Luetaan kuvakirjoja yhdessä isän kanssa

Lauri Nevalainen, Raili Ruoppala & Titta Tossavainen: Isän kanssa yhdessä. Otava 1980.

Tämänpäiväisen isänpäivän kunniaksi Lastenkirjahyllyssä pääosassa ovat isistä kertovat kuvakirjat.

Äideillä on aina ollut itsestäänselvä asema lastenkirjallisuudessa. Onhan lastenkirjallisuus mitä ilmeisimmin kotopiirin kirjallisuutta.

Ansiotöissä kodin ulkopuolella tai maanviljelyksen parissa uurastavat isät ovat vain vilahdelleet lastenkirjoissa: heitä on käytetty auktoriteetteina, he ovat sulautuneet tapettiin tai piiloutuneet sanomalehden taakse.

1970-luvulla yksinhuoltajan perhe, ns. lapsen ja äidin vajaaperhe, kotiutui suomalaiseen kuvakirjallisuuteen Camilla Mickwitzin Jason-kirjojen myötä.

Samaan aikaan Ruotsissa esiteltiin toisenlainen perhe – Gunilla Bergströmin Mikko Mallikas boheemin piippua polttelevan isänsä kansa. Bergström ei kuitenkaan koskaan ole suostunut ratkaisemaan äidin arvoitusta: Mikon äiti voi olla töissä, pesutuvassa tai kaupassa käymässä.

Isän kanssa yhdessä -kirjan kautta haluan toivottaa omalle isälleni hyvää isänpäivää.

Mainittu kirja kuuluu oikeastaan enemmän pikkusiskoni lapsuuden kirjamuistoihin, mutta kymmenen vuotta vanhempana luin hänelle paljon lastenkirjoja.

Työryhmän kirja on palkittu Mannerheimin lastensuojeluliiton Lapsen ensimmäinen kirja -kilpailussa. Se kuvastaa hyvin ajankohtansa modernisoituvaa isä- ja lapsikuvaa.

Kirjan isä on kauluspaidassaan ja samettihousuissaan selvästi virkamiehen rooliin paremmin tottunut kaupunkilaisisä, joka – ajan hengessä ja lievän painostuksenkin alla kukaties ? – tutustuttaa tyttärensä luontoon. Tosin varsinaista luonnon tarkkailua enemmän noin parivuotiasta tytärtä kiinnostavatkin isän syli ja rapisevat eväspaperit.

Minulle ja sisarelleni suhde isään kiteytyy paljolti juuri yhteisiin metsäretkiin.

Varhaisessa lapsuudessa niihin liittyi toisinaan myös jokin seikkailullinen ulottuvuus tai ainakin jokin kohde, jota kohti edettiin.
Meidän isämme oli pukeutunut useimmiten haaltuneeseen maastokuvioiseen anorakkiin ja Kontio-saappaisiin ja yhteisillä retkillä ei ollut juurikaan opetuksellista ulottuvuutta. Metsään mentiin, kun se oli kivaa ... vaikka poikkesimmekin useasti juuri niihin raivaamattomiin rytöihin ja kulkeminen oli haasteellista.

Yhä jaksan äimistellä sitä herkkävaistoisuutta, jolla isäni osaa metsässä tehdä havaintoja, tunnistaa eläinten jätöksiä, linnun laulua ja luonnon oikkuja.

Nyt aikuisena metsäretkiä tehdään ainakin verhotusti enemmän hyötynäkökohtien verukkeella – mennään mustikkaan tai sienimetsään – mutta taustalla on aina myös halu olla metsässä, kuunnella metsää ja samalla myös itseään. Tunnen toisinaan huonoa omatuntoa kaupunkilaistuneesta olemuksestani ja loitontuneesta luontosuhteestani. Menen metsään enää vain isän kanssa, mutta nautin niistä retkistä aina yhtä paljon.

Isän kanssa yhdessä -kirja evästää aikuista kirjan käyttöön. Tämäkin on hyvin tyypillistä kirjan julkaisuajankohdalle.

Tuolloin ei vielä tunnettu käsitettä lapsen ja vanhemman laatuaika, ja lasten kirjallisuuskasvatuksessakin lähdettiin liikkeelle ihan perusteista:

“Pienimpien lasten kanssa katsele vain kuvia. Valikoi kirjasta selvimmin erottuvat ja tutuimmat kuvahahmot. Nimeä kuvan esineitä ja asioita (esimerkiksi tytön silmät, kädet, vaatetus, tyttö syö, nukkuu, nauraa, haukottelee) sekä anna lapsen osoittaa sormella nämä kuvasta.”

1980-luvun kuluessa isät tekivät jo suoranaisen invaasion lastenkirjallisuuteen. Maikki Harjanteen Minttu-kirjoissa isä vilahtelee jo entistä useammin, ja Kristiina Louhen Aino-kirjoissa isä osallistuu palkkatyönsä jälkeen kotitöihin ja lapsenhoitoonkin melko tasavertaisesti.

Nykyisät ovat 2000-luvun kuvakirjoissa kiireisiä, mutta kiireensä keskelläkin he onneksi usein havahtuvat huomaamaan lapsen tarpeet.

Tässä poimintoina muutamia Rouva Huun suosikkeja isä-aiheisista kuvakirjoista:

Timo Parvela & Kristiina Louhi: Sanoo isä. Tammi 2001
Timo Parvela & Kristiina Louhi: Mitä siihen sanot isä? Tammi 2002.

Lapsen luova mielikuvitus selättää välillä hyvää tekevällä tavalla aikuisen rationaalin, kaavoihin kangistuneen elämäntavan. Tässä kirjassa isä tekee kotona töitä – kirjailijana – ja hänellä on siksi aikaa kuunnella poikansa mietteitä.

Kasper & Nora Strömman: Sohvaperuna. WSOY 2005.

Isä tulee väsyneenä töistä eikä jaksa leikkiä pojan kanssa. Poika tekeytyy simpanssiksi ja leikkii isän mieliksi vain hiljaisia leikkejä. Poika putoaa leikin tiimellyksessä portaista, ja vasta nyt isä havahtuu ja lupaa vastedes vastata kaikkiin pojan pyyntöihin myöntävästi.

Peter Horn & Christina Kadmon: Miksi isä on tärkeä? Suom. Tanja Poskela. Lasten Keskus 2002.

Kilpikonna tivaa isältään, mihin kaikeen isiä tarvitaan. Isä kertoo, kuinka kaikki eläimet hoivaavat omalla tavallaan poikasiaan.

Tony Ross & Jeanne Willis: Älä päästä irti! Suom. Raija Viitanen. Mäkelä 2003.

Isän ja tyttären erilaiset näkökulmat kasvuun ja itsenäistymiseen.

Thierry Robberecht & Philippe Goossens: Isä kuninkaana. Suom. Sinikka Suonto-van der Meer. Lasten Keskus 2004.

Pojan isällä ei ole enää aikaa perheelleen. Isä on nimitetty tärkeään virkaan, joka pönkittää hänen egoaan massiivisiin mittasuhteisiin. Poika ja äiti tulevat surullisiksi. Vertauskuvallinen, pelkistetty tarina uralleen omistautuneesta isästä ja hänen elämäntapamuutoksestaan. Tämä kirja pitäisi olla kaikkien isojen firmojen työhönottahaastattelussa varoittavana esimerkkinä.

Davide Cali & Anna-Laura Cantone: Mittatilausisä. Suom. Mikael Ahlström. WSOY 2005.

Tytöllä on ylivertainen äiti, mutta ei lainkaan isää. Tyttö haaveilee vahvasta, komeasta, huippuälykkäästä ja urheilullisesta isästä. Äiti ja tytär laittavat lehteen ilmoituksen, mutta kukaan edokkaista ei ole sopiva. Viimeinen isäehdokas osoittautuu parhaaksi, sillä hän osaa paljon runoja, pitää eläimistä ja laittaa ruokaa!

Markus Mäkelä & Markus Haataja: Kettupoika Hookainen isänsä jäljillä. WSOY 2006.

Isän pitäisi hakea ketunpoika päiväkodista. Poika keksii monta syytä isän viipymiseen: jospa Tero-karhu tai Mesi-mies ovat syyllisiä? Kuvakirja on hyvä muistutus siitä, kuinka lapsi aistii ja tulkitsee aikuisten maailmaa omalla, joskus vähän anarkistisellakin tavallaan.

Pija Lindenbaum: Elsa-Marin pikkuisät. Suom. Mervi Vyyryläinen-Väänänen. WSOY 1990.

Leikki-ikäisellä Elsa-Marilla on yhden isän sijasta seitsemän pientä isää! Tyttöä jännittää, kun isät tulevat hakemaan häntä päiväkodista: mitäköhän muut lapset sanovat? Kaikki menee kuitenkin hyvin. Monitulkintainen ja taatusti erilainen kirja isyydestä ja vanhemmuudesta!

John Burningham: Isoisä. Suom. Laura Voipio. WSOY 1984.

Tekstiltään ja kuviltaan niukka ja kaunis kuvaus isoisän ja lapsenlapsen ystävyydestä.

Philippe Dupasquier: Ukin luona maalla. Suom. Maisa Savolainen. Lasten Keskus 1998.

Pojan isoisä asuu maalla yksinään ja koko perhe lähtee viikonlopuksi ukin luo kyläilemään. Äiti huolestuu ukin voimien vähenemisestä, mutta ukki itse väittää vielä pärjäävänsa omassa kodissaan.