tiistai 17. maaliskuuta 2020

Kun karhunpoika ja lapsi sairastavat












Stiina Kiiveri: Pienen kulkijan sairauskirja, kuvitus Stiina Kiiveri ja Mio Määttä, 93 sivua, Pieni Karhu 2016.

Sari Kanala: Luotsikadun nallesairaala, Avain 2018.







Asiantuntijat neuvovat puhumaan lapselle koronaviruksesta avoimesti ja ikätasoon sopivasti.  

Yhdessä lapsen kanssa voidaan miettiä sitä, kuinka kukin voi omilla valinnoillaan ja käytöksellään vaikuttaa siihen, että epidemia ei leviäisi. 

Tärkeintä on kuitenkin, että arkea pyritään jatkamaan mahdollisimman normaalisti ja näin vahvistetaan lapsen perusturvallisuuden tunnetta. 

Poikkeusolojen aikana apua voi löytyä myös lastenkirjoista, joiden avulla voi puhua vaikkapa hygienian tärkeydestä.

Pienen kulkijan sairauskirja on syntynyt Stiina Kiiverin havaitsemasta tarpeesta kirjoittaa kirja lasten sairastamisesta. 

Kiiveri on halunnut kirjoittaa yleistajuisen kirjan, jossa kerrotaan muun muassa, miksi pitää mennä lääkäriin, miksi verikoe otetaan ja tehdään erilaisia tutkimuksia. 

Kiiverillä on myös omakohtaista kokemusta syntymästään saakka sydänsairaan tyttären äitinä. 

Kirjan alussa käydään läpi yleiset tartuntataudit ja muistutetaan myös huolellisen käsienpesun tärkeydestä. Lisäksi esitellään lasten pitkäaikais-sairauksista allergiat, astma, diabetes, sydänvika ja lastenreuma. 

Kiiveri muistuttaa, että joka viidennellä suomalaisella lapsella on vähintään yksi pitkäaikaissairaus.

Havainnekuvan kautta näytetään, kuinka Suomessa sadasta lapsesta seitsemällä on astma. 

Havainnekuvassa astmaa sairastavilla lapsilla
on kitara kädessä. Kuvitusta Stiina Kiiverin
kuvatietokirjaan Pienen kulkijan sairauskirja
(Pieni Karhu 2016). 


”Oikeat” lapset kertovat tekstissä ja valokuvakuvituksessa ajatuksiaan pitkäaikaissairaudesta. Näin nämä sairaudet tulevat myös ns. terveille lapsille helpommin ymmärrettäviksi ja sairauksiin mahdollisesti liittyvät ennakkoluulotkin hälvenevät. 


Toinen uudehko tietokuvakirja loitontaa sairastamisen lastenkirjallisuudelle tyypillisesti eläinten ja pehmolelujen maailmaan. 


Sari Kanalan Luotsikadun nallesairaala kertoo Anne Kauton vuonna 2002 perustamasta  pehmolelukorjaamosta.

Helsingin Luotsikadulla on 30 vuodepaikkaa ja sen kupeessa toimii myös Anne ja Hannu Kauton nallekokoelmasta koottu nallemuseo.

Lapsi viehättyy kirjaan kootuista nallejen potilaskertomuksista ja innostuu hoivaamaan myös omia pehmolelujaan erityisellä rakkkaudella. 

Kirja kiinnostaa myös antiikkinallejen keräilijöitä ja kädentaitajia, jotka haluavat tehdä perinteisen nallekarhun itse. 




Herkälle tai riskiryhmään kuuluvalle lapselle kannattaa lukea jopa yksinomaan aivan tavallisia kuvakirjoja, joissa kuvataan lapsen ja vanhemman tai eläimen ja tämän poikasen välistä kiinteää yhdyssidettä.


Lastenkirjoja sairauksista ja parantumisesta


Iiris Kalliola & Väinö Heinonen: Ihminen napakasti, Avain 2016. 

Ihmisen fysiologiaa havainnollistava selkokuvatietokirja.

Thomas Bergman: Isabellan päivä. Kun lapsella on allergia ja astma. Suom. Eila Salminen. Otava 1997.

Mustavalkoisin valokuvin kuvitettu tietokuvakirja kertoo leikki-ikäisestä Isabellasta, jolla on astma ja allergioita. Tieto-osuus aikuisille.

Janosch: Tule terveeksi, pikku Tiikeri! Kertomus siitä, kuinka pikku tiikeri kerran tuli kipeäksi, suom. Riitta Mäyrälä, WSOY 1985. Tarina sisältyy myös yhteislaitokseen Suuri Panamakirja, WSOY 2004

Kes Gray & Mary McQuillan: Parane pian, Pasi! Suom. Sinikka Sajama, Mäkelä 2000.

Lääkärin päivä. Suom. Osmo Ryytty, Karisto 2004

Kartonkinen luukkukirja, jossa tutustutaan sairaalaan nallekarhulle tehtävien  erilaisten hoitotoimenpiteiden avulla. 

Tony Ross: En tahdo sairaalaan! Suom. Arja Kanerva, Lasten Keskus 2000.
Sairaalapelkoa liennyttävä kuvakirja. Uhmaikäinen prinsessa huomaa, että sairaalassa häntä kohdellaan kuin …. prinsessaa. 

Varpu Välimäki & Katri Kirkkopelto: Vuoden pöpö, Lasten Keskus 2000

Kuvatietokirja bakteereista ja hygieniasta.





Lisää kirjavinkkejä bakteereita käsittelevistä lastenkirjoista  löytyy myös Pro lastenkirjallisuus -yhdistyksen sivuilta.

Ei kommentteja: