Moka päivässä ja kaksi parhaassa pitää mielen virkeänä

Annamari Kaskinen: Tuulihattu ja mahdottomat mokat. Kuvittanut Matti Pikkujämsä. 72 sivua. Kirjapaja 2010.












Tuulihattu ja tuhat tarinaa ilahdutti viime syksynä nimenomaan lyhyiden, erillisinä luettavien kertomustensa ja raikkaan ulkoasunsa takia. Tuuli-tyttö löytää talon kierrätysroskiksesta leveälierisen hatun, joka osoittautuu taikahatuksi. Tuuli saa nopeasti lisänimekseen Tuulihattu ja hän keksii uuden ystävänsä Teemun kanssa kokeilla hattua tuntemiensa totisten ja kaavoihinsa kangistuneiden aikuisten päähän – mielenkiintoisin seurauksin.

Tuulihattu ja mahdottomat mokat on luettavissa pikemminkin helppolukuisena lasten romaanina, vaikka toisiinsa liittyvistä, ketjuuntuvista tapahtumista tässäkin kirjassa on pohjimmiltaan kyse.

Kirjan keskushenkilöinä ovat Teemu ja Tuulihattu, jotka tutustuvat samassa talossa asuvaan Viivi-tyttöön, joka joutuu vilkkaan mielikuvituksensa takia tämän tästä kiipeliin. Teemulle, Tuulihatulle, Viiville ja pihapiirin monille aikuisille sattuu monenlaisia mokia, mutta niistä selvitään huumorilla ja sutkilla elämän asenteella. Erehtyminen ja pikku mokat ovat inhimillisiä, oppivat lapset omista ja läheistensä pikku mokista.

Anna-Mari Kaskinen tarjoilee lukijoilleen ilman alleviivaavaa osoittelevaisuutta rauhanomaisen rinnakkaiselon, empaattisuuden ja suvaitsevaisuuden elämänohjeita. Perheellä, sukulaisilla, naapureilla ja isovanhemmilla on lasten elämässä tärkeä sijansa.

Ja onneksi lapset kohtaavat myös Ruotsin laivalla ainoastaan ymmärtäväisiä ja vastuuntuntoisia aikuisia, jotka pitävät heistä huolta, kun Viivi muistaa äitinsä työpaikan laivan nimen väärin.

Kaskisen Tuulihattu-kirjojen tyylilaji muistuttaa paljon Tittamari Marttisen helppolukuisten lastenromaanien henkeä: kohellusta, äkkikäänteitä ja persoonallisia lapsia ja aikuisia riittää.

Jokaisen luvun lopussa on pieni riimiruno, joka kiteyttää olennaisen sen teemoista. Matti Pikkujämsän taitto on yhtä tyylikästä ja kuvitus värikylläisen riehakasta kuin edellisessäkin osassa.

Rouva Huu ei kuitenkaan voi mitään pienelle déja vu –tunteelleen: tämä on jo koettu ja nähty, mitä uutta tulisi seuraavaksi?