keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Vieraillaan korkeatasoisissa taidegallerioissa!
















Nyt on juuri oikea aika brändätä lasten ja nuorten lukeminen uudelleen.

Koronaepidemian takia lasten vanhemmat ovat kiitollisia kaikista rauhalliseen ajanvietteeseen liittyvistä vinkeistä. 

Yleiset kirjastot on suljettu, joten viimeistään nyt on iloa siitä, jos kotien lastenhuoneessa tai olohuoneessa on monipuolinen ja innostava lastenkirjavaikoima. 


Etana Editions -kustantamo käynnisti jo viikonloppuna oman Etana-kanavan  Youtubeen, josta löytyy tällä erää Reka Királyn ja Jenni Erkintalon kuvakirjoja tekijöiden itse ääneen lukemina.   

Monet lastenkirjakentän toimijat ovat tulleet mukaan #kirja päivässä -haasteeseen, jossa tosin kannattaa pitää mielessä myös tekijänoikeuksiin liittyvät pykälät.

Viikonloppuna uutisoitiin pedagogisen kuvakirjapalvelu Lukulumon 
avautumisesta ilmaiseksi kaikkien lapsiperheiden käyttöön. 

Nyt tarvitaan juuri tällaista talkoohenkeä. 

Kirjavalikoima on tässä kuukauden maksuttoman käytön takaavassa home access -palvelussa suppeampi kuin varsinaisessa päiväkotien, alakoulun ja kirjaston käyttöön tarkoitetussa maksullisessa Lukulumossa. 



Kielivalikkotoiminnon kautta saa selville, kuinka paljon
kirjoja on luettu ääneen vaikkapa amharaksi, arabiaksi ja albaniaksi.  

Kotimaisia kuvakirjoja ei ole tässä maksuttomassa kokeilussa mukana lainkaan, mutta toisaalta Lukulumon kautta pääsee nyt perehtymään suomalaisille lapsille kokonaan tuntemattomiin, uusiiin ruotsalaisiin kuvakirjoihin, joita ei ole suomennettu! 

Palvelusta löytyy monien kiinnostavien ruotsalaisten kuvakirjantekijöiden teoksia (mm. Anna-Clara Tidholm ja Eva Lindström). 

Alkuperäisessä Lukulumo-palvelussa on jo luettavissa ja kuunneltavissa satoja laadukkaita suomalaisia ja ruotsalaisia kuvakirjoja jopa 45 eri kielellä. Alakouluille on myös oma helppolukuisten kirjojen valikoima.


Lukulumo lanseerattin Suomeen Ruotsin kautta syksyllä 2018. 

Alkuperäisen palvelukonseptin, Polygluttin, on kehittänyt ruotsalainen Inläsningtjänst. 

Yhdessä Sirke Happosen kanssa olen valinnut palveluun suomalaisia laadukkaita kuvakirjoja ja kirjoitimme myös varhaiskasvattajille oppaan päiväkodin kirjallisuuskasvatuksesta. Kirjavalikoimaa täydennetään koko ajan. 


Näkymä Lukulumo-kuvakirjapalvelusta Kaisa
Happosen ja Anne Vaskon Mur eli karhu
-kuvakirjan aukeamalta. Erikieliset lapset
voivat kuunnella kuvakirjatarinan omalla
kotikielellään ääneen luettuna. 



Lukulumo-palvelun kautta erikieliset lapset voivat nauttia samoista kuvakirjatarinoista sekä yksin että yhdessä muiden kanssa.

Alkuperäinen palvelu on suunnattu päiväkodeille ja alakouluille ja laajentunut sittemmin myös kirjastoihin. Kunta ostaa palveluun lisenssin, jonka hinta määräytyy sitä käyttävän lapsimäärän mukaan. 

Palvelua kehitetään jatkuvasti. Uutena toimintona on tekstiseurantatoiminto, joka hyödyttää lukemaan opettelevaa lasta.


Opetussuunnitelmissa nykyisin näkyvä kielitietoisuuden käsite on osa Lukulumon toimintaideaa. 

Kielitietoisuudella tarkoitetaan kaikkien kielien arvostamista ja luontevaa näkyvyyttä koulussa ja päiväkodissa.

Oppimisen on havaittu tehostuvan, kun erilaisia sisältöjä lähestytään kielen kautta. 

Kieli syntyy aina vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Päiväkotiryhmän ja koululuokan eri kotikieliä käyttävät lapset hyötyvät siitä, että heidän oma kielensä tulee kuulluksi ja nähdyksi myös muille lapsille. 


Lukulumo-palvelun ilmaisen koekäytön kautta lapsiperheet voidaan havahduttaa kuvakirjan monipuoliseen käyttöön. 

Tsekkiläinen kuvittaja-kirjailija Květa Pacovská on puhunut kauniisti  kuvakirjasta lapsen ensimmäisenä taidegalleriana.

Kun taidemuseot ovat nyt kiinni, niin visuaalisia taide-elämyksiä löytyy kuvakirjoista!















2 kommenttia:

Ninski kirjoitti...

Moikka!

Miten jos itse alkaa tekemään tai kirjasto vastaavia youtube videoita joissa lukee kirjoja niin tekiänoikeudet menee??

Rouva Huu kirjoitti...


Käsittääkseni kirjastot ovat tätä asiaa Sanastolta selvittämässä.
Ihan yksioikoista tuo ei ole, eli kannattaa olla perillä tekijänoikeuspykälistä.