Nora Surojegin & Pirkko-Liisa Surojegin: Untu ja sydäntalven salaisuus, 95 sivua, Otava 2012, up. 2019.
Valo talven keskellä. Joulu. Jokin ihmeellinen asia, jokin mikä valaisee synkimmänkin talven. Untu ajatteli, että jos joulu oli olemassa, se oli jotakin sellaista, mikä oli ehdottomasti löydettävä. Rannikon talvi oli pimeä ja synkkä. Vuosien vieriessä sen väritkin tuntuivat Untusta haalistuneen. Ajatus iloisesta kirkkaudesta synkkyyden keskellä oli suorastaan vastustamaton.
Tyttären ja äidin, Nora & Pirkko-Liisa Surojeginin saturomaani Untu ja sydäntalven salaisuus kiteyttää suomalaisen luontosuhteen ja kansanperinteen uskomukset tavalla, joka säväyttää myös luonnosta jo vähän vieraantuneempaa aikuista ja lasta.
 |
| Muppeli johdattaa Untua joulun rauhaan himmelin avulla. Nora Surojenin kuvitusta Pirkko-Liisa Surojeginin tekstiin saturomaanissa Untu ja sydäntalven salaisuus (Otava 2012, up. 2019). |
Tarinan kehys on tuttu monista jouluaiheisista lastenkirjoista, joissa pieni lapsi tai satuolento yrittää saada selville itselleen vielä täysin vieraan joulun syvimmän olemuksen. Lajityypin klassikko on Tove Janssonin Kuusi-kertomus kokoelmassa Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia.
Untu on pieni maahinen, joka ei ole vielä koskaan nähnyt joulun valoa.
Uteliaana ja malttamattomana se lähtee matkaan ja kohtaa monia otuksia, jotka kukin omalla tavallaan tuovat joulun syvintä sanomaa esille.
 |
| Untu kohtaa matkallaan paljon suomalaisen metsän eläimiä. Nora Surojenin kuvitusta Pirkko-Liisa Surojeginin ekstiin saturomaanissa Untu ja sydäntalven salaisuus (Otava 2012, up. 2019). |
Se kohtaa mäyrän, sammaloituneen ja jo lähes kokonaan maahan juurtuneen Kekri Kurmuujan sekä Hämyläiset ja sympaattiset ja puuhakkaat muppelit, Niiu lehtikeijun, maisemaan sulautuvat lontit, jotka toimivat joulupukin salaisina vakoojina, sekä rotevan Poukko Pannahisen ja saunan Sihisijä-hengen.
Nora Surojeginilla on taito loihtia aivan omintakeisia, mutta suomalaiseen kansansadustoon silti hyvin solahtavia uusia hahmoja, jotka sopisivat erinomaisesti myös pidemmän saturomaanin henkilöiksi!
Muppeli Vikko Varvasmieli kertoo Untulle, että "joulu kuulostaa rauhalliselta. Sellaiselta, että sen voisi ottaa kainaloon ja katsella vaikka kuuta".
Matkan vastuksien väsyttämänä Untu on jo vähällä luopua toivosta: ehkä olisi sittenkin ollut parempi ”jäädä kotimökkiin litistymään katon alle pieneksi hiirenpapanaksi”.
 |
| Lukija ja kuvan katsoja vaihtaisi mielellään paikkaa Untun kanssa! Nora Surojenin kuvitusta Pirkko-Liisa Surojeginin tekstiin saturomaanissa Untu ja sydäntalven salaisuus (Otava 2012, up. 2019). |
Lukijana huomaan samastuvani Untun raskaisiin mietteisiin, kun ensimmäisten lumisateiden valkeus on hävinnyt ja maisema on lohduton:
Sateesta raskas luonto herätti Untussa synkkiä mietteitä. Ajatus siitä, ettei mitään joulua olisikaan, synkisti hetkeksi Untun mielen. Syksy oli pitkällä, tuuli oli riepotellut lehtiä maata peittäväksi harmaaksi mössöksi. Missä ihmeessä pohjoisen valo hohti, kun talvi oli kohta ovella?
Pientä draamallista jännitettä melko sujuvaan matkantekoon aiheutuu Rautamadosta, mutta Untu selättää senkin.
Lopulta Untu kohtaa porotokan, joka johdattaa sen perille lempeän Joulu-ukon luokse.
Nora Surojeginin kieli on kaunista ja helkkyvää, yhtä juurevan luontosuhteen kanssa:
Talvi peitteli huurteisen metsän pumpulisella peitolla. Ensilumi narskui vaimeasti karhun suurten tassujen all, ja untu seurasi hiutaleiden pehmeää leijailua. – –
Untu palaa viisastuneena ja monien kokemusten ravitsemana takaisin kotiin ja on virittynyt joulun tunnelmaan.
 |
| Nora Surojeginin Joulupukin vaatetus on kaukana kliseistä. Joulupukin katseesta huokuu syvä rauha ja lempeys. Nora Surojenin kuvitusta Pirkko-Liisa Surojeginin tekstiin saturomaanissa Untu ja sydäntalven salaisuus (Otava 2012, up. 2019). |
Pirkko-Liisa Surojeginin kuvitus on häkellyttävän taidokasta: siinä haistaa sammalen, tuntee naavan karheuden sekä pystyy laskemaan karhun ja hirven turkista yksittäisiä karvoja.
Kuvittajan viitseliäisyys näkyy myös pienissä detaljeissa, esimerkiksi Joulun ukon lapikkaissa ja Poukko Pannahisen pohjalaisen pihapiirin hirsitalojen salvoksissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti