Katu-uskottavassa säeromaanissa puretaan oletuksia lokeroista

 

Dess Terentjeva: Freestyle, 166 sivua, WSOY 2023. Kansikuva Kaisu Sandberg. 

Kotimaiset säeromaanit päihittävät jo rohkeassa kokeellisuudessaan käännökset mennen tullen. 

Säeromaanigenren kotimaiset tekijät, esim. Kirsti Kuronen, J. S. Meresmaa ja Dess Terentjeva, kirjoittavat huomattavasti ilmavampaa ja nuorta lukijaa parhaimmillaan hyvinkin stimuloivaa tekstiä verrattuna vaikkapa suomennoksina tuttuihin Elizabeth Acevedon ja Sarah Crossanin sivumäärältään paljon paksumpiin säeromaaneihin.

Terentjevan juuri ilmestynyttä uutuutta, Freestylea, voisi myös perustellusti kutsua sykeromaaniksi: sen rytminen poljento tarttuu nimittäin oitis lukijaan. 

Tanssiharrastuksen yhteisöllisyyys ja toisaalta
yksilösuoritukset havainnollistuvat myös graafisissa
ratkaisuissa Tess Terentjevan säeromaanissa
  Freestyle (WSOY 2023).  

Rytminen kerronta itsessään on perusteltua, sillä lapsuudesta saakka toisensa tunteneet Kai ja Mandi harrastavat katutanssia ja hengittävät hip-hop- ja rap-kulttuurin tahtiin. 

Kirjan alussa on sitaatti suomalaisen rap-artisti Yeboyahin kappaleesta ”Herkkä”:

Jos sä oot herkkä, joinaa messiin.

Oo ittellesi hellä, ei midii stressii. 

Jos sä oot herkkä, joinaa messiin

Tehään tunteiden näyttämisestä freshii.  

Näin pienellä, mutta merkittävällä nostolla voidaan nuori lukija vakuuttaa jo ensimmäisillä sivuilla teoksen ”katu-uskottavuudesta”! 

Tosin Terentjevalla taitaa jo olla edellisen säeromaaninsa Ihanan jäljiltä laaja fanijoukko. Esilehdellä Terentjeva on omistanut kirjansa  ”suomalaiselle kirjagramille” ja  lopussa hän kiittää ”suomalaista kirjagramia kirjojensa ihanasta vastaanotosta”. 

Säeromaanin alussa keskushenkilö Kai pitää lokeroita hyvinä, mutta pian selviää, että kyse on ennen muuta pojan omasta epävarmuudesta sen suhteen, mihin joukkoon, lokeroon, määritelmään, hän itse kuuluu. 

Terentjeva leikittelee ajoittain Kain nimellä, minkä voi tulkita heijastavan myös pojan epävarmuutta, sitä, että hän ei ole vielä lopullisesti itselleenkään määritellyt itseään, koska ei pohjimmiltaan ehkä edes koe sitä tarpeelliseksi. 

Freestyle käyttää kuvarunoudesta tuttua visuaalista ja nimenomaan graafista, kirjainten koon muunteluun perustuvaa tehokeinoa: kirjaimet esimerkiksi pienenevät, törmäävät toisiinsa, kun halutaan kuvata Kain omaa sisäistä kakofoniaa tai ahdistusta. 

Esimerkki siitä, kuinka keskushenkilön epävarmuutta 
havainnollistetaan myös graafisilla tehokeinoilla
 Dess Terentjevan säeromaanissa Freestyle (WSOY 2023). 

Aiemmissa säeromaaneissa on leikitelty enimmäkseen versaalikirjaimilla ja rivityksen variaatioilla. 

Terentjeva käyttää tehokeinoa onneksi maltillisesti, vain muutamassa kohdassa. 

Kai uskottelee itselleen, että ”kunhan tekee panssarin muita vastaan, kaikki on jees”.

Pojan neliportainen panssariluettelo liittyy sukupuoleen sidottuihin ennakkoluuloihin, ystävyyden pelisääntöihin ja sukupuoli-identiteetin moninaisuuteen. 

Kain äiti on kuraattori (jolla on työkansiossaan sateenkaarilipputarra!) ja äiti on ehkä myös työnsä takia erityisen herkkä aistimaan poikansa mielialat. Äidin aloitteesta poika uskaltaa puhua ääneen aavistuksistaan, siitä mikä hän uskoo olevansa: 

Kai ymmärtää,

Ihminen on taipuvainen lokeroimaan

Ja se on joskus hyväksi meille

Mutta jaksaaksemme panssareita

meidän on oltava freestyle-tanssijoita

sisimmässä

me

ollaan

see-kaa

freestyle-

tanssijoita

”Kaikki on niin seksiseksiseksiseksiä”, ajattelee Kai, ja tähän kiteytyy eittämättä  paljon tämän hetken nuorten suorituskeskeisestä elämästä. 

Aamulehdessä uutisoitiin tällä viikolla Tampereen Tesoman koulun oppilaskunnan suunnitelleen ystävänpäiväksi oppilaille pukeutumista koulupäivään tiettyjen ennalta sovittujen värikoodien mukaan. Värien kautta voitaisiin viestiä muille omasta parisuhdestatuksesta: punainen tarkoittaisi varattua, sininen sinkkua, musta ihastumista ja harmaa väri ”pientä säätöä”. 

Ala- ja yläkoulun rehtori kuitenkin peruutti ystävänpäivän teemapukeutumisen.  

Aamulehden toimittaja Niko Kilpelänaho haastatteli Mannerheimin Lastensuojeluliiton Nuortennetti-kanavan suunnittelijaa ja sosiaalipsykologi  Eve-Linda Lassilaa.  

Lassila totesi, että monet saattavat kiinnostua seksuaalisuteen ja romanttisiin suhteisiin liittyvistä asioista jo hyvinkin varhain, ja tällainen värikoodaus voi tuntua hauskalta ja jännittävältä jutulta, mutta jotkut nuoret voivat kokea sen kuitenkin lokeroivana ja painostavana. Kaikki eivät välttämättä halua lokeroida itseään tällä tavoin tai viestittää omaa siviilisäätyään muille. Kukaan ei ole myöskään velvollinen niin tekemään. 

Ja jälleen kerran huomaan hykerteleväni suomalaisen nuortenromaanin ajankohtaisuutta! 

Neliödraamaa Kotkassa

Tuula Kallioniemi: Pitkä ja komee. 125 sivua. Otava 2023. Kansikuva Päivi Puustinen.

 

Otava on perustanut uuden Love-sarjan, jossa julkaistaan sekä kotimaisia että käännettyjä teoksia, erilaisia rakkaustarinoita. 

Sarja lupaa antaa ”rakkautta ensi sivulta”. 

Uuden sarjan kahden ensimmäisen kirjan perusteella kohderyhmäksi ajatellaan  etupäässä seurustelusuhteiden pähkäilyyn viehtyneitä tyttölukijoita.

 

Tuula Kallioniemi on viime vuosina kunnostautunut lyhyiden, vain hieman yli satasivuisten nuortenkirjojen tekijänä. 

 

Kahdeksasluokkalainen Vennu muuttaa vastentahtoisesti vanhempiensa työn perässä linnunnimiseen kaupunkiin eli Kotkaan. Isosisko jää täysi-ikäisyyteen ja opiskelupaikkaansakin vedoten asumaan perheen kotitaloa. 

 

Kotkan Karhulassa syntynyt Kallioniemi on selvästi ammentanut lapsuutensa kotipaikasta, Kymenlaakson murteesta ja merellisestä miljööstä.

 

Vennu yrittää aluksi pitää yllä etäsuhdetta tyttöystäväänsä Viiviin, jonka hän on tuntenut eskarista saakka. Mutta sitten pakkaa sekoittaa uuden kotikaupungin ailahtelevainen, mutta juuri siksi niin kiehtova Viivi kakkonen ja pian myös koripalloa pelaava pitkänhuiskea Lola.

Viimeinen niitti parisuhdedraamalle on entisen kotipaikan kaveriporukkaan kuuluva Suski, joka yllättäen romahduttaa Vennun alkuperäiset suunnitelmat. 

 

Lopulta ollaan nimittäin tilanteessa, joka tulee Vennulle täysin puskista.  

Viivi kakkonen kehottaa Vennua hieman avartamaan itseään ja turhan piintyneitä asenteitaan liittyen seurustelusuhteiden väljyyteen ja liikkumavaraan. 

 

Pitkä ja komee  leikittelee jo nimessäänkin stereotyyppisillä ennakko-oletuksilla.  

 

Seksuaalisuuteen ja seurusteluun liittyvät kliseet on jo moneen kertaan kumottu kotimaisissa nuortenkirjoissa… jopa siinä määrin, että huomaan jo hieman haikailevani Uolevi Nojosen ja Asko Martinheimon 1960-luvun nuortenkirjoissaan kuvaamaa poikien perinteisen kasvukipuilun kuvausta. 

 

Ihmissuhdepähkäilyjen ja uuden paikkakunnan reviirin valtaamiseen liittyvien haasteiden ohella Kallioniemen nuortenkirja kuvaa kauniisti ja luontevasti läsnä olevia vanhempia. 

Toinen Love-sarjan uutuus on Sari Luhtasen chick-litiin tyylilajinsa puolesta sopiva Tuhkimo tennareissa, joka ainakin kirjan alkuasetelmissa kuvaa ytimekkäästi nykyistä monile  eri elämän alueille ulottuvaa  nuorten suorituskeskeisyyttä. 

 

Kirjan minäkertoja Sini-Ella yrittää käyttää aikansa tehokkaasti: 

 

 

– Meillä alkaa yläkoulun vika luokka, aloitin. – Minun pitää keskittyä kouluun, että pääsen tosi hyvään lukioon. En voi haaskata aikaa poikaystävän etsimiseen enää syksyllä, ja jos lykkään sen myöhemmäksi, kaikki parhaat on jo viety. Niin kuin parhaat paikat leffateatterissa ja kaikkein siisteimmät topit. Pitää olla ajoissa, jonon kärjessä! 

Valon ja tulevaisuuden lapset

Vuokko Hurme: Värikkäät 4: Vaara värikylpylässä. Kuvitus Reetta Niemensivu. 197 sivua. S&S 2022. 

 

”Tähän päiväkirjaan on kirjattu ylös tunteita ja ajatuksia siitä, millaista on tulevaisuuden Värikkyys, mitä me, tulevan sukupolven edustajat, haluamme sen olevan. Me tätä kirjaa kirjoittavat olemme vielä nuoria, mutta sitoudumme silti taistelemaan kaikin keinoin oikeudenmukaisuuden, onnellisuuden ja erilaisuuden oikeutuksen puolesta. Me taistelemme Harmautta vastaan. Jokaisen on saatava olla juuri sellainen kuin on. Meille Värikkäille on annettu mieletön kyky. Me pystymme erottamaan Harmauden. Me emme saa pelätä. Meidän on oltava rohkeita…” 

 

Löytyykö vielä tämän Vuokko Hurmeen Vaara värikylpylässä -kirjasta löytyvän katkelman jälkeen joku, joka on sitä mieltä, että lastenkirjallisuus olisi latteaa ja tyhjänpäiväistä?

Värikkäät-kirjasarja ottaa rohkeasti kantaa yhteiskunnalliseen todellisuuteen ja se sohaisee siekailematta myös aikuisten maailman salaisuuksia. 

 

Vuokko Hurmeen ja kuvittaja Reetta Niemensivun taitavasti suunnittelema sarjakonsepti Värikkäät on monella tavalla poikkeuksellisen onnistunut.

 

Kirjasarjan kaksi ensimmäistä osaa ilmestyivät 2021 ja kaksi seuraavaa viime vuonna. 

Värikkäiden perheen sisarusten kautta sarja tarjoaa peilauspintoja eskari-ikäisistä esimurrosikäisiin asti. 

Sarjan ensimmäinen osa ilmestyi korona-epidemian leviämisen aikaan, ja huomasin lukevani sitä tarkkanäköisenä poikkeusajan kuvauksena, joskin tiedostin vallan hyvin, että Hurme oli kirjoittanut kirjan jo paljon ennen poikkeusolojen alkamista. 

 

Tätä neljättä osaa luin pohtien samalla tunnetaitoihin keskittyvän lastenkirjallisuuden buumin juurisyitä.  

 

Tiuku ja isosisko Meri matkustavat syyslomalla Merin ystävän Kaarnan luokse. 

Kaarnan perheessä eletään aivan toisenlaista ja toisenväristä (ruskeaa) luomu-arkea kuin mihin tytöt ovat tottuneet. 

Kaarna käy kotikoulua ja perhe elää luonnon kierron tahdissa, omavaraisesti ilman sähköä vanhassa puutalossaan. 

 

Kaarnan kotipaikkakunnalla sijaitsee värikylpylä, jossa lasten isotäti Magenta auttaa kylpylän omistajia Malvaa ja Anista. Lapsetkin pääsevät auttamaan kylpylän arkisissa töissä. 

 

Pian he  saavat vihiä kylpylässä piilossa hoidettavista mustavalkoisista, joiden alkuperäiset värit ovat eri syistä ajan mittaan haalistuneita.

Mustavalkoisten ihmisten terapiahoidosta voi itse kukin tehdä
omia johtopäätöksiään. Reetta Niemensivun kuvitusta Vuokko
Hurmeen tekstiin lastenromaanissa Vaara värikylpylässä (S&S 2022). 

 

Kaarna järkyttyy nähdessään mustavalkoisia kylpylän uumenissa:

 

– – Näissä istuimissa, lasit päässään, nämä ihmiset siis elivät. Joka toinen päivä he kylpivät värialtaissa, ja joka toinen he istuivat täällä hierottavana, ohjelmia katsoen. Mitä he katsoivat laseillaan? Sarjoja? Elokuvia? Aina uusia ja uusia, tunnista toiseen, päivästä toiseen, viikosta toiseen… Paransiko sellainen? Kaarnaa heikotti.

 

Kaarnan ja Merin suhteiden syventymistä kuvattiin jo edellisessä osassa. Kaarna on harmissaan, kun Tiuku on tupannut mukaan kolmanneksi pyöräksi. 

Pojan äreys vain yltyy, kun hän huomaa, että tytöillä on aivan erilaisia arkisia tapoja ja tottumuksia: mitä järkeä on esimerkiksi peseytyä illalla, sillä ”aamuisinhan hiukset olivat takussa, silmät rähmäiset ja suussa paha maku”.  

 

Kaarnalla on omat tunnejuminsa, mutta vähitellen hän oppii puhumaan niistä myös läheisilleen, ennen kaikkea Merille. 

 

Keskushenkilöiden aito kohtaaminen toistuu usein Reetta
Niemensivunkuvituskuvissa. Tässä Meri osoittaa luottamustaan
Kaarnalle ja antaa päiväkirjansa pojalle luettavaksi. 
Reetta Niemensivun kuvitusta Vuokko Hurmeen
tekstiin lastenromaanissa Vaara värikylpylässä (S&S 2022).

Tunteet sekä vuorovaikutus perheen ja muiden läheisten ja ystävien kanssa, ovat  Vuokko Hurmeen Värikkäät-sarjan kantavia teemoja. Painotus on hyvin luonteva, mutta ilman huutomerkkejä ja tunnetta tai lastenkirjallisuudelle yhä aika ajoin tyypillistä besserwisseröintiä.  

 

Hurme paketoi humaanin ajattelunsa realismia ja fantasiaa yhdistävään kerrontaan. Tiukun ja sisarusten värikoodit ja niihin liittyvät taikavoimat kiinnostavat fantasiaan mieltynyttä lasta. Reaalitodellisuuden ja ”harmaan” arjen kontrasti tuo kokonaisuuteen oman viehättävän twistinsä.

 

Jokaisella sarjan osalla on nimikkohenkilönsä, jonka värikoodia Reetta Niemensivun kuvitus noudattaa. Myös sivujen reunat on tässä uusimmassa osassa ruskeita Kaarnan oman värin mukaan. Kaarna on jo kerran joutunut harmauden valtaan, ja nyt sama uhka väijyy Meriä. Tarvitaan sisarusrakkautta, ystävyyttä ja luottamusta, jotta vaarat vältetään. 

 

 

Lastenkirjahyllyssä tavoitteenani on esitellä mahdollisimman monipuolisesti lapsille ja nuorille suunnattuja, etupäässä kotimaisia uutuuksia. Sarjakirjoista pyrin arvioimaan ensimmäisen osan. 

Värikkäiden kohdalla olen tehnyt poikkeuksen. 

 

Ratkaisu johtuu ennen muuta siitä, että uudet osat tuovat aina sarjaan uusia nyansseja ja teemoja, jotka koen kiinnostaviksi.

 

Sarjan avausosan Tiukun salaisuuden arvio on luettavissa täältä, Kirjavan kartanon arvio täältä ja kolmannen osan, Varjovieraan, arvio täältä.