tiistai 23. marraskuuta 2010

Ei rakkaus ikää katso


Katarina von Numers-Ekman & Christel Rönns: Konrad och Kornelia. Ulkoasu Christel Rönns. Schildts 2010.

Katarina von Numers-Ekman & Christel Rönns: Konrad ja Kornelia. Suomentanut Anna Kervinen. Ulkoasu Christel Rönns. Schildts 2010.







Konrad ja Kornelia on kuvakirjana todellinen napakymppi: taitto, ulkoasu sekä kuvan ja tekstin vuoropuhelu toimivat siinä tismalleen. Harvoin näkee näin rikkumattoman eheää kuvakirjaa, jossa osaset ovat loksahtaneet kohdalleen näin täydellisesti… punaista, ylellistä lukunauhaa myöten.

Kuvakirja on ilmestynyt samanaikaisesti ruotsiksi ja suomeksi Schildtsin kustantamana.



Lapsilla on usein tietyssä kehitysvaiheessa mielikuvitusystäviä. Lastenkirjallisuuden klassikoista muistuu etsimättä mieleen vaikkapa Astrid Lindgrenin mainio Katto-Kassinen pikkuveikan salaisena ystävänä ja Gunilla Bergströmin Mikko Mallikkaan ystävä Mulperi.

Mutta tässä kuvakirjassa Kornelia-tytön mielikuvitusystävä Penttinen jatkaa Kornelian kanssa sopuisaa rinnakkaiseloa aikuisuuteen asti. Ja mikä kiinnostavinta, Penttinen pysyy aina samanikäisenä, noin 50-60-vuotiaana miehenä!



Kuvakirjan ajallinen kaari kestää Kornelian varhaislapsuudesta nuoruuteen ja aikuisuuteen. 15-vuotiaana Kornelia kokee ensisuudelmansa, mutta mopopoika haisee ikävästi bensalta ja hieltä, toisin kuin nukkavieru Penttinen.

Aikuistuttuaan Kornelia elää itsellistä elämäänsä pysäköinnin valvojana yhdessä Penttisen kanssa. Kornelian sosiaalinen elämä typistyy muutamiin naisystäviin, kunnes hän tapaa Konradin, vastoin tahtoaan jalkavaivojen takia maalta kaupunkiin käytännöllisempään asuntoon muuttaneen miehen, joka haikailee koiraansa ja entistä vapauttaan.



Jälleen Rouva Huu kiinnittää huomiota suomenruotsalaiseen vähäeleisen kauniiseen pääkaupunkimiljöön kuvaukseen (vrt. Turtschaninoffin Underfors ja Lutherin Ivoria).

Vähillä viitteillä lukija aistii merellisen Helsingin tunnelman:

Pysäkillä kesäilta on sininen ja viileä. Raitiovaunu on melkein tyhjä. Satamassa Konrad ja Kornelia näkevät nostokurkia, ja kauempana alkaa saaristo.
– Minulla on ikävä merta, sanoo Konrad.
Tuttu varjo kulkee ohi. Kornelia heilauttaa kättään hieman empien.
– Oliko siellä joku tuttavasi? kysyy Konrad.
– Tavallaan, sanoo Kornelia ja hengittää hiljaa hentoa perämoottorin ja kielon tuoksua.
Konrad pidättää henkeään ja koskettaa varovasti Kornelian kättä. Hän katsoo kauas merelle ja tuntee kuinka sydän hakkaa kylkiluita vasten.


Aikuinen lukee tämän rakkaustarinan varmasti erilaisin silmin kuin lapsi.

Rouva Huu toivoo hartaasti, että kuvakirja löytäisi tiensä ikääntyneiden kirjahyllyyn ja esimerkiksi vanhusten palvelukotien lukemistoon. Tällaisia aikuisten kuvakirjoja tarvitaan, mutta niiden markkinointiin ei ole Suomessa luotu vielä toimivia kanavia.

Katarina von Numers-Ekman on lastenkirjailijana ensikertalainen. Christel Rönns on jo kuvittajana kannuksensa ansainnut.

Rönns rakentaa kuviinsa myös aivan uusia tarinoita. Monet yksityiskohdat ilmeikkäine lokkeineen, muistilappuineen ja henkilöiden paljon puhuvine asentoineen ovat vertaansa vailla. Tapetit, verhot ja muut tekstiilit, lattian ruudutus, kaakelit ja koivikoiden ryhdikäs rivistö tuovat kuviin jännittäviä taustoja, joissa silmä lepää. Niiden vastapainona toimivat välillä myös valkoiset kuvatausta-aukeamat.

Ja hienovaraisesti Rönns solmii tarinan poimut siistille rusetille: myös Penttisen kannalta loppuratkaisu näyttää kääntyvän onnelliseksi. Penttinen saa nimittäin aivan selvästi uuden suojatin puiston penkillä istuvasta yksinäisestä naisesta:



Konrad ja Kornelia on yksi kuudesta Finlandia Junior -ehdokkaasta.

Näyttelijä Hannu-Pekka Björkman julkistaa lopullisen palkinnon saajan ylihuomenna torstaina.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka juurikin päätin, etten enää sählää kommentoimassa blogeja, on nyt ihan pakko kuitenkin, niin ilahduin tästä rouva Huun tuoreesta.
Kun meiltä kirjailijoilta niin usein kysytään, kenelle me ollaan SUUNNATTU kirjamme, niin nyt tässä rouva Huu ja Ei rakkaus ikään katso -teoksen tekijät vastaavat
kysymykseen sydäntä lämmittävästi.

"Aikuinen lukee tämän rakkaustarinan varmasti erilaisin silmin kuin lapsi." sanoo rouva Huu ja "toivoo hartaasti, että kuvakirja löytäisi tiensä ikääntyneiden kirjahyllyyn ja esimerkiksi vanhusten palvelukotien lukemistoon."

Juuri näin! Kunpa kukaan ei enää ikinä kysyisi minulta, kenelle kirjani ovat SUUNNATTUJA. Kunpa minkä ikäiset lukijat tahansa löytäisivät helmiä niin kuvakirjoista, lasten- ja nuortenkirjoista kuin mistä tahansa kirjoista.

Nyt kun sarjoista ruikuttaminen alkaa olla loppuun kaluttu, voisimme ilomielin alkaa lyödä rumpua rouva Huun tapaan. Ei siksi, että esim. aikuisen "pitäisi" tai "olisi hyvä" lukea lasten- tai nuortenkirja "pysyäkseen ajan hermolla" tms. Vaan siksi, että hyvät kirjat ovat aina yhtä ihania elämyksiä, jollaisia toivoisi ihan kaikille! (Kertovat ne sitten minkä ikäisistä ihmisistä tai eläimistä tahansa.)
Sen, mikä on hyvä kirja, päättäköön kukin vastedeskin itse. Yleispätevää määritelmää ei etsinnöistä huolimatta liene löytynyt.

Lukuhimoisena yli genren "rajojen"

Tuula Lorukujalta