torstai 31. heinäkuuta 2025

”Joskus käy niin, että sanat alkaa elää ihan omaa elämää”













Eveliina Talvitie & Jani Ikonen: Kukas muu kuin Lii, 64 sivua, Enostone 2025.

 





Puhumattomuus on mulle turvallisempaa kuin puhuminen. Kun kiepauttaa homman toisin päin se aukeaa ehkä paremmin: niistä tyypeistä, jotka puhuu, tuntuisi todennäköisesti yhtä lailla tosi oudolta ja pelottavaltakin yhtäkkiä lopettaa puhuminen.
 
Toisinaan mä kyllä haluaisin sanoa jotaiin, mutta sanoja ei vaan irtoa. Ne juuttuu kurkkuun, tai jatkaa toiseen syyntaan ja jää jumiin otsalohkoon. Sitten ne pyörii siellä kuin jotain ihme hyrräpyörintää. 

 

 

 

Olen ilahtunut uudesta ilmiöstä, jossa lasten- ja nuortenkirjallisuus antaa päähenkilöilleen entistä enemmän liikkumatilaa olla ja elää itselleen mieluisalla tavalla.
 
Näissä kirjoissa ei välttämättä enää lainkaan alleviivata lapsen ”erityisyyttä”, tietyllä kirjolla olemista, saati tuoda esille sitä, että lapsen piirteet asettaisivat hänelle itselleen jotain toimintarajoitteita. 

Niiden sijaan voidaan kuvata esimerkiksi luovia ratkaisuja, jotka auttavat lasta arjessa ja ihmissuhteissa. 
 
Eveliina Talvitien ja Jani Ikosen Ai niin minä olen muuten Lee ja kesän uutuus Kukas muu kuin Lii kertovat kahden alakouluikäisen lapsen ystävyydestä. 
Lee ei viihdy väkijoukoissa ja on herkkä monille äänille, Lii taas valikoi tarkkaan, kenen kanssa haluaa viestiä puhumalla. 

Lii suhtautuu sanoihin ja kieleen kuitenkin hyvin intensiivisesti, hän poimii kiinnostavia ilmauksia kirjoista ja makustelee niitä sitten itsekseen. Lii myös kokee monet sanat väreinä. 

 

Kirjat ovat ihan mahtavia. Ei tarvitse välttämättä plarailla kuin muutama sivu ja siirty saman tien jonnekin muualle missä on sill hetkellä. Aina välillä silmiin osuu sanoja ja kuvia, joihin ei ehkä olis missää muualla törmännyt. 
 
Joskus käy niin, että sanat alkaa elää ihan omaa elämää 

 


 

Kuvailin ensimmäisen Leestä kertoneen kirjan arviossa sitä läpikuvitetuksi miniatyyrilastenromaaniksi, ja samat tuntomerkit pätevät myös uutuuteen.

 

Kirjan sivumäärä on puolet laajempi verrattuna perinteiseen noin 32-sivuiseen kuvakirjaan. 


Juoni ei liioin etene loogisesti tavallisen kuvakirjan tapaan ja jokainen luku on nimetty, esim.  ”Elävät sanat”, ”Salainen paikka”, ”Plääplöötilanteet” ja ”Brysselinkaalikaupunki”. 
 
Eveliina Talvitien teksti rakentaa vähitellen luottamusta Leen ja Liin välille. 

Kolmanneksi keskushenkilöksi työntyy vielä Liin erikoistietämystä jakava isoveli Milo, joka todennäköisesti saanee vielä myöhemmin oman nimikkokirjansa. 
 
Talvitie ja Ikonen tuntuvat kumpikin ruokkivan toistensa luovuutta: se näkyy tarinan ja kuvituksen  tasapainossa siten, että kumpikin antaa  vuorollaan täkyjä lukijalle ja kuvan katsojalle.



Lii näyttää olevan konkreettisesti satimessa kiipeilytelineen
alla, kun lapset ilkkuvat hänelle. Jani Ikosen kuvitusta Eveliina Talvitien
tekstiin lastenkirjassa Kukas muu kuin Lii (Enostone 2025).

 



Jani Ikonen luo yhtäältä samaistuttavia tilanteita ja toisaalta myös uhkeita miljöitä. 
 
Kohtaus, jossa lapset ilkkuvat Liitä leikkipuiston kiipeilytelineellä on tehokas rajatessaan kiusatun kiipeilyverkkojen keskelle.


 


Vaikuttava aukeama, jossa lapset kävelevät syvälle lehti-
metsän siimekseen. Aukeaman oikea puoli laajenee vielä
taittoaukeaman  ansiosta isommaksi. 
Jani Ikosen kuvitusta
Eveliina Talvitien 
tekstiin lastenkirjassa Kukas muu kuin Lii 
(Enostone 2025).




Ikonen kuvaa heltymyksellä myös karua kaupunkimiljöötä. 

Erityisen tehokas on aukeama, jossa Lee ja lii siirtyvät metsään palauttamaan löytämäänsä idänlehtikuoriaista takaisin luontoon, metsän vihreys suorastaan räjähtää katsojan silmille!



Hauska yksityiskohta, jossa opetellaan havainnepiirrosten avulla
kengännauhojen sitomista! 
Jani Ikosen kuvitusta Eveliina Talvitien 
tekstiin lastenkirjassa Kukas muu kuin Lii (Enostone 2025).

 



Kuvakirjoissa on parin viime vuoden aikana yleistynyt tehokeino, jolla ns. taittoaukeaman avulla kaksinkertaistetaan kuva-ala leveäksi panoraamakuvaksi. Tehokeino menettäisi lumouksensa, jos sitä käytettäisiin tuhlailevasti.  

Edelliseen Lee-kirjaan verrattuna kirjan formaatti on nyt pitkulaisempi, joten taittoaukeama puolustaa paikkaansa, kun näytetään metsän päätyvän kirkasvetisen lammen rannalle. 

Sinisen eri sävyt vaikuttavat seuraavalla tupla-aukeamalla katsojaan liki hypnoottisesti.
 
Talvitie ja Ikonen antavat näin konkreettisesti kirjan lukijan ja kuulija  ja katsojan kaikille aisteille paljon virikkeitä. 
 
Liin luonnekuva täydentyy kirjan mittaan. 

Hän ei voi sietää epäoikeudenmukaisuutta. Kun kiusaaminen kohdistuu hänen parhaaseen ystäväänsä, hän yllättää itsensäkin ja huutaa Leen pyörän satulaa toistuvasti löysyttäville ilkivallan tekijöille: ”LOPETTAKAA VÄLITTÖMÄSTI!”
 
Vanhemmat kertovat perheen muuttavan äidin työn perässä Brysseliin. Aukeama, jolla vanhemmat kertovat Liille muuttoaikeista, on harmaa ja staattinen. Mutta etäisyyskään ei lopulta horjuta  Leen ja Liin ystävyyttä, sillä he keksivät kyllä keinonsa pitää yhteyttä. 

Talvitien ja Ikosen silminnähden tiiviin ja intensiivisen yhteistyön tuloksena on hioutunut  uniikki lastenkirjahelmi, joka ei sovi valmiisiin muotteihin tai perinteisiin lajimäärityksiin. 

Kotimaisten lastenkirjauutuuksien äärellä soisin kohtaavani tällaista heittäytymistä  paljon nykyistä useammin.
 


Tampereella Pispalassa avautuu elokuun alussa Tahmelan huvilan (Uramonkatu 9) Galleria Lastenkirja -näyttelytilassa Jani Ikosen kuvitusnäyttely Kuvakirjamuotokuvia, jossa on esillä kuvituksi Lee- ja Lii-kirjoista. 

Näyttely on avoinna syyskuun loppuun. 


 







 






 

Ei kommentteja: