keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

LukuVarkaus 2011 Reeta Aarniolle

















Varkautelaiset lapset tekivät sen jälleen – eli valitsivat viisaasti tämänvuotisen LukuVarkaus –palkinnon voittajaksi Reeta Aarnion lastenromaanin Virvatulen vartijat (Otava 2010). Aarnion kirja oli Sari Peltoniemen Kissataksin ohella toinen Rouva Huun omista voittajakandidaateista.

Mukana kisassa olivat myös Siri Kolun Finlandia Junior -palkittu Me Rosvolat (jonka toinen osa Me Rosvolat ja konnakaraoke on juuri ilmestynyt) sekä Johanna Arolan Henkka, supersankari, Kirsti Ellilän Reetta ja linnan vangit, Nina Hakalahden Tuukka-Omar ja Tuija Lehtisen Vauhdin hurmaa, vintiöt.

Varkauden vuotuisesti vaihtuvaa lapsiraatia voi pitää lahjomattomana: se ei ole koskaan valinnut median jo valmiiksi rummuttamaa lastenromaania, vaan on aina osannut valita laadukkaan teoksen mediahässäkän ulkopuolelta.

Lapsista koostunut raati piti Aarnion kirjaa todella jännittävänä ja se nostatti kylmät väreet kulkemaan pitkin selkää. Raatilaiset pitivät erityisesti siitä, että kirjasta löytyy monipuolisesti kaikkea tätä: huumoria, jännitystä, rakkautta, huimaa seikkailua.

Yksi raatilaisista totesi: ”Hyvää fantasiaa. En oikein keksi arvioimista, sillä kirja täytti kaikki odotukset”. Toinen totesi kirjan olevan vertaansa vailla, ja kolmas totesi, että kirja on ”ihan hyvä”.

Voittajan valinta oli kaikille kuudelle raatilaiselle helppoa, koska valittiin yksituumaisesti paras, hauskin ja jännittävin. Tosin yksi raatilainen sanoi, että lopullinen valinta kahden kirjan välillä oli tukala. Yksi raatilaisista totesi, että tiesi parhaan kirjan jo takakansitekstin lukemisen jälkeen. Tällainen kommentti antaa toivottavasti uutta pontta kustantajien markkinointiosastoille: kirjan takakansitekstillä on iso merkitys lukupäätöksen syntymiseen.

LukuVarkaus-lapsiraatiin kuuluivat puheenjohtajana Nemo Kauhanen ja jäseninä Tatu Karvinen, Taru Pesonen, Henni Ekola, Emma Pulkkinen ja Saada Suhonen.

Palkinnon arvo on 3500 euroa ja sen ovat perustaneet yhdessä Varkauden kaupunki ja Stora Enso Oyj.

Virvatulen vartijat on arvioitu Lastenkirjahyllyssä viime vuoden marraskuussa. Rouva Huu onnittelee voittajaa.

Ei kommentteja: