Pienten poikien isot tunteet ... ja tuoksut

Miikka Pörsti: Kaikkien juhla, kuvitus Marika Maijala, 144 sivua, Tammi 2016.

Tuossa kulman takana on metsä ja metsän takana rivitalo. 

Näethän sen? 

Se on siitä erikoinen talo, että se kasvaa pituutta aina kun uusi perhe muuttaa siihen. Erikoista on myös se, että lähellä on kerrostalo, joka kasvaa korkeutta aina kun uusia asukkaita ilmaantuu. 

Pian kerrostalo varjostaa jo rivitaloa, mutta se aika ei ole vielä. Siihen asti elämä rivitalossa jatkuu niin kuin ennenkin. Kai. 

Outoa tässä kaikessa on vain se, että rivitalon pihassa on leikkikenttä, joka pienenee vuosi vuodelta. Näin tuumii eräs Kettu-Petteri eli Koopee, yksi rivitalon asukkaista, samalla kun yrittää ähisten päästä pois vauvakeinusta.

Toisinaan on hyvä tarkata sitä, millaisin keinoin kirjailija haluaa ankkuroida lapsilukijan kirjan ääreen – eli kuinka paljon kirjailija hoksaa panostaa romaanin ensimmäisiin virkkeisiin.

Miikka Pörsti menee esikoisessaan Kaikkien juhla suoraan asiaan, mutta ei ihan perinteisellä tavalla.

Sovinnaisiin kerrontaratkaisuihin ja näkökulmiin ei päädytä myöhemminkään, ja juuri tämä omintakeisuus ja tuore näkökulma lapsen arkeen tekee Kaikkien juhlista Mari Kujanpään Emman salaisen toiveen (Otava 2016) ohella syksyn kiinnostavimman lastenromaanin.

Toista luokkaa käyvän Kettu-Petterin kaverit on kuvattu hurmaavasti. Lippe on saanut lempinimensä siitä, että hänellä on niin monta lippistä. Juuston perheessä syödään paljon juustoa, sillä äiti on kotoisin Ranskasta. Nallen nimi on oikeastikin Nalle ja hän kutoo jatkuvasti.

Myös naapurin sedällä, herra Jargonilla,  on kirjan loppua kohti tärkeä roolinsa  muutoinkin kuin nalkuttajana ja pihan vahtina.

Kettu-Petterin nimeäkään ei lukijan tarvitse kauan ihmetellä. Koopee on vähän itsekeskeinen juonittelija ja erittäin spontaani kolttosten tekijä,  mutta toisaalta myös äärimmäisen symppis tyyppi, jota itseäkin ”hävettää jokin oma hölmö teko aika usein, melkein joka päivä”. 

Ehkä Kettu-Petterillä on myös vähän ongelmia tunteiden hillitsemisessä, mutta kenelläpä meistä ei nykyisin olisi? 

Poika muistuttaa Astrid Lindgrenin Vaahteramäen Eemeliä: molemmat ovat spontaaneita hosupettereitä, joiden sydän on silti puhdasta kultaa. 

Koopeellä on myös erityinen taito: hän pystyy kiperässä tilanteessa mielikuvittelemaan  eteensä luukun ”josta pääsee pujahtamaan paikkaan, joka on hauskempi”!

Rivitalon kaveriporukkaan tulee jännitettä, kun taloon muuttaa Muhammad ”Muhis” Hasan perheineen. 

Koopee töksäyttää ensi sanoikseen ihmetyksensä, mitä Muhis tekee heidän talossaan.

Ja Muhis vastaa  Salon murteella:

Me muutettii tän Hesaa. Mää asusi enne Salos. Onks toi sun pallos tual? Saaks määki pelata sil? Ja ketä sää sit muute ole?

Marika Maijala osaa taitavasti kiteyttää suurpiirteisistä paksuista
siveltimenvedoista huolimatta kuvituksiinsa isoja tunnetiloja. Maijalan
kuvitusta Miikka Pörstin lastenromaaniin
Kaikkien juhla (Tammi 2016). 

Kettu-Petterin elämä menee Muhiksen muutosta ihan sekaisin. Isä tietää kertoa, että Muhiksen perhe on oikeasti kotoisin Irakista:

”Hä.” 

”Irakista. Irak. Se on maa. Ne on irakilaisii, jotka tulee sieltä. Siellä on ollut sotaa ja kaikkia ongelmia ja sieltä on lähtenyt liikkeelle kodittomia ihmisiä, joita kutsutaan pakolaisiksi.” 

”Tä?” 

Sana pakolainen kuulostaa Ketun korvaan yhtä oudolta kuin sana koditon. Mitä ne olivat pakosalla ja miksi niillä ei ollut kotia, hän olisi tuuminut, jos olisi osannut. 

Koulun pihalla kuhisee ja paljon tapahtuu myös muiden katseilta piilossa.
Marika Maijalan kuvitusta Miikka Pörstin lastenromaaniin Kaikkien juhla (Tammi 2016).  

Kettua ketuttaa koko Muhis, ei vähiten siksi, että Muhis on saanut pelata kaverinsa luona Ruotsissa Playstation nelosta, ja Ketulla on vain isän kämäinen Playstation kakkonen. 

Nopeasti koko kaveripakka on Ketun mielestä ihan sekaisin. Ketun mieliharmiksi muiden kavereiden mielestä Muhis on ihan ookoo jätkä.

Kettu ei tätä purematta niele ja hän keksii, kuinka voi kostaa kaikille.

Kiusaaminen on tänä syksynä esillä useammassakin lastenkirjassa: Katri Kirkkopellon Piki-kuvakirjan (Lasten Keskus) ohessa on ilmestynyt myös vanhemmille ja päiväkotiväelle suunnattu Kirkkopellon kuvittama Tiina Haapsalon ja Laura Revon opaskirja Mun ja sun juttu. Lasten sosiaalisten taitojen vahvistaminen kiusaamisen ehkäisyssä. Pikin nimi juontuu hankkeen nimestä ”Pienetkin kiusaa”. 

Elina Hirvosen ja Ville Tietäväisen Näkymätön (Lasten Keskus) on aiheeltaan identtinen, mutta tyyliltään ja toteutukseltaan silti aivan erilainen.

Pörstin Kaikkien juhla on erityisen kiitoksen arvoinen nimenomaan kiusaajan näkökulman takia. Kettu-Petterin tunteiden prosessin kuvaus on uskottavaa ja kaikissa vähän kyseenalaisissakin käänteissään perin inhimillistä.

Puhekielisyys tuo lastenromaaniin ihan oman uskottavan ja eloisan säväyksensä, joskin se voi tehdä hiukan alle tai yli 10-vuotiaalle lukijalle vähän lisähaastetta.

Miikka Pörsti (s. 1983) asui varhaislapsuutensa Ranskassa ja on sittemmin työskennellyt myös  kulttuurikeskus Villa Karossa Beninissä.  Kiinnostava tieto on sekin, että Miikka Pörstin äiti on lasten- ja nuortenkirjailijana tunnettu Sisko Latvus.