3. luukku: Jylhän kaunis joulutarina pyyteettömästä Gregorista

Janosch: Vanha mies ja karhu. 31 sivua. Suomentanut Riitta Mäyrälä. WSOY 1990.

Tätä kuvakirjaa ei äkkipäätä edes arvaisi jouluteemaan sopivaksi.

Puolalais-saksalaisen Janoschin (oik. Horst Eckert, s. 1931) lastenkirjoja suomennettiin kiitettävän paljon 1980–1990-luvulla. Hänen lastenkirjafilosofiansa väljensi merkittävästi suomalaisten käsitystä lastenkirjan ääni- ja tyylilajeista.

Janoschin oma lapsuus oli ankea ja köyhä, ja muistumia tästä löytää rivien välistä myös vanhan miehen ja karhun tarinasta.

Tarinan voi lukea myös vanhanaikaisena joulusatuna, jossa kohdennettiin hyväosaisten huomio köyhiin. Näissä saduissa parhaan joululahjan rikkaat  saivat osoittamalla armeliaisuutta köyhiä kohtaan nimenomaan joulun aikaan.

Gregorin koti on aineellisesti vaatimaton, mutta kuvasta välittyy
sisäinen rauha ja levollisuus. Janoschin kuvitusta kuvakirjaan Vanha mies
ja karhu, WSOY 1990. 

Vanha mies Gregor on kyläläisten keskuudessa hupsun maineessa. Hän uurastaa kyläläisten pelloilla palkollisena ja käyttää ison osan vähistä rahoistaan ostaakseen aina joulun aikaan lintukauppiaalta lintuja.

--- Tuohon aikaan ei ollut radiota, ja ihmiset hankkivat itselleen häkkilintuja ja kuuntelivat niiden sirkutusta.

Gregor ei osta lintuja huvituksekseen, vaan hän päästää ne heti vapaiksi.

Gregorin ostama hemppo on sairaalloinen ja tuvassa ei enää ole ruuan
murentakaan, lämmöstä puhumattakaan. Vanhan miehen uskonnollisuuteen
viitataan hyvin vähäeleisesti  kodin seinällä olevan ikonin kautta. Janoschin
 kuvitusta kuvakirjaan Vanha mies ja karhu, WSOY 1990.

Gregor vanhenee eikä enää jaksa entiseen tapaan käydä peltotöissä. Eräänä jouluna hänen rahansa riittävät vain yhteen sairaalloiseen lintuun.

– Jonninjoutava lintu, ei laula edes kesällä, lintukauppias sanoi.

Gregorin tupa on kylmillään ja hän päättää mennä karhun luokse. Matkalla hän saa  tovereikseen ketun sekä kaksi jänistä ja kaksi varista.

Karhun tuvalle ehtiessään Gregor tuntee olonsa kevyeksi, ”aivan kuin olisi leijunut ilmassa”. Karhu antaa vuoteensa kulkumiehille ja yöpyy itse pakkasessa ulkona.

Aamulla karhu ja lintu olivat poissa. Enkeli oli käynyt noutamassa ne tähtien tuolle puolelle.

Viimeisen aukeaman tapahtumat jäävät kuvan katsojan tulkittaviksi:
Kuka on karhun talosta poistuva hattupäinen pitkätakkinen mies?
Entä pääsikö Gregor karhun ja linnun tavoin maallisista murheistaan
"tähtien tuolle puolelle"? Janoschin kuvitusta kuvakirjaan Vanha mies ja karhu,
 WSOY 1990.  

Janoschin eleetön tarina on vertauskuvallisuudessaan jyhkeä ja kaunis. Janosch luottaa kuvan voimaan ja kirjassa onkin monta aukeamaa, joissa kuva saa puhua tekstin puolesta. 

2. luukku: Joulu kuuluu kaikille

Max Bolliger & Giovanni Manna: Mitä joulu on? Suomentanut Maisa Savolainen. Lasten Keskus 2002.

Tässä hyvä esimerkki siitä, kuinka monikulttuurisuuden teemat ovat työntyneet myös lasten jouluaiheiseen kirjallisuuteen. 

Max Bolligerin & Giovanni Mannan kuvakirja ottaa myös rivien välissä tulkintani mukaan kantaa siihen, että maahanmuuttajia on hyväkin kotouttaa myös meikäläiseen juhlaperinteeseen pikemminkin omista perinteistä kertomalla kuin niistä hienovaraisesti pois sulkemalla.

Olipa kerran lapsi, joka oli kotoisin maasta, jossa vietettiin toisenlaisia juhlia kuin meillä.

Siksi lapsi ei tiennyt mikä oli

JOULU.

Tytön erillisyys ja hämmennys tulee hyvin esille kuvituksessa: aikuiset eivät näytä huomaavan tyttöä lainkaan ja isot kokoerot korosavat nekin tytön ulkopuolisuuden tuntua. Giovanni Mannan kuvitusta Max Bolligerin kuvakirjaan Mitä joulu on?, Lasten Keskus, 2002. 

Tyttö on ihmeissään liikkuessaan kaupungilla: ihmiset hyörivät ja ovat kiireisiä. ”Näyteikkunat olivat täynnä tavaroita, joiden käyttötarkoitusta lapsi ei tiennyt”. Kauppojen somisteina liitävät siivelliset olennot hämmästyttivät häntä kaikkein eniten.

Vähitellen paljastetaan syy tytön hämmennykseen:

Pikkutytön nimi oli Assia.Hänellä oli kihara tukka ja tummanruskea iho.”Kuka tuo musta tyttö on?” Assia kuulinaapurin rouvan sanovan toiselle.”Missä hän asuu? Mistä hän on tullut?”Assia tuli maasta, jossa oli sota.Monet ihmset näkivät siellä nälkää ja heitä vainottiin. Assia oli pakolaislapsi.

Giovanni Mannan kuvituksessa tyttö näytetään aluksi ikään kuin eristettynä, ulkoupuolisena tarkkailijana, muukalaisena.

Kunnes koulussa adventtikauden aluksi opettajakin oivaltaa, että joukossa on joku, jolle tuttu perinne onkin aivan vieras. Kaikki lapset ryhtyvät kilvan kertomaan Assialle, mikä heidän mielestään on joulussa tärkeintä.

Opettajan tehtäväksi jää kertoa ikivanhasta kertomuksesta, ensimmäisen jouluyön ihmeestä. 

Assia saa tärkeän tehtävän koulun joulujuhlassa. Muiden koululaisten totiset mutta hyväksyvät katseet kertovat tärkeimmän: muualta tullut tyttö on nyt selvästi otettu mukaan luokkayhteisöön. Giovanni Mannan kuvitusta Max Bolligerin kuvakirjaan Mitä joulu on? Lasten Keskus 2002. 

Ja sen jälkeen ryhdytään harjoittelemaan joulujuhlan esitystä. Ja opettaja keksii, että Assia sopii esittämään Melkioria, yhtä kolmesta tietäjästä. Ja vihdoin Assia sisäistää, mikä joulussa on tärkeintä:

”Joulu on jotain sellaista, josta tulee ILOISEKSI!”

Giovanni Mannan kuvituksessa Assia otetaan nyt osaksi hälisevää lapsijoukkoa. 

1. luukku: Arvaa mikä on maailman kevein joululahja?

Tuutikki Tolonen & Liisa Kallio: Joulusatuja. 24 satua joulun odotukseen. 83 sivua. Tammi 2013. Mukana kaksi CD-äänikirjaa, joilta voi kuunnella sadut  näyttelijä Eija Ahvon lukemina.

Joulusadulla on pitkät perinteet. Lastenlehtien joulunumeroon tilattiin joulusatu tunnetulta kirjailijalta, joka usein sai pinnistellä joulutunnelmaan pääsemistä keskellä kesää.  Joulusatuja ovat kirjoittaneet muiden muassa Mika Waltari, Marjatta Kurenniemi ja Kaarina Helakisa.

Joulu on ihmeiden aikaa. Sen saa huomata myös Maikki-tyttö,
joka löytää sadussa   "Joulumansikat" lumihangelta mansikan. Liisa Kallion
 kuvitusta Tuutikki Tolosen kokoelmaan Joulusatuja. 24 satua joulun odotukseen,
Tammi 2013. 

Nyttemmin perinne on ollut hiipumassa, mutta onneksi lastenkirjailija Tuutikki Tolonen, myös sanataidekasvattajana ja lastenkirja-aktiivina tunnettu, on nyt elvyttämässä joulusatuja taas nykylastenkin tietoisuuteen.

Tolosen kirjoittamaa ja Liisa Kallion kuvittamaa Joulusatuja voi lukea joulun odotusta helpottavana kirjallisena joulukirjakalenterina, sillö kirjassa on 24 satua jokaiselle joulun odotuksen päivälle. Kirjaa voi siis mainiosti käyttää paitsi kotona, niin myös päiväkodissa, koulussa tai iltapäiväkerhossa joulumielen nostattajana.  

Viisaasti Tolonen on malttanut kirjoittaa lyhyitä satuja, joissa liikutaan pääosin satumaailmassa. Välillä tavalliset lapsetkin pääsevät osalliseksi satuun, kuten kokoelman aloittavissa ja päättävissä saduissa ”Joulukuusen asukkaat” ja ”Kuusitonttujen joulu”, joissa tarkkaavainen pikkupoika pääsee kurkistamaan joulukuusen kansoittaneiden tonttujen miniatyyrijouluun.

Jos oikein tarkkaan katselee, voi joulukuusen oksien lomasta löytää
joulutonttujen salaisen maailman. Näin käy ainakin Jaakolle, joka osaa siristää
silmiään juuri oikealla tavalla sadussa "Kuusitonttujen joulu". Liisa Kallion
kuvitusta Tuutikki Tolosen kokoelmaan Joulusatuja. 24 satua joulun odotukseen,
Tammi 2013. 

Monessa kokoelman joulusadussa leikitellään suuren ja pienen, jättiläisen ja lilliputin vastakohtaisuuksilla, kuten sadussa ”Saunatontun koti”, jossa Elma törmää joulusaunaan mennessään saunatonttuun ja muuttuu hetkellisesti pienen-pieneksi itsekin:

Yhtäkkiä pimeällä pihalla pilkahti valo. Vain Elma huomasi sen. Valo oli pieni kuin oravan taskulamppu ja se liikkui lähellä maata. Elma pysähtyi ja katseli. Valo keikkui puolelta toiselle. Koko ajan se tuli lähemmäs, aivan suoraan Elmaa kohti. Ja sitten, kops, se törmäsi Elman nilkkaan. Valo tipahti kilahtaen maahan ja sitä kantanut olento kellahti selälleen. 

– Huppis! puhisi  hämmästynyt pikku ääni. – Huppis, huppis! Mikä, mikä? Mikä on tiellä? Tästähän menee polku! 

Elma kumartui alas ja kuiskasi: 

– Kuka sinä olet? 

– Huppis! Huusi olento pelästyneenä. – Ihminen! Karkujalat käyttöön!

Läheskään kaikki sadut eivät suoraan linkity jouluun, mutta niitäkin yhdistää joulusatujen ikiaikaiset perusteemat:  auttavaisuus, lähimmäisten huomioiminen  ja ihmeen läsnäolo myös keskellä tuiki tavallista arkea.

Joulusatujen perinteesen kuuluu myös vahvasti vaatimattomuus ja aineettomien, henkisten arvojen korostaminen. Neuvonantajatonttu ohjeistaa viisaasti maallisen tavaran perään olevia jouluhysteerikkoja sadussa ”Neuvoja niille, jotka toivovat lahjoja”: ystävyys, toisten huomioiminen, suvaitsevaisuus ja empaattisuus tuovat mukanaan onnea, ja siten saa kuin huomaamattaan lahjoja ”sekä jouluna että kaikkina muina aikoina”.

Hienoista anarkiaakin kokoelmasta löytyy, vaikkapa sadusta ”Toisenlainen joulu”, jossa kerrotaan Aukusti-joulutontusta, joka haluaa kyseenalaistaa perinteiset joulunviettotavat:

On vanhanaikaista antaa paketteja! Kaikki tietävät, että ajatus on tärkeämpi kuin mikään esine. Osta meiltä Ajattelin sinua lämmöllä –todistukset (mukana viralliset leimat) sekä mahtavat lahjakortit, kuten: Lahjoitan sinulle ensi kesän/ Lahjoitan sinulle tähdenlennon/ Lahjoitan sinulle meren aaltoja.

Onko joulu havunvihreä, lumenvalkea vai omenanpunainen? Tästä kiistellään
sadussa "Joulun väri". Liisa Kallion tontuilla on kujeelline katse ja leppoisan pyöreä
olemus. Liisa Kallion kuvitusta Tuutikki Tolosen kokoelmaan Joulusatuja.
24 satua joulun odotukseen, Tammi 2013.  

Liisa Kallion kokosivun guassikuvituksissa joulun väriskaalaa venytetään myös tutusta jouluomenanpunaisesta ja havunvihreästä muihin värisävyihin. Kuvituksesta löytyy pyöreäposkisia tonttuja ja lapsihahmoja, jotka synnyttävät yhdessä satujen kanssa lokoisen kotoisen ja lämpimän tunnelman. Joulun väreille on kokoelmassa myös oma nimikkosatu ”Joulun väri”, jossa tontut Ville, Pulle ja Kaisa kiistelevät, mikä on joululle kaikkein ominaisin väri. 

Liisa Kallion  kuvitusoriginaaleja on nähtävissä Helsingissä 

Annantalon kahvilassa 20. joulukuuta asti.

Vastaus otsikon kysymykseen: Jouluilo on maailman kevein joululahja.