Selkeästi tilauksesta: heppastelua

Mervi Heikkilä: Ponikesä, kuvitus Marianne Mäki, 88 sivua, Avain 2015. Mukana CD-äänikirja, lukijana Mervi Heikkilä.

Jaana Levola: Heppapoika, 70 sivua, Avain 2016.

Lapsille ja nuorille suunnatun selkokirjallisuuden nimekevalikoima runsastuu ja samalla myös kirjojen aihepiiri on monipuolistunut. 

Nämä kaksi lasten selkokirjaa ovat selvästi saaneet kimmokkeensa kirjoittajien omasta elinpiiristä. Jaana Levola kiittää tytärtään Siiriä "heppaneuvoista" ja Mervi Heikkilällä on maatilallaan lukuisia nelijalkaisia hoidettavia.  

Ehkä jo piankin koko genretarjotin löytyy myös lasten ja nuorten selkokirjoista?  Nämä heppastelukirjat ovat mainio lisä kotimaiseen lasten selkokirjavalikoimaan. 

Avain on ottanut selkokirjatarjonnan yhdeksi keskittymisalueekseen. Suurin osa lapsille ja nuorille kohdennetuista kirjoista on nidottuja vihkosia.

Mervi Heikkilän ja Marianne Mäen Ponikesä on kuitenkin ”ihan oikean kirjan” näköinen sidottu ja nelivärikuvitettu kirja. 

Se kertoo Tuulilaakson tilalle kesäponiksi tulevasta Rasmuksesta. Ponin hoito ja sopeutuminen jännittävät yhtälaisesti perheen tyttöä Liisaa kuin hänen vanhempiaankin. 

Juonenkäänteiltään leppoisassa kirjassa kuvataan ponin perushoitoa ja arkisia sattumuksia. Lyhyet luvut on otsikoitu lukemaan houkuttelevasti.

Välillä Rasmuksen kanssa käydään kärrylenkillä.  

Välillä harjoitellaan agilityä. 

Se osaa jo hienosti pujotella. 

Pujottelua varten maahan laitetaan 

muovisia sankoja. 

Liisa taluttaa ponia ja 

poni pujottelee sankojen välistä. 

Ensin toiselta puolelta ja 

sitten toiselta puolelta. 

Se osaa hienosti!

Marianne Aallon kuvitus on toteutettu digitaalisesti. Se kulkee hyvin synkassa tekstin kanssa ja tukee näin myös luetun ymmärtämistä.  

Kokonaan tai osittain ääriviivaton kuvitustyyli on yleistynyt.
Selkokirjassa sitä ei aina voi pitää ansiona, sillä kuvan hahmottaminen
on haasteellista. Marianne Mäen kuvitusta Mervi Heikkilän
selkokieliseen lastenromaaniin Heppakesä (Avain 2015). 

Kunpa selkokirjoihinkin vielä saataisiin korkeatasoinen kuvitus, jolle laskettaisiin myös kuvituspalkkioissa oma menoeränsä – vasta sitten oltaisiin Suomessakin selkokirjojen brändäämisessä voiton puolella. 

Bonuksena Ponikesässä on takakannesta löytyvä äänikirja CD.

Visuaalinen ensivaikutelma ei ole paras mahdollinen myöskään Jaana Levolan Heppapoika-lastenromaanin kannen osalta. Todennäköisesti kuvatoimiston kautta on valittu kaksi erillistä valokuvaa, joista syntyy luvalla sanoen hieman kliininen vaikutelma.

9-vuotias Siri haaveilee pääsevänsä kodin lähellä järjestettävään ponipäivään, mutta äiti toppuuttelee tyttärensä intoa ja vetoaa sen korkeaan hintaan ja omaan työttömyyteensä. 

Kaksosveli Jiriä hevosharrastus ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta niin vain käy, että isovanhemmat kustantavat kaksoset – tasapuolisuuden nimissä – ponipäivään. 

Jiri tekee kaikkensa pakoillakseen hevosen selkään menoa. Hän tutustuu tallin omistajapoikaan Niiloon, joka kuivaharjoittelee tallin ylisillä Jirin kanssa oikeita otteita hevosen käsittelyssä.

”Nyt harjoitellaan selkään nousemista”, Niilo sanoi. 

”Nosta vasen jalka jalustimelle. 

Pidä kiinni satulan etuosasta. 

Sitten vain ponnistat kovaa, 

ja hyppäät selkään”, Niilo neuvoi.
 Pian Jiri jo istui puuhevosen selässä. 

Molemmat jalat olivat tukevasti jalustimilla. 

Satula tuntui mukavalta. 

”Sitten vaan otat ohjista kiinni, 

ja kopautat pohkeilla hevosen kylkiin”, Niilo kertoi.

Harrastukseen kuuluvat saumattomasti päähenkilöiden iän huomioon ottaen myös kepparihevoset. 

Piirroskuvitus olisi tehnyt kirjasta potentiaalisinta 7–10-vuotiasta lukijakuntaa ajatellen houkuttelevamman. Nyt tyydytään somistamaan jokaisen luvun alku hevossilhuetilla.