Ekohenkinen trilleri maahismaustein

Camilla & Viveca Sten: Synkät vedet I: Syvyyksissä, suomentanut Tuula Kojo, 268 sivua, Otava 2017. Kannen suunnittelu Eric Thunfors, sisäkansien kartta Johan Andreasson.

Ruotsalainen Viveca Sten (s. 1959) tunnetaan Suomessakin  aikuisille suunnatusta Sandham-dekkarisarjastaan (WSOY), josta on tehty myös tv-sarja. 

Varhaisnuorille suunnatun Synkät vedet -sarjan hän on aloittanut yhdessä tyttärensä Camilla Stenin (s. 1992) kanssa.

Viceca Stenin aikuisdekkareiden miljöö, Tukholman ulkosaaristo, on keskiössä myös tässä  kolmiosaiseksi karttuvassa Synkät vedet -trilogiassa. 

Keskushenkilö on 12-vuotias Tuva, syrjäänvetäytyvä ja koulukiusaustakin kokeva tyttö.

Heti kirjan alussa on  raflaava takautuma, joka naulitsee intensiivisyydellään lukijan heti kirjan ääreen.

Tuvan luokka on menossa suunnistamaan, kun tiivis sumu yllättää. 

Yksi oppilaista, Axel, katoaa mystisesti. Tuvalla on tapahtumahetkellä ja pitkään sen jälkeenkin epämiellyttäviä tuntemuksia, jotka hämmentävät häntä. Luokkakaveri Rasmus ei onneksi pidä Tuvan tulkintoja tapahtumista haihatteluna, ja yhdessä he yrittävät päästä kadonneen Axelin jäljille.

Miljöön kuvaus on eloisaa, lukija aistii hyvin saaristoluonnon karut tuulet ja tuiverrukset. Sisämaassa asuvalle on eksoottista lukea, kuinka koululaisia poimitaan taksiveneillä kouluun.

Tuva on tottunut pienestä pitäen saaristoluonnon oikkuihin, mutta nyt meren pohjasta tuntuu nousevan jokin hallitsematon paha…

–   – On aikainen aamu, niin aikainen ettei aurinko ole vielä ehtinyt nousta, ja olen Bellmanin kanssa lyhyellä lenkillä ennen koulua. Toin sen lopulta alas rannalle, ikään kuin vakuuttaakseni itseni siitä, että mikään ei ole pielessä. 

Bellman hyppelee vesirajassa. Taivas on harmaa, meri tumma ja tyyni. Ilmassa on pakkasta, ja minä hengitän kiivaasti nenän kautta. 

Ei ole mitään hätää, uskottelen itselleni ja tungen kädet taskuihin. Minä vain kuvittelen, ja se taas johtuu liian monista painajaisista ja huonosti nukutuista öistä. 

Mutta paniikki alkaa velloa kropassa, kun Bellman menee kauemmaksi ja alkaa latkia merivettä. – –

Äidin äiti, ynseä Gerd-mummo, on vanhuudenhöperö, mutta mummon vihjailut jostakin salaperäisestä eivät jätä Tuvaa rauhaan.

Tuvan epäilyt syyllisestä menevät pahasti pieleen, onneksi, sillä koulun henkilökunnan mustamaalaaminen on jo puhki käytetty maneeri lasten- ja nuortenkirjoissa.  

Stenit nostattavat taitavasti jännitettä,  ja koska juoni on imuisa, lukija ei kavahda edes omintakeista käännettä, jossa pohjoismainen mytologia maahisineen, keijuineen ja vedenalaisine väkineen nousee yllättäen kerronnan keskiöön.

Ja liki uskottavasti yhdeksi ekokriittiseksi juonikudelmaksi nousee vielä Itämeren saastuminen. 

Kirjan loppuun on koottu yksilötasolla toteutettavia elämänmuutoksia, joiden avulla voi vaikuttaa Itämeren tilan kohentumiseen. 

10 kohdan ohjelmassa kehotetaan mm. käyttämään vettä säästeliäästi, välttämään ruokahävikkiä, siirtymään luomuruokaan, syömään kasvisruokaa edes kerran viikossa sekä  suosimaan vihreää sähköä. 

Kansalaisaktivismia yksilötasolla ruotsalaisella siekailemattomuudella kuvastavat kohdat, joissa kannustetaan lapsia ja nuoria myötävaikuttamaan siihen, että vanhemmat ostaisivat ympäristöystävällisen auton. Ja päälle päätteeksi vielä kehotetaan kirjoittamaan Itämeren suojeluun liittyviä vetoomuksia  Itämeren alueella olevien yhdeksän maan suurlähettiläille! 

Nähtäväksi jää, löytyvätkö hukkaan joutuneet Axel ja muutama muukin mystisissä oloissa kadonnut saarelainen sarjan seuraavissa osissa.   

Tuvasta on yhtä kaikki luotu kiinnostava, särmikäs päähenkilö, jonka identiteetin työstäminen varmasti tulee syventymään myöhemmissä osissa.

On kiinnostavaa, että ruotsalaiset dekkaristit ovat hoksanneet, että ammattitaitoa voi jakaa laveammallekin kohderyhmälle.

Viveca Stenin lisäksi nimittäin myös dekkaristi Anna Jansson on laajentanut tuoteperhettään helppolukuisella Emil Wern tutkii -dekkarisarjalla (Gummerus), jossa seikkailee Janssonin aikuisdekkareista tutun poliisin, Maria Wernin,  poika. Samaa konseptia on toki hyödyntänyt myös Ilkka Remes nuorten toimintapitoisissa dekkareissa Aaro Korvesta, jonka isä, Antti Korpi, on keskushenkilönä Remeksen aikuisten jännäreissä.