Ruotsissa herkistyttiin taas lasten- ja nuortenkirjojen herättämille tunteille

Christina Nord Wahldén: Liian lyhyt hame? Suomentanut Nora Schuurman, Otava 1999.

Gunilla Bergström: Tappelupukari Mikko Mallikas, suomentanut Kaija Pakkanen, Tammi 1979.

Rouva Huu miettii toisinaan, pitäisikö Suomessakin kärkkäämmin nostattaa Ruotsin malliin lastenkirjakohua muutaman kuukauden välein.

Näin nimittäin taattaisiin se, että tavallinenkin kadun tallaaja saisi muistutuksia lastenkirjallisuuden voimasta eikä herpaannutaisi mielenkiintoaan tähän tuiki tärkeään kirjallisuuden alueeseen.

Joskin kahden viimeisen mediakohauksen aiheuttajat ovat itsessään oikeasti vallan viattomia tapauksia ja kyse on vain yksittäisten herkkänahkaisten aikuisten reaktioista.

Yhtä kaikki Ruotsissa nekin nousevat vaivatta uutisotsikoihin.

Ensimmäinen kohahdus on viime lokakuulta. Ruotsin Värmlannissa sijaitsevassa Hammarlundenin yläkoulussa on luetettu jo monien vuosien ajan kaikilla kahdeksasluokkalaisilla Christina Nord Wahldénin nuortenromaania Kort kjol?, joka on ilmestynyt alunperin vuonna 1998.

… kunnes lokakuussa 2015 muutaman koululaisen vanhemmat paheksuivat romaanin aihetta, jossa koulutyttö joutuu raiskatuksi.

Vanhempien närkästyksen vuoksi kirja vedettiin pois opetusmateriaalista. Nord Wahldénin kustantaja Rabén & Sjögren reagoi oitis tähän, ja muutti kirjan sähkökirjaversion latauksen kahden viikon ajaksi maksuttomaksi.

Kustantajan kannanoton mukaan on huolestuttavaa ,että vanhemmat haluavat sanella, mitä nuoret saavat lukea ja mitä eivät.

Kirjailija itse ei liioin ymmärrä teoksesta syntynyttä haloota. Hänen mielestään raiskaukset ovat Ruotsissa yhä suurempi ongelma kuin hänen tästä aiheesta kertova nuortenromaaninsa.  

Nord Wahldén on kirjoittanut romaanista myös päivitetyn nykyversion Villig (Rabén & Sjögren 2014). Siinä on eri päähenkilöt, mutta tilanne on sama: seitsemäsluokkalainen tyttö tulee raiskatuksi, tekijänä on häntä pari vuotta vanhempi poikaystävä. Tässä romaanissa sosiaalinen media on ymmärrettävästi myös merkittävässä roolissa.

Kjort kjol oli  tekijänsä esikoisromaani. Vuonna 1965 syntynyt Nord Wahldén työskenteli tuolloin rikostoimittajana Svenska Dagbladetissa. Raiskausta käsittelevän uutisen kirjoittaminen synnytti hänessä halun työstää aiheesta nuortenromaani, jossa keskushenkilönä on raiskauksen uhri, nuori tyttö.

Romaani on suomennettu nimellä Liian lyhyt hame ja se on ilmestynyt Otavan Signal-sarjassa 1999.

16-vuotias Madeleine eli Myran juhlii lukion ensimmäisen luokan loppumista railakkaasti ystäviensä kanssa.

Ensimmäinen lukiovuosi on ohi. Koko luokka on matkustanut maanalaisella kaupungille, Djurgårdeniin. Ilta on lämmin, ja monilla on kiliseviä kasseja mukana, Myranilla on yllään uusi punainen mekkonsa, se lyhyt, tiukka ja avokaulainen. Hän on iloinen ja tuntee itsensä todella upeaksi mekossaan. Hänellä on pitkät, riippuvat korvakorut, ja Cilla on auttanut häntä sitomaan pitkän vaalean tukan nuttaralle niskaan. Hän on lainannut 70-luvun korkokengät, jotka löytyivät äidin vaatekaapin perältä. Korkeilla, suorilla koroilla on hieman vaikeaa kävellä, mutta Myranista on hauskaa olla yhtäkkiä yhtä pitkä kuin Cilla. Hän on aina tottunut olemaan kaikista lyhyin ja pienin.

Kahdella pojalla, Uffella ja Thorjbjörnillä, menee lopulta överiksi. Alkoholilla ja huumeilla on osuutta tilanteen riistäytymiseen. Suomenruotsalainen Uffe tunnustaa oitis tekonsa poliisikuulustelussa, mutta hänen kaverinsa kiistää kaiken viimeiseen asti.

Romaanin keskiössä on Cillan vähittäinen toipuminen. Hän saa onnekseen heti tuekseen tiiviin naisten turvaverkon: Cillan äiti tulee Myranin kanssa poliisilaitokselle, kun tehdään ilmoitus raiskauksesta ja Myran saa asianajajakseen toimen naisen, Beatrice Milford Havenin. Myös Myranin psykologi on poikkeuksellinen herkkävaistoinen tytön traumojen ratkaisemisessa.

Myran pääsee sijaiskotiin maaaseudulle toipumaan, ja sielläkin hän saa tukijakseen ymmärtävän naisen, Veran, joka työskentelee keraamikkona. Veran poika Svinto havainnoi Myrania, ja vähin erin voittaa myös tytön luottamuksen, mikä antaa näin toivoa Myranin seksuaali-identiteetin eheytymiselle. Myranin äiti puolestaan on kliseinen omissa ongelmissaan piehtaroiva masennuspotilas, joka ei saa arkea pysymään raiteillaan.

Kuulustelupöytäkirjat, asianajajan kanssa käydyt keskustelut ja rikosseuraamukset esitellään kirjassa hyvin tarkasti. 

Kirjan lopussa on vielä Suomen oloihin toimitetut jälkisanat, joissa kerrotaan raiskaustapauksen käsittelystä Suomessa ja kerrotaan, mistä raiskauksen uhri voi hakea apua.

Christina Nord Wahldénin kirjasta noussut kohu tuntuu ylimitoitetulta, sillä samoihin aikoihin uutisoitiin päätöksestä jakaa Ruotsin lukion toisluokkalaisille joululahjaksi nigerialaisen  Chimamanda Ngozi Adichien kirja Alla borde vara feminister. 

Hankkeen taustalla olevan Sveriges Kvinnolobby -järjestön puheenjohtaja korosti, että kirjalahjoituksella toivotaan oppilaiden  kyseenalaistavan yhteiskunnan vaatimuksia ja oletuksia siitä, minkälaisia poikien ja tyttöjen tulisi olla sen sijaan että he kyseenalaistavat itseään.

100 000 kirjan lahjoituksen takana on myös  ammattiliittojen keskusjärjestö LO, Albert Bonniers Förlag -kustantamo ja Ruotsin YK-liitto.

Tuoreempi  ruotsalainen lastenkirjakohu kiertyy puolestaan Gunilla Bergströmin luoman Mikko Mallikas -hahmon ympärille.

Malmössä on nimittäin tehty kantelu koulutarkastajalle Bergströmin Alfons och odjuret -kuvakirjaan pohjautuvasta (suom. Mikko Mallikas ja tappelupukari, Weilin+Göös 1979) animaatiosta, jota oli esitetty 1–5-vuotiaiden lasten päiväkotiryhmässä. Se oli aiheuttanut yksittäiselle lapselle ”karmeita painajaisia”. Parasta aikaa Malmön kunta selvittää, tekikö päiväkoti virheen esittäessään lapsille kyseisen animaatioelokuvan.

Kuvakirjan ja samannimisen, kirjaan pohjaavan animaation aiheena ovat lasten väliset kahnaukset. Jalkapallopelissä pallopojan virkaan on valittu pieni poika. Mikko laukaisee hurjan pitkän potkun, ja pallo vierii kaikkien silmänkantamattomiin. Mikko on harmissaan pallon hukkaan joutumisesta, ja hän rähjää pikkupojalle ja pikaistuksissaan jopa lyö häntä.    

Nukkumaan mennessä Mikon syyllisyys nostaa päätään ja hänen kolkuttava omatuntonsa loihtii sängyn alle hirviön.   

Kun pojat muutaman päivän päästä kohtaavat, Mikko pyytää tekoaan anteeksi ja pojat tekevät sovinnon. Ja sängyn alla oelva  hirviö tietysti katoaa.

Mikon maltin menettäminen kuvataan hieman verhotusti, läiskähtävänä
nyrkkinä. Gunilla Bergströmin kuvitusta kirjaan Tappelupukari, Mikko Mallikas (Weilin+Göös 1979). 

Rouva Huusta tuntuu epäreilulta, että tikun nokkaan on nostettu juuri Gunilla Bergströmin ällistyttävän hyvin aikaa kestänyt ja lapsipsykologialtaan pätevä teos ja sen myötä tietysti yleistäen kuvittaja-kirjailijan koko tuotanto. 

Kuten näissä mediakohuissa aina, tässäkin huomio kohdentuu ihan väärään asiaan. On vallan perusteltua ihmetellä sitä, miksi päiväkodin muutoinkin tarkkaan aikataulutettua hoitopäivää kuormitetaan dvd-elokuvan katsomisella... varsinkin, kun monien lapsipsykologien mukaan alle kolmivuotiaiden ei edes ole syytä vielä katsoa televisiota tai tallennettuja ohjelmia! 

Hirviö näyttäytyy sysimustana kiiluvasilmäisenä kissana.
Gunilla Bergströmin kuvitusta kirjaan Tappelupukari, Mikko Mallikas (Weilin+Göös 1979).

Kantelijan mukaan päiväkoti teki virheen, kun se ei ilmoittanut elokuvan näyttämisestä etukäteen lasten vanhemmille. Elokuvan näyttäminen lapsille oli vanhemman mukaan puolestaan virhe siksi, että animaatio ei ollut pikkulapsille sopiva, koska se oli ”väkivaltainen ja aivan liian pelottava”.

Rouva Huun äärimmäisissä kauhuvisioissa päädytään pian päiväkodeissakin siihen, että kaikkiin ääneen luettuihin lastenkirjoihinkin pitää pyytää kaikkien lasten vanhemmilta kirjallinen lupa.