Wilhelm Grimm & Maurice Sendak: Mili kultaseni. Ralf Manheimin muokkaaman saksankielisen alkuteoksen englanninnoksesta suomentanut Leena Krohn. 40 sivua. Gummerus 1988.
Tiistaina edesmenneen Maurice Sendakin suomennetusta tuotannosta kuvittajamestarin kuolemaa sopii parhaiten kunnioittamaan kuvakirja Mili kultaseni, joka ilmestyi vuonna 1988.
Kuvakirjan historia on kiinnostava. Grimmin veljeksistä nuorempi, Wilhelm Grimm, kirjoitti sadun vuonna 1816 mutta se löydettiin ja julkaistiin ensimmäistä kertaa vasta 1980-luvulla.
Maurice Sendak kiinnostui tekstistä ja halusi kuvittaa sen.
Mili kultaseni on kuulas legendasatu, jossa on myös surumielisen balladin aineksia.
Milin rakastava leskiäiti lähettää pienen tyttärensä sotaa pakoon metsään. Äiti neuvoo tyttöä piileskelemään metsässä kolme päivää, kunnes vaara olisi ohi. Evääkseen tyttö saa palan kakkua.
Syvältä metsän siimeksestä tyttö löytää pienen mökin ja sieltä pyhän Joosepin, jonka kerrotaan pitäneen aikoinaan huolta myös Kristus-lapsesta, sekä toisen pienen tytön, jonka kanssa leikkiessä aika kuluu sukkelasti.
Kun tyttö vihdoin palaa kotiin, hän ymmärtää viettäneensä jossakin elämän ja tuonpuoleisen välisessä rajatilassa 30 vuotta. Äiti on nimittäin jo hauras vanhus mutta tyttö ei ole vanhentunut lainkaan.
Vanha nainen katsahti ylös, ja kun hän näki pienen tytön, hän huudahti riemuissaan ja hämmästyneenä: "Voi, rakas lapsi, Jumala on täyttänyt viimeisen toiveeni, että saisin nähdä sinut vielä ennen kuolemaani." Hän suuteli tyttöä ja painoi tämän sydäntään vasten. Ja sitten pieni tyttö sai kuulla, että hän oli viettänyt metsässä kolmekymmentä vuotta Pyhän Joosepin luona, vaikka ne olivat hänestä itsestään tuntuneet kolmelta päivältä. Kaikki se pelko ja kurjuus, mistä hänen äitinsä oli saanut kärsiä suuren sodan kestäessä, oli kulkenut tytön ohitse, ja koko hänen elämänsä oli ollut vian hilpeä hetkinen. Hänen äitinsä oli pelännyt villieläinten raadelleen lapsen ja ammoin, mutta kuitenkin hän oli sisimmässään toivonut saavansa vielä nähdä vilahdukselta lapsen juuri sellaisena kuin tämä oli ollut lähtiessään. Ja kun hän katsoi ylös, siinä tuo lapsikulta seisoikin samassa pienessä mekossaan.
Mili kultaseni on pakahduttavan kaunis ja riipaisevakin satu äidin rakkaudesta, uhrautumisesta ja luottamuksesta korkeimman johdatukseen.
Maurice Sendakille on tyypillistä kuvata lapsia mittasuhteiltaan hieman vääristyneinä pygmeinä – suurikasvoisina ja isojalkaisina.
Tästä karakterisoinnista huolimatta – tai pikemminkin juuri sen ansiosta – lapset näyttävät hänen töissään hyvin sielukkailta.
Syvyysvaikutelma kuvissa on huikaiseva. Erilaiset kasvit, puut ja pensaat, muodostavat kuville kehyksen. Syntyy vaikutelma, että ne suojelevat tyttöä kaikilta vaaroilta.
Huomionarvoista on sekin, että koira vartioi tyttöä sekä oikeassa elämässä että elämän ja kuoleman rajatilassa. Samanlaista suojelusenkelin virkaa toimittavat myös monissa kuvissa näkyvät alastomat puttoenkelit ja linnut.
2 kommenttia:
Tämä jos joku on aikuisten satu. Saadessani sen 80-luvulla en edes aikonut lukea sitä lapsille, mutta kyllä he sitä silmäilivät ja lueskelivatkin - oudoksuen ja tahtomatta enää palata siihen uudelleen. On unisatuja ja taideluomuksia, jotka kiehtovat myös lasta, mutta tämän Sendakin sadun ahdistavuus riipaisee ja koskettaa kauneudellaan mielestäni yksinomaan aikuista.
MV
Hei MV,
Tämä on ihan totta. Sendakin kuvat ovat niin pakahduttavan kauniit ja samalla surumieliset että kirja on parhaimmillaan aikuisten herkkuna.
Sitäkin joskus mietin, millaisia tarinoita lapset voisivat keksiä pelkkien Sendakin kuvien pohjalta, itse satua ennalta kuulematta.
Lähetä kommentti