Maria Vuorio: Kuningattaren viitta ja muita kiperiä kysymyksiä. Kuvittanut Virpi Talvitie. 71 sivua. Tammi 2011. Kannen ja ulkoasun suunnittelu Tuija Kuusela.
Maria Vuorion kirjat eivät pidä meteliä itsestään. Ne viekoittelevat usein lukijan pauloihinsa melkein vaivihkaa. Hänen verkkaisesti pohdiskelevasta ja lempeästä tarinoinnistaan huomaa tulevansa nopeasti jopa riippuvaiseksi.
Vuorio jatkaa perinnetietoisesti mutta omapäisesti klassisten eläinfaabelien ja H. C. Andersenin jalanjäljissä.
Vuorio on taituri kuvaamaan erilaisia tunnetiloja – olipa kyse sitten meidän tuiki tavallisten ihmisten tai inhimillistettyjen eläinten mielenliikkeistä. Hänen tarinoissaan ja saduissaan lukijalle annetaan suurennuslasi, jonka avulla se pienin ja vaatimattominkin asia tai elävä olento tulee paremmin näkyväksi. 
Kuningattaren viitta ja muita kiperiä kysymyksiä -kokoelmassa otetaan siekailematta koko maailmankaikkeus haltuun. Kastemato miettii olemisensa tarkoitusta, karhu murtautuu Kansallismuseoon, ahnas tuhohyönteinen vaarantaa Suomen ja Tanskan kulttuurivaihdon, Herra Kerppunen tempautuu irti rutiineista ja pikkutyttö löytää itselleen lymypaikan vanhasta linnasta.
[Tarinoiden eläinsankarit eivät ota osaansa annettuna. ”Kana”-tarinan fasaani ymmärtää elävänä hetkessä:
– – Fasaanikana pysähtyy keskelle pihaa ja miettii. Sillä ei ole kukkoa, joka sanoisi mitä tehdään ja minne mennään. Se on nuori itsenäinen kana, oman onnensa seppä, mutta sillä on silmissään terävä ja harkitseva katse. Se ei mieti tyhmyyttään eikä hidasälyisyyttään. Sillä on muutama vaihtoehto ja nyt se puntaroi niitä.
– – Se tuijottaa aidan takaista, kaukaista sateenvarjomäntyä heinäisen niityn keskellä. Hmmmm. Lintu katsoo puuta kauan, hievahtamatta, sillä sen vikkelästi käyvät kananaivot arvioivat nyt etäisyyksiä, tiheyttä, näkyvyyttä ja muutoksille alttiita olosuhteita. Se tekee lujuuslaskelmaa männyn oksasta. Oksa kestää, oksa on vankka, leveys on hyvä. Mutta kuka haluaisi nukkua huoneessa, jonka ympärillä ei ole seiniä? Ei, kyllä kanan mielestä pitää olla myös verhot, ehdottomasti.
– – Siinä sen vieressä kasvaa suuri tuuhea pihta, pehmeähavuinen jättiläiskuusi, jonka kymmenet oksat katoavat tummanvihreään, lämpimään pimeyteen. Fasaaninaaras jähmettyy, tarkkailee, harkitsee – ja tekee päätöksen: siinä samassa se on lehahtanut ruskeille siirapin ja mantelin värisille siivilleen ja hävinnyt puun uumeniin. – – ]
Kokoelman herkkupaloja ovat myös lyhyet tarinat ”Odotus”, jossa samastutaan tulitikun leimahdukseen sekä ”Tietämättömyyden verhot”, joka käsittelee elämän suuria mysteereitä.
Tarinat sopivat äidinkielen ja kirjallisuuden tunnille erilaisiin assosiaatioharjoituksiin ja kielen syväluotaukseen. Vuoriolla jos kenellä on nimittäin kaunis suomen kieli hallussaan!
Virpi Talvitie on piirtänyt jokaiselle tarinalle allegorisen kuvan.
Maria Vuorion kirjan arvio ilmestyi alun perin Helsingin Sanomissa 3. marraskuuta. Arvio oli kutistunut toimitussihteerin taittopöydällä alkuperäisestä peräti 2/3 lyhyemmäksi eli 1400 merkistä vain 500 merkin mittaiseksi.
Lastenkirjahyllyssä nyt alkuperäisessä muodossaan julkaistavaan arvioon on lisätty katkelma tarinasta "Kana" sekä kuvitusnäytteitä kirjasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti