Ella Brigatti: Tyttö
joka pelkäsi pimeää, kuvitus tekijän, 153 sivua, Kulttuurikioski 2017.
Lastenkirjakenttä
on monella tavalla murroksessa. Uusia kustantamoita syntyy taajaan ja toisinaan
omakustantamisen ja pienkustantamisen välinen erokin voi olla hiuksenhieno. Omakustannekaan ei enää näytä nyrkkipajassa syntyneeltä tekeleeltä, ja parhaimmillaan se ei joudu häpeämään ulkonäkönsä tai sisältönsä puolesta isompienkaan kustantajien tuotannon rinnalla.
Ella Brigatti (s. 1969)
organisoi muutama viikko sitten Lasten Kirjamessut Finlandia-talolle yhdessä
tehokkaan tiiminsä kanssa.
Brigatti on toimen nainen, joka halusi tehdä
voitavansa lastenkirjallisuuden näkyvyyden edistämiseksi sen sijaan, että olisi
tyytynyt monien muiden tavoin vain surkuttelemaan tilannetta.
Brigatin
lastenkirjaesikonen, Sängynaluskansa,
ilmestyi Lasten Keskuksen kautta jo vuonna 1999.
Noin 15 vuotta myöhemmin Brigatti lanseerasi Sängynaluskansan uudelleen henkiin julkaisemalla ensimmäisen kuvakirjan uutena laitoksena ja jatkamalla sarjaa vielä kolmella uudella osalla, joissa Sängynaluskansa seikkailee Kreikassa, Meksikossa ja Kiinan muurilla.
Tänä syksynä Sängynaluskansa-tuoteperhe
on täydentynyt lastenromaanilla, jossa otetaan Sängynaluskansan omasta yhteisöstä
iso loikka arkisemmalle tasolle, kun originellin ja ehtiväisen yhteisön edesottamuksia päästään
seuraamaan myös Anni-tytön kokemina.
Anni muuttaa äitinsä
ja pikkuveljensä kanssa uuteen kaupunkiin ja kaipaa vanhoja kavereitaan. Muutto voimistaa Annin aiempia pelkotiloja. Hän pelkää nukahtamista
yksin omassa huoneessa. Asiaa ei yhtään auta se, että Annin huoneessa tuntuu
tapahtuvan yöaikaan kummia…
Äiti on
neuvoton ja etsii apua myös psykologilta.
”Omista peloistaan saattaa tuntea häpeää. Niistä ei halua muille kertoa”, psykologi toteaa ja kääntää katseensa takaisin Anniin.
”Sinusta ei ole kiva kertoa meille sellaista, mitä me muut saattaisimme pitää omituisena, eikö niin?” psykologi jatkaa. ”Tiedätkö, minä olen tottunut kuulemaan vaikka millaisia asioita. Jos sinä nyt kertoisit, että sänkysi alla asuu pieniä otuksia, niin tiedätkö, mitä vastaisin?”
Anni tuijottaa psykologia silmiin ja odottaa, että tämä jatkaa.
”Minä vastaisin, että sehän on mukavaa, että siellä asuu pieniä kivoja otuksia. Jos sinä et pelkää niitä, niin ne eivät ole vaarallisia, eikö niin?” Anni nyökkää myöntyvästi.
Aikuisten järkiajattelu
ja lapsen mielikuvitus joutuvat vastatusten useammankin kerran. Lisää
kierroksia takaa-ajotarinaan tulee, kun psykologi perustaa Annin huoneeseen
unilaboratorion ja kutsuu paikalle ulkomaisen kollegansa.
Sängynaluskansa
haluaa varjella yksityisyyttään, ja siksi vain Anni ja vähitellen myös aiemmin
pelkkänä kiusanhenkenä esitelty, tolkkuihinsa tuleva pikkuvelikin katsotaan luottamuksen arvoisiksi.
Hyvinä yhteistyökumppaneina asioita edistävät myös kuvakirjoissakin esiintyneet
perheen lemmikit, Turre-koira ja Metri-kissa.
Brigatti
kirjoittaa sopivan lyhyitä lukuja ja tihentää jännitystä vähän alle ja vähän
yli 10-vuotiasta lukijaa kiinnostavalla tavalla.
Lukujen otsikointi olisi voinut
olla hieman omaperäisempää: nykyisellään ne ovat joko lakonisen toteavia tai paljastavat
luvun käänteen turhankin vikkelään.
Brigatin
konsepti on nerokas: lastenromaanin kautta lukijassa herää kiinnostus tutustua
myös aiempiin Sängynaluskansa-kuvakirjoihin. Juuri näin voidaan häivyttää turhan
tiukkoja ikähaarukointeja kuvakirjoista, jotka sopivat vielä pitkälle alakouluikään asti!
Lastenromaanin lopusta
löytyy Annin salainen vihko, jossa on muistiinpanoja ja piirrosluonnoksia Sängynaluskansasta.
Ratkaisu, jossa kuvitus paljastaa otusten ulkonäön vasta varsinaisen seikkailun jälkeen, voi koitua lukijan mielikuvituksen hyväksi: fantasiapitoisissa kirjoissa
ei ehkä aina ole tarviskaan lukita lukijan ensimmäisiä mielikuvia oudoista
otuksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti