Finlandia Junior –ehdokkaat 2011: Jokaiselle jotakin – taidetta, tunteita ja elämyksiä

Esivalintaraati on hetki sitten julkistanut Suomen Kirjasäätiön kuusi Finlandia Junior –palkinnolle ehdolle asetettua teosta.

Tässä raadin perustelut:


Hannu Hirvonen & Pia Sakki: Rakastunut krokotiili, Tammi

Loistelias, lasten ja aikuisten yhteinen lukukirja kertoo pienen krokotiilin suurista tunteista. Hyväntahtoisesti maailmaan ja sen olioiden tuntemuksiin suhtautuva kirja on suloinen kertomus ylen määrin runoja synnyttävästä, ujosta rakkaudesta.
Kuvitus on kertakaikkisen liikuttava ja tukee tyylilajillaan erinomaisesti kerronnan lempeää maailmaa, jossa metsän eläimet opastavat pientä krokotiilia hänen lemmentuskissaan.

Rakkausteemaa käsitellään viisaasti sekä lapsen että koko elämänkaaren ja erilaisten perhemuotojen näkökulmasta. Kirja vie eri-ikäiset lukijat hellään suukottelu- ja kuiskuttelumaailmaan.




Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa, valoa, valoa, Karisto

Valoa valoa valoa on tärkeä, universaali tarina ensirakkauden korjaavasta voimasta, pohjaan saakka haavoittavasta erosta ja kuolemasta, häpeän pelosta ja sen tuhoavuudesta. Rakkauden ja erityisesti nuorten keskinäisen seksin kuvaus on huikeaa, sävykästä ja totuudellista. Pienen tytön menetetyn äidin kaipuu on järkyttävyydessään katarttista. Tunteet kerrotaan atavistisella kielellä, tapahtumien ja muistikuvien kautta, kuin taitavan elokuvaleikkaajan käsissä. Teoksen monitasoinen, runoutta lähenevä rakenne sekä tarinan sijoittaminen Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuuden aikaan, rinnastuu onnistuneesti valoon ja kipuun – auki olevaan ihoon, rakastajana ja rakastettuna olemiseen.




Hannele Huovi & Kristiina Louhi: Jättityttö ja Pirhonen, Tammi

Jättityttö ja Pirhonen on filosofinen tarina erilaisuuden ja vierauden kokemuksesta, ennakkoluulot ylittävästä ystävyydestä ja siviilirohkeudesta. Oivaltava, sekä lapsi- että aikuislukijaa innostava kuvitus kertoo koskettavasti miltä maailma näyttää jättiläisen silmissä ja miltä jättiläinen näyttää maailman silmissä.


Kuvat herkuttelevat käsitteellisyydellä. Yhdessä ihastuttavien kielikuvien kanssa ne välittävät vakuuttavasti sekä yksinäisyyden kokemuksen että ymmärretyksi tulemisen kaipuun. Kirjan visuaalinen ja kielellinen maailma luo ehjän ja taidokkaan kokonaisuuden. Jättitytön yksinäisyyden murtaa korkealle, yli oman todellisuutensa tähyävä pikkuinen Pirhonen, joka ei pelkää suuria asioita.





Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Routasisarukset, WSOY

2300-luvulle sijoittuvassa dystopiassa varallisuus ei jakaudu tasapuolisesti, syntyvyyttä säännöstellään ja ihmisen elinikää pystytään jatkamaan teknologian avulla. Eletään katastrofin jälkeistä aikaa maailmassa, jossa ihmisen ja koneen välinen raja on hämärtynyt.

Teoksen henkilöhahmot kasvavat ja syvenevät tässä visuaalisessa mielikuvittelun taidonnäytteessä, jonka yhteiskuntakritiikki puree tätäkin päivää. Kieli kulkee erinomaisena läpi teoksen loihtien eteemme maailman, jonka jokainen yksityiskohta on tarkoin ja harkiten mietitty. Routasisarukset ei sorru synkistelyyn, eikä selittelyyn. Teos herättää kysymään, millaista tulevaisuutta olemme itsellemme luomassa?




Sisko Latvus: Kaukana omalta maalta, WSOY

Teos kertoo koskettavan tarinan perheestä, joka joutuu sodan vuoksi rakentamaan arjen joka päivä uudestaan. Latvus kuvaa hätkähdyttävän todentuntuisesti niitä inkerinsuomalaisten kokemuksia, joiden vaikutuksia nuoren lukijan lähipiiri saattaa yhä itsessään tunnistaa. Monet teoksen teemoista ovat tuttuja myös tämän päivän uutisista. Erityisesti nälän ja sen seurausten kuvaus on vaikuttavaa. Kerronnan tukena on kirjoittajan tekemä mittava taustatyö.


Sota rikkoo henkilökohtaisen elämän, mutta ei poista tunteiden sävyjä. Päähenkilön aikuiseksi kasvamisessa rakkauden kohtaaminen on ihan yhtä tärkeää kuin pelon ja fyysisen kivun sietäminen. Selviytyminen ei tarkoita suurta sankaruutta, vaan kykyä elää nykyhetkessä. ”Elämä alkaa siitä, että etsitään puita ja tehdään tuli.”




Marjatta Levanto & Julia Vuori: Taivaallinen suurperhe, Otava

Taivaallinen suurperhe muodostuu myyttien, uskomusten ja uskontojen henkiolennoista. Erilaiset maailmankatsomukset elävät kauniisti rinnakkain. Perinteiset luokittelut hyvän ja pahan sekä kauniin ja ruman välillä käyvät tarpeettomiksi. Tämä on ansiokas kannanotto monikulttuurisen taiteen lukemiseen ja ymmärtämiseen.


Levannon teksti tuo tarinat ja niiden henkilöt tuttavallisen lähelle. Viimeistellyt sanavalinnat ja kauniisti rytmittyvät lauseet sopivat erinomaisesti myös ääneen luettaviksi. Teemaan liittyvät taideteokset on valittu harkiten.
Julia Vuoren luomat olennot kommunikoivat sekä tekstin että taideteosten kanssa ja rinnastavat ne konkreettisesti nykypäivään. Lukijan maailmakuva eheytyy sekä ajattelun että elämyksen tasolla.



Kaikki ehdolle asetetut tekijät ovat entuudestaan lasten- ja nuortenkirjailijoina tunnettuja. Uusia ”yllättäjiä” ei tänä vuonna joukkoon kelpuutettu. Eri ikäisiä ja erilaisiin lajityyppeihin virittyneitä lukijoita on pidetty selvästi mielessä lopullista kärkikuusikkoa valittaessa. Ikärasismista ei raatia siis voi syyttää.

Lieneekö silti enteellistä, että kahtena vuonna peräkkäin on FJ-ehdokkaaksi valittu kuvakirja, joka kertoo aikuisista? Viime vuonna ehdolla oli Katarina von Numers-Ekmanin ja Christel Rönnsin Konrad ja Kornelia, joka kertoi ikääntyneiden ihmissuhteista ja nyt ehdolla on jälleen aikuisten aluksi epäsuhtainen, mutta onnelliseksi kääntyvä rakkaustarina.

Nähtäväksi jää, kuinka hyvin ehdokaskirjat oikeasti lapset ja nuoret tavoittavat. Rouva Huu tohtii olla hiukan skeptinen Jättitytön ja Pirhosen lisäksi myös Kaukana omalta maalta -nuortenromaanin ja Taivaallisen suurperheen kolahtamisesta oletettuun kohderyhmäänsä.

Sitä vastoin Hannu Hirvosen ja Pia Sakin Rakastunut krokotiili on hauska osoitus uudesta ilmiöstä, jossa samat kirjahahmot nykyisin liikkuvat sukkelasti eri lajityyppien välillä. Murisevan metsän hurmaavat eläimet tunnetaan entuudestaan Tammen lukemaan opetteleville suunnatusta helppolukuisesta Keltanokka-sarjasta. Rakastunut krokotiili on kuvakirjan ja lastenromaanin rajamaastoon kirjoitettu värikylläinen eläinten love-story, jonka Rouva Huu lupaa piakkoin esitellä myös Lastenkirjahyllyssä.

Vilja-Tuulia Huotarisen Valoa valoa valoa näyttää löytäneen jo lukijansa ja sille voisi povata jopa uuden nuorisosukupolven kulttiteoksenkin asemaa, vähän samaan tapaan kuin Merja Otavan Priska teki 1960-luvulla uudistaessaan nuortenromaanin modernisoituvaa genreä.

Anne Leinosen ja Eija Lappalaisen Routasisarukset vastaa komeasti kansainvälisen scifin ja fantasian huutoon ja osoittaa, että Suomestakin löytyy näiden lajien osaajia. Jään mielenkiinnolla odottamaan, herättääkö Leinosen ja Lappalaisen dystopia kiinnostusta myös ulkomailla.

Raadin puheenjohtaja, Jyväskylän kansalaisopiston sanataidekoulun opettaja Pia Niskanen piti ehdokasasettelun julkistuksessa hyvän ja sisältörikkaan puheen. On hienoa, että Finlandia Junior –raatien jäsenet ymmärtävät tuhannen taalan paikkansa kiinnittää suuren yleisön ja median huomio hetkeksi lasten- ja nuortenkirjallisuuteen. Ainakin kerran vuodessa eri tahot saavat tietoiskun tämän kirjallisuuden alueen tärkeydestä ja sen ajankohtaisista sisällöistä!

Rouva Huu hykerteli erityisen tyytyväisenä, kun Niskanen penäsi kustantajilta enemmän paneutumista lasten- ja nuortenkirjojen kohderyhmien miettimiseen ja lajityypittämiseen:

-- välillä tuntuu, että ansiokas sisältö on päätynyt väärän lajin kansiin. Silloin kärsivät ennen kaikkea kirjailijan ideat, mutta myös teoksessa eteenpäin tarpovat lukijat. Esimerkiksi proosateoksissa on monia sellaisia, jotka toimisivat kertovaa tekstiä paremmin sarjakuvina, draamakäsikirjoituksina tai vaikkapa suoraan äänikirjoiksi julkaistuina.

Toisinaan romaanin muotoon on houkuteltu myös ansiokas tietokirja. Silloin tuloksena saattaa olla kiusallisen opettavainen ja ennalta arvattava juoni. Se on sääli, sillä toisin päin toteutettuna yhdistelmä toimisi loistavasti. Tietokirja, jossa faktaa konkretisoidaan siihen liittyvillä tilanteilla ja tunteilla, auttaa lukijaa ottamaan ison askeleen sirpaleisista havainnoista kohti eheää maailmankuvaa.

Raati korosti kuvakirjaa esteettisesti täysipainoisena kokonaisuutena:

--- kirjailija ja kuvittaja tarvitsevat ryhmäänsä graafikon. Vasta ehjä visuaalinen suunnittelu tekee jokaisesta aukeamasta kuvan ja kirjasta kokonaisen taideteoksen. Kirjan painaminen on painava ele. Kustantajan tehtävä on näyttää myös visuaalisella panostuksella, että se on uskonut kirjaan.

Pia Niskasen puheessa teki mieli taputtaa kohdassa, jossa hän penäsi kustantajilta enemmän panostusta kirjojen takakansitekstien laadintaan:

Lukijan tila kapenee siinä vaiheessa, kun teosta määritellään mahtipontisten adjektiivien avulla. En äkkiseltään keksi toista taiteenlajia, jonka vastaanottaminen käsikirjoitettaisiin näin perusteellisesti etukäteen. Kuinka moni kuuntelisi cd-levyn, jonka kanteen olisi painettu seuraava teksti? ”Tämän levyn koskettavat biisit saavat sinut itkemään ja nauramaan. Ne innostavat sinut unelmoimaan hupsunhauskoista hetkistä. Musiikki auttaa sinua sopeutumaan uuteen pelottavaan elämänvaiheeseen, kun siirryt alakoulusta yläkouluun.”

-- Kun määritellään tekstiä, tullaan samalla määritelleeksi niitä tunteita, joita lukijan odotetaan kokevan tekstin äärellä. Tällöin voi käydä niin, että lapsi ei lue teosta, vaan teos lukee lasta. Niinpä pienen lukijan alakuloinen päätelmä saattaa olla vaikkapa se, että hän on huono lukija, koska hän ei nauranut kertaakaan hauskaksi määritellyn teoksen äärellä. Odotan mielenkiinnolla takakansitekstien muodon muuttumista. Lukijaa kun ei voi innostaa edes kaikkein koreimmilla sanavalinnoilla.

Niskanen kiitti suomalaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita

-- uskosta tähän kirjallisuuden alueeseen, halusta kirjoittaa ja kuvittaa tämän maailman eri ilmiöt näkyviksi ja halusta luoda vaihtoehtoisia maailmoja. Ennen kaikkea se kertoo halusta tavoittaa lukija.

Raati oli kiinnittänyt huomiota lastenrunouden perinteen vähäisyyteen vuoden tarjonnassa ja puhui jopa ”kansallisen riimisuonen ohenemisesta”.

Tästä tohdin olla vähän eri mieltä. Nimenomaan vuosituhannen taitteessa lähtien on eletty suomalaisen lasten- ja ajoittain myös nuortenlyriikan suurta juhlaa. Kokoelmien määrä on lisääntynyt ja monipuolistunut hurjasti ja joissain kohdin tekisi jopa mieli vähän suitsia runoilijoiden tuotteliainta runosuonta. Määrä ei koskaan korvaa laatua.

Arkityössään sanataidekoulussa Pia Niskanen on huomannut, että lastenrunon tekijät eivät enää aina usko lukijansa kykyyn tulkita ja vastaanottaa haasteellisempaakin runoutta:

--- useimmat lapset kietoutuvat hurmoksellisesti kieleen, kuuntelevat sanahelinää ja kirjoittavat tunneälyä tihkuvia oivalluksia. Näin he löytävät loistavia uusia runollisia ilmaisumuotoja. Lastenrunon ei tarvitse olla yksinomaan hauska ja helppo, vaan runojen tulkitseminen on sydämellä tehtävää mielekästä salapoliisityötä. Uteliaat lukijat ovat valmiita vaihtamaan lukusuuntaa, tutkimaan sanojen taustoja ja kurkistamaan rivien väleihin.

Summa summarum:

Suomalaisilta lasten- ja nuortenkirjailijoilta ei puutu taitoa ja hyvää tahtoa kirjoittaa lapsille ja nuorille laadukasta luettavaa. Kustantajilla vain on taipumus välillä unohtaa, miksi ja kenelle kirjoja tehdään paitsi myytäväksi ja lainattavaksi niin myös erilaisten elämyksien antajaksi.

Rouva Huu onnittelee kaikkia ehdolle asetettuja kirjailijoita ja kuvittajia.