tyrvään kirjakaupasta kesällä 1976. Kirja maksoi kahdeksan markkaa.
Iris rukan lukemiseen liittyy lapsuuden voimakkain tunnepohjainen lukuelämykseni: makaan vatsallani vanhassa sivustavedettävässä valkoisessa puusohvassa ja luen kohtaa, jossa kerrotaan Iriksen sielunsiskon ja luottoystävän Ulla Stjernfeltin kuolemasta. Muistan yhä, kuinka itku ryöpsähti minusta voimakkaana ja jatkui pitkään.
Kun luen kirjaa aikuisena, ihmettelen tunnereaktioni voimakkuutta. Ullan kuolema kuvataan hyvin lyhyesti ja jopa lakonisesti. Todennäköisesti samaistuin Iriksen ulkopuolisuuden ja Ullaa kohtaan tunnetun syvän luottamuksen tunteisiin ja itkin tavallaan Iriksen puolesta. Iris joutui nimittäin hillitsemään surunsa pahansuopien ja ymmärtämättömien sukulaisten läsnä ollessa.
Anni Swanin varhaisin nuortenromaani, tyttöjä ja poikia tasavertaisesti kiinnostava Tottisalmen perillinen, ilmestyi vuonna 1914 ja tyttö- ja koululaisromaanin mitat täyttävä Iris rukka pari vuotta myöhemmin, vuonna 1916. Swan hyödynsi monissa kirjoissaan notkeasti löytölapsiaiheen lisäksi tuhkimoteemaa, jossa kovia kokenut päähenkilö nousee rääsyistä rikkauksiin. Ollin oppivuodet (1919) on rakenteeltaan puhdasverinen, joskin melko romanttinen poikaromaani. Pikkupappilassa-romaanin (1922) päähenkilö Ulla on taiteellisesti lahjakas ja impulsiivinen pyryharakka, joka oli yksi ensimmäisistä kansainvälisen tyttökirjallisuuden mallin mukaan luoduista kotimaisista sankarittarista.
Mikä Anni Swanin nuortenromaani on jäänyt Sinulle parhaiten mieleen?
22 kommenttia:
Sain lapsena joululahjaksi Swanin Pikkupappilassa-kirjan ja myöhemmin myös jatko-osan Ulla ja Mark. Luin ne monta monituista kertaa uudestaan, koska ne olivat niin loputtoman kiehtovia (ja niitä harvoja kirjoja, jotka olivat aina saatavilla). Tietysti piti myös lainata kirjastosta koko keltainen Anni Swan -sarja. Tykkäsin kaikista osista, mutta mikään ei ollut olevinaan ihan niin jännä ja tunteita kiihdyttävä kuin ikioma Pikkupappilassa jatko-osineen.
Muisti Sari P.
Minulle Swanin kirjoista tärkein oli Tottisalmen perillinen, jonka luin moneen kertaan uudelleen. Tosin luin yleensäkin uudelleen ja uudelleen minulle mieluisia kirjoja, mutta Tottisalmen perillisessä oli jotain erityistä viehätystä.
Nyt kolahti, rouva Huu. Todella.
Kun olin kansakoulussa, kouluradiosta tuli Ollin oppivuodet. Että minä itkin ja kuuntelin.
Iiris rukka, Kaarinan kesäloma, Me kolme ja Ritvan suojatit, Pikkupappilassa... Aina itketti.
Päätin testata pari kesää sitten, vieläkö kolahtaa. Makasin Lorukujan pihanurmikolla viltillä kuin ennenvanhaan lapsena ja luin Pauli on koditon. Kyllä. Kyllä itketti yhä.
Olen usein sanonut, että Astrid Lindgren ja Anni Swan olivat niitä, jotka hallitsivat sen hiuksenhienolla viivalla pysyttelyn, jolta helposti lipsahtaa melodramaattisen puolelle. Tai sitten olen melodramaattinen itsekin ja pidän sitä ihanana asiana.
Sara ja Sarrihan sai minut 10-vuotiaana tarttumaan tyhjähköksi jääneeseen kouluvihkoon ja luulemaan, että kirjoittamalla siihen kuolemattoman tyttökirjan Heleena -nimisestä tytöstä, joka on vaihdokas, tulen itsekin paitsi kuolemattomaksi kirjailijaksi myös vaaleakiharaiseksi, hymykuoppaiseksi ja rikkaaksi.
Kirjallisuudella on hurja vaikutus, vai mitä?
t. Lorukujan Tuula
Häpeän, mutta tunnustan: en lukenut lapsuudessa ainoatakaan Anni Swanin teosta. Luin lähes pelkästään ulkomaisten tekijöiden kirjoja. Olivatkohan ne paremmin tyrkyllä kirjastossa? Kotonani ei harrastettu lukemista ja jostain syystä kukaan ei tullut kertoneeksi minulle Swanin tuotannosta.
Iiris rukan luin toukokuussa 2007 Vänön ulkosaaressa. Kyyneleet sekoittuivat merituuleen ja muuttuivat suolaisimmiksi kuin ikinä. Luultavasti lapsena olisin reagoinut vielä voimakkaammin Iiriksen kohtaloon.
Ai niin, kotimaisista tuli kyllä ahmittua Anni Polvan Tiina-kirjat, koko sarja.
Minulle rakkaimmat Anni Swanin kirjat ovat Pikku pappilassa ja Ulla ja Mark. Voi kuinka samastuin Ullaan! Halusin olla yhtä rohkea ja oikeudenmukainen kuin Ulla. Ja voi kuinka surin Markin onnetonta kohtaloa, ja aah, kuinka ihanaa oli, kun köyhä pappilan Minna pääsi rikkaisiin naimisiin! Kävin ihan elämäni ensimmäisiä kertoja elokuvissa katsomassa Iris rukan (olin kirjan kyllä lukenut ja pitänyt siitäkin kovasti). Elokuva teki minuun valtavan vaikutuksen ja oli kamalaa, kun olisi itkettänyt ihan hirveästi, mutta kun ei kehdannut itkeä!
Sara ja Sarri, yksi tyttö, kahdet kasvot! Martta ja Maria...
Tämä oli se kaytöskoodiopas no 1! Ellei sittenkin Pikkupappilan Ulla ja eritoten Ulla ja Mark-kirjassa.
Mieltymykset ja mieleenjäämiset juontuvat osin siitä mitä kirjoja itse omisti lapsena. Kaarinan kesäloma minulla oli äidinperintönä, kanneton irtolehtipainos, jäi vähemmälle lukemiselle kuin omat kovakantiseni. Ulla on niin selvästi kirjailijan omakuva että välillä on kuin lukisi toisen päiväkirjaa.
Oli pakko kommentoida jo ennen lukemisen aloittamista. Voisin sanoa olevani lastenkirjallisuuden ja -kulttuurin monimässäilijä myös vuodesta '86 (tai ehkä jo '85 jos tajusin jostain jotain alle neljän kuukauden ikäisenä). Joten minulle koitti ylimääräinen joulu kun löysin facebookista linkin tänne! Kiitos jo etukäteen!
Omistan varmaan Uppsalan suurimman kokoelman suomenkielisiä lasten- ja nuortenkirjoja. En ymmärrä miksi jotkut lopettavat lastenkirjallisuuden lukemisen aloittaessaan aikuisten osaston!
Iris-rukan muistan elävästi! Tosin en oikein samaistunut Irikseen, joka oli niin lahjakas laulaja ja spontaani reaktioissaan. Muistan kovasti ihmetelleeni, oli tyttö suomalainen, kun hänellä oli niin outo sukunimi, Klewe. Suuri ihmetyksen aihe minulle oli myös Iriksen sukulaisperhe, jonka nuoret menivät kahvilaan syömään leivoksia. Syömään leivoksia! Minun siihenastisessa elämässäni oli ollut yksi leivos,jonka ulkonäön muistan vieläkin.
Ollin oppivuodet kolahti enemmän - sitä rakasti myös myöhemmin 5-vuotias poikani. Tottisalmen perillinen, Pauli on koditon, oih ja ah.
Taisin kasvaa sitten Swanin nuortenkirjojen ohi, kun en ole muita lukenutkaan.
Mutta Anni Swanin satuja luin vielä teini-iässä!
Anneli
Swanit herättävät ihania muistoja kaikissa niissä, jotka niitä ovat lapsena ahkerasti lukeneeet. Minä aloitin Ollin oppivuosilla, jonka sain alle 8-vuotiaana ukiltani 3.11.1962. Sen olen älynnyt kirjoittaa etusivulle. Sitten vähitellen sain kaikki muutkin osat.
Tuo Olli-kirja on tottakai ollut alusta pitäen hyvin rakas, mutta kun kelaan muistoja, näen, että kiintymykseni on vaihdellut vuosien varrella. Aluksi Sara ja Sarri kolahti suuresti, jälkikäteen arvioituna varmaan siksi, että siinä oli dekkariaineksia, joihin hurahdin pystyvästi joitakin vuosia myöhemmin. Samasta syystä Me kolme ja Ritvan suojatit kiehtoi pitkään. Arnellin perhe, kaukainen Australia ja Woomera kolahtivat myös alkuaikoina, mutta Saran ja Sarrin matkustelu tuntui teennäiseltä, eikä siihen ole tullut palattua niin usein kuin muihin. Pippupappilassa oli hauska, mutta vaikka perheen tytöissä oli kunnianhimoa opiskelua kohtaan, avioliiton ihanuuden tavoittelu latisti tunnelmia isompien sisarusten kohdalla. Ulla oli Ulla, ja enemmän pidin jatko-osasta. Sen kirja etulehdellä lukee kamalalla kaunolla: hyvä kirja. Sitä se on vieläkin. Toinen rakkaimmista. Se toinen ei ole Iiris rukka, vaikka muistan nielleeni itkua monet kerrat sen ääressä. Ehei, jatko-osa Kaarinan kesäloma puree paremmin. Siinä ja Ullassa ja Markissa on ihmiskuvausta, joka kiehtoo. Tädit, Varvara, Kaarinan savolaisjahkaava perhe, Siket sun muut, ja naapurinmökin professori tomerine tyttärineen. Ehkä nämä parhaiksi valitsemani kirjat Swanin sarjasta kuvastavat jotenkin omaa luonnettani:) Tällaisia väkeviä sivuhenkilöitä on myös omissa opuksissani.
Näin Minnan päivänä voi vilpittömästi sanoa, että niin Annni kuin Minnakin ovat olleet uranuuartajia alallaan. Kunnia heille!
T. Tuija L
Rouva Huu on äimänä tästä Anni Swanin nuortenromaaneihin liittyvästä muisteluvyörystä!
Kiitos kaikille koskettavista lukumuistoista.
Hienoa, melodramaattista ja huimaa, että Swan sytyttää yhä.
Pidin monistakin Swanin kirjoista, mutta Tottisalmen perillinen oli ehdoton ykkönen. Taisin lukea sen sellaisessa vaiheessa, kun en ollut niinkään kiinnostunut tyttökirjoista kuin erilaisista seikkailukirjoista (Kolme muskettisoturia, Tom Sawyerin seikkailut, Jules Vernen kirjat...).
Luin lapsena kaikki Anni Swanin kirjat. Ensimmäinen niistä oli Iiris rukka ja toinen Kaarinan kesäloma, mutta kaikki muutkin ovat jääneet mieleen. Minulla on ne yhä ja olen turhaan tarjonnut niitä lapsilleni luettavaksi. Minulla oli 60-luvulla (ja on vieläkin tallella) jätepaperikeräyksellä saatu musta nukke, jolle annoin nimeksi Sara. Sara on myös vanhimman tyttäreni nimi...
Vasta muutama vuosi sitten myin Anni Swan-sarjan kirpparilla. Sain kirjat lapsena lahjaksi, yhden kerrallaan ja olen lukenut ne erittäin monta kertaa. Ollin oppivuodet oli pohjattoman surullinen, mutta kaikista pidin. Vaikea sanoa mikä olisi suosikki. Kaikki varmaan vuorollaan :)
Kuten oli odotettavissakin, eilisessä Lukupiirissä äänessä olivat valtaosin vanhat rouvat, jotka muistelivat lapsuuden ja nuoruuden Anni Swan -lukukokemuksiaan lämmöllä ja perinpohjaisuudella. Mutta soraääniäkin sentään kuultiin, esimerkiksi koskien Swanin maalaisten ja kaupunkilaisen älymystön värittynyttä kuvausta.
Savukoskelainen soittaja piti myös Swanin ylistettyä luontokuvausta falskina: Swanin tyttökirjojen sankarittaret eivät hänen mukaansa ole OIKEAA metsää nähneetkään!
Onneksi lähetyksessä kuultiin myös nykylapsen ja -nuoren Swan-lukukokemuksia. Onni-pojalle äiti on lukenut Swanin nuortenromaaneja ääneen, ja menestys on ollut taattu. Tyttösoittaja arvosti niin ikään Swanin nuortenromaanit korkealle.
Näistä – tosin vain yksittäisistä – nykylasten myönteisistä Swan-lausunnoista huolimatta tohdin edelleen peräänkuuluttaa Swanin nuortenromaaneista kieleltään hienovaraisesti modernisoituja, ladonnaltaan ja typografialtaan helpommin luettavia laitoksia.
Lukupiirin kolmetuntisessa lähetyksessä tehtiin myös oivallinen aloite Anni Swanin ja Helmi Krohnin toimittamien Pääskynen-lastenlehtien aineistosta kootusta kokoelmasta. Hanke sälytettiin luontevasti Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toteutettavaksi. Monet Swanin nuortenromaanien aihioista kokivat ensi tulemansa Pääskysessä ja sittemmin Swanin toimittamassa Sirkka-lastenlehdessä.
Lastenlehdet ovat olleet lasten- ja nuortenkirjallisuuden kehityksen ja versomisen kannalta merkittävää aluskasvillisuutta, kuten eräs naissoittaja asian hienosti kiteytti. Moni suomalainen kirjailija on hankkinut kannuksensa lastenlehtiin lähettämien runojen tai pikkutarinoiden kautta. Näiden lukuisten nimimerkkien selvittäminen olisi itsessään todellinen kulttuuriteko!
Eilisen ja tämän päivän olen elänyt Anni Swanin kirjojen lumoissa; Sara ja Sarri, Sara ja Sarri matkustavat, Me kolme ja Ritvan suojatit...Kootut kertomukset, aarteitani. En saanut soitettua eilen Lukupiiriin, kerron tässä kokemukseni. Olen vieraillut Anni Swanin kotona Helsingin Kruunuhaassa. Rovaniemeläinen Hellin oli lapsena kirjoittanut Anni Swanin toimittamaan Sirkka-lehteen ja halusi aikuisena tavata häntä. Hellin oli liikuntavammainen ja tarvitsi saattajan. Ilmo, rovaniemeläinen opiskelija ja minä kuljetimme hänet miesten polkupyörän tangolla Anni Swanin asunnon eteen ja kannoimme kantotuolissa sisälle. Ilmon kanssa seurasimme vilkasta keskustelua näiden kahden muistellessa. Saada istua kahvipöydässä Anni Swanin vieraana, sellainen onni minua kohtasi, vuosi oli 1957. Suruni oli suuri, kun luin myöhemmin lehdestä hänen kaatuneen kotonaan eikä hän enää toipunut.
Ohjelmaa en päässyt kuulemaan valitettavasti, mutta pakko kertoa, että Anni Swan on yhä idolini! olen lukenut kaikki hänen nuortenkirjansa ensin lapsuudessani varmaan viiteen kertaan ja nyttemmin omille lapsilleni.
Pikkupappilan Ullasta löysin 10-vuotiaana sukulaissielun.Ihmettelin, miten sata vuotta sitten elänyt kirjailija osasikin kirjoittaa kuin minusta, luonnetta myöten!
Ullasta tuli ystäväni. ..metsien kaukainen sini soi korvissani yhä :) Lapsuudessani lumouduin metsissä vaellellesssani ja muualla luonnossa. Swan osui suoraan tähän romanttiseen herkkyyteni.
Iiris-rukkaa, Ollia ja kartanon pikku-Paulia itken yhä lapsille lukiessani. Tokihan kielestä huomaa, että se on auttamatta vanhaa, mutta juoni ja teemat näissä kirjoissa ovat yhä ajankohtaisia. Orpouden, vierauden ja toiseuden tunteet välittyvät Swanin tarinoista hienosti!
Kaunis kiitos Pirkolle Anni Swanin tapaamiseen liittyvän hienon muiston jakamisesta Lastenkirjahyllyn lukijoiden kanssa!
Vinkkarin palautteen inspiroimana olisin valmis teetättämään oitis tilaustutkimuksen kirjallisuusterapiaan erikoistuneella tutkijalla siitä, ovatko jotkut kirjat yksinkertaisesti muita enemmän suurille tunnepurkauksille altistavia vai onko kyse aina vain puhtaasta sattumasta – tietyn kirjan ja tunneherkän lukijan vaistonvaraisesta kohtaamisesta?
Onneksi kirjoissa ei sentään ole symbolimerkkejä, jotka varoittaisivat kirjan poikkeuksellisen suuresta tunnepitoisuudesta. Kirjallisuuden lumoushan perustuu juuri tähän: koskaan et voi tietää, mitä kohtaa sinussa kirja liikauttaa ja kuinka ison jäljen se Sinuun jättää – parhaimmillaan koko elämän ajaksi.
Anni Swan oli tärkeä kirjailija: Tottisalmen perillinen, Iris rukka, Kaarinan kesäloma, Me kolme ja Ritvan suojatit, Sara ja Sarri - kaikki piti lukea monta kertaa läpi. Kaikkein useiten luin kuitenkin Sara ja Sarri matkustavat - mikä voisi tuntua nyt jälkikäteen aika kummalliselta, ellei siihen olisi ollut pätevää syytä. Se oli ainoa Swanin kirja, joka minulla oli omana.
Lukioikäisenä, kun tyttökirjojen olisi pitänyt olla jo mennyttä elämää, suunnittelin kirjoittavani lastenromaanin, joka olisi kertonut Anni Swanin lapsuudesta ja nuoruudesta. Toistaiseksi romaani on kuitenkin kirjoittamatta. :-)
Olen lukenut kommentteja ja koettanut päättää, mikä Swanin kirjoista minulle on rakkain. Niitä on niin monta! Mutta kyllä suosikit olivat (ja ovat yhä!) Pikkupappilassa, Sara ja Sarri ja Tottisalmen perillinen. Vielä aikuisena järkytyin kun kävin Tottesundin kartanon pihamaalla ja tajusin, että tämä oli juuri se Tottisalmi...
Hei tiedätkö onko tämä lukupiiri nauhoitettu ja kuunneltavissa netistä? Olen kiinnostunut tutkimaan vanhoja suomalaisia tyttökirjoja ja kyselisinkin sinulta myös suositeltavaa kirjallisuutta. Voinko laittaa sähköpostia?
Tiedoksi Saralle ja muillekin, joilta jäi Lukupiirin ohjelma kuuntelematta:
Ohjelma näkyy olevan kuunneltavissa Yle Areenan kautta: http://areena.yle.fi/audio/1300700528839.
Toki voit Sara laittaa minulle postia, sähköpostiosoitteeni näkyy nykyisin profiilissani.
Lähetä kommentti