Astrid Lindgren & Hans Arnold: Kultasiskoni. Suom. L. Aro. 28 sivua. WSOY 1973. 2. painos WSOY 2011.
Tässä taas iloksenne Astrid Lindgrenin sadusta 1970-luvulla tehdyn kuvakirjaversion uusintapainos, joka on vast´ikään ilmestynyt.
"Kultasiskoni"-satu löytyy myös Astrid Lindgrenin Satuja-kokoelmasta.
Aivan sadun aluksi lapsilukija tai –kuulija vihitään Liisan salaisuuteen: Liisa-tytöllä on nimittäin kaksoissisar, Ylva-Lii, josta Liisa joutui heti syntymän jälkeen eroon. Tytöt leikkivät kuitenkin yhdessä Salikonin, ruusupensaan, alta aukeavassa satumaailmassa, missä Ylva-Lii on kuningattarena.
Ette voi ikinä uskoa, miten kaunista Kultaisessa salissa on. Seinistä välkkyy kulta. Salin keskellä on suihkukaivo, ja sen vesi on aivan vihreätä. Siinä Ylva-Lii ja minä käymme uimassa.
Kun kanit on syötetty, päätimme lähteä vähän ratsastamaan. Ylva-Liin ratsu on valkoinen. Harja on kultaa ja kaviotkin on kultaa. Minun hevoseni on musta. Sen harja ja kaviot ovat hopeiset. Ratsumme ovat nimeltään Kultajalka ja Hopeajalka.
Lindgrenin satu on salaperäinen ja sen tunnelma on huima. Siinä on vaikutteita nonsensesta: maan alaisesta onkalosta löytyvine fantasiamaineen ja valkoisine kaniineineen.
Kuten Lindgrenin saduissa usein, on Kultasiskossakin viiltävän dramaattinen säie: Ylva-Lii kertoo eleettömästi, että kun Salikonin ruusut kuihtuvat, hän tulee kuolemaan.
Sadulle tarjoutuu monta erilaista tulkintaa. Onko kyse "vain" lapsen vilkkaasta mielikuvituksesta, Liisan halusta saada itselleen sielunsisar, jonka kanssa voisi kokea huimia seikkailuja?
Toisaalta sadun voi tulkita kuvaavan myös kaksoslapsen tiivistä vuorovaikutusta sisarukseensa. Kenties Liisalla on ollut kaksossisar, joka on kuitenkin kuollut synnytyksessä, eikä asiaa ole hänelle koskaan kerrottu?
Ensimmäinen tulkintavaihtoehto – jokaisen lapsen kaipuu samanmielisen leikkitoverin saamiseksi, koiranpentuineen kaikkineen – on tässä tapauksessa armeliaampi vaihtoehto.
Olipa Lindgrenin tarkoitus mikä tahansa, hän tekee tarinasta joka tytön toiveunen satumaisine näkymineen, elollistettuine kasveineen ja omaperäisine fantasiamaan hahmoineen.
Hans Arnold (1925–2010) on syntyjään sveitsiläinen, mutta asui Ruotsissa vuodesta 1947 aina kuolemaansa asti. Arnold kuvitti kirjoja ja aikakauslehtiä. Ruotsissa hänet tunnetaan erityiseesti Bland tomtar och troll –satuantologioiden kuvittajana… sekä ABBA-yhtyeelle tekemästään ABBA The Greatest Hits –levynkannesta.
Arnoldin tyyli tuoi mieleen Henri Rousseaun, jota pidetään naivistisen taiteen isänä. Rousseaun tapaan myös Arnold ammensi vaikutteita surrealistisista näkymistä sekä kauhun ja pelon tunnemaailmoista.
Henri Rousseauhun Rouva Huu lupaa palata tuonnempana uudelleen.
Kultasiskon suomennos on merkitty L. Aron nimiin. Salanimen takaa paljastuu WSOY:n pitkäaikainen lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustannustoimittaja Inka Makkonen.
10 kommenttia:
Ihanaa, että kirjasta on otettu uusi painos ja kiitos, että esittelit sen! Olisi saattanut jäädä muuten huomaamatta. Tämä on nimittäin minun lapsuuteni kadonneita kirjoja - aloin jo epäillä, ettei moista kirjaa ole koskaan ollutkaan... Kirjan nimeä en muistanut, ainoastaan hiukan tarinaa ja epämääräisen mielikuvan kuvituksesta.
Jihuu! Tämäpä iloinen ylläri!
Pari-kolme vuotta sitten anelin tuolla Södikalla, että eikö tuosta millään voisi ottaa uutta painosta. Silloin arveltiin, että saattaisi olla liian kallista.
Käyn heti huomenna ostamassa tyttärelleni.
Jippii minultakin!
Minä muistan, kun lainasin tämän kirjastoautosta joskus todella pienenä. Tarina raapaisi minua, perheen ainokaista ja koirafania, kovasti. Yritin monen monta kertaa lainata tämän saman kirjan uudestaan, mutta en koskaan enää löytänyt sitä kirjastoautosta. (En tiedä, miksi en kysynyt kirjaa kirjastoauton tädeiltä. Lapsi kai ottaa tällaiset asiat annettuina: tarina oli ja sitten sitä ei enää ollut.)
Nyt aikuisena, 30 vuotta myöhemmin, rohkaisin mieleni ja kerroin tästä kirjasta Tapiolan kirjaston lastenosaston hoitajalle. Hän lupasi etsiä kirjaa tuntomerkkieni perusteella. Muistin esim. kirjan kannen värit väärin, mutta jostain kirjavarastosta kirjastotäti kaivoi minulle kyseisen teoksen. Oli aika upea tunne löytää kaipaamani tarina.
Satu on julkaistu muistaakseni myös Lindgrenin Satuja-kokoelmassa, mutta juuri tuo kuvitus tekee tästä tarinasta taianomaisen.
Olin todella kiihdyksissäni, kun näin viime perjantaina Akateemisessa kyseisen kirjan. Ostin heti kirjan 3- ja 6-vuotiaille tytöilleni.
Onpa hauskaa huomata, että tämä kuvakirja herättää näin suuria tunteita!
Lumiomena. Kirjoja ja haaveiluja -blogissa on ollut taannoin myös vilkasta keskustelua tämän kirjan tiimoilta, ks. http://luminenomena.blogspot.com/2010/09/astrid-lindgren-kultasiskoni.html.
Hei! Tämän kirjan löytyminen todellakin aiheutti tunnemyrskyn sisuksissa. Rakastin tät
ä kirjaa pienenä tyttönä yli kaiken, sen kuvia ja tunnelmaa, joka oli mystinen, pelottava, surullinen ja kuitenkin niin rakastava. Ajattelin ostaa kirjan itselleni, isosiskolleni ja kummitytölleni, jolle toivoisin samanlaisia ikimuistoisia lukuhetkiä.
Oi ihanaa, tästä on otettu uusi painos! :-D
Ostin tämän kirjan tyttärelleni Astrid Lindgrenin lapsuudenkodista toissakesänä - ruotsiksi, kun suomenkielistä ei ollut silloin saatavilla. Taustalla tunnesyyt: tyttäremme on melkein tuon päähenkilön kaima, mutta kaima-asia selvisi vasta kun nimi oli jo päätetty... ja sadusta tuli rakas.
Nimiasiaan liittyen uusi painos olisi vaatinut uuden käännöksen, 70-luvun nimistöön viittaavat Katit ja Jaanat eivät nykylapselle aukene (käyttöön klassikkonimiä tai nykyisiä trendinimiä?) Kummastelen myös, miksi kirja on painettu päällystetylle paperille, päällystämätön tukisi sisältöä paremmin. Mutta ihanaa, uusintapainos mikä uusintapainos <3 !
Ulla L., minäkin lainasin tämän kirjastoautosta, palautin seuraavalla viikolla, lainasin taas seuraavalla, palautin, lainasin, jne. :D
Ihana kirja!
Itselläni on tarina Satuja-kokoelmassa ja vähintään yhtä suuren vaikutuksen tekivät ne pari mustavalkoista kuvaa - teksti on tärkein!
Olen aina tulkinnut Lindgrenin tarinat kirjaimellisesti, tai siis jättänyt tulkitsematta, pitäisi kai sanoa. Jos omassa mielikuvituksessani on olemassa maailma tai useampia joita aikuiset eivät näe, miksei lastenkirjan todellisuudessakin? En suostu uskomaan että Astrid olisi tarkoittanut kertojan kuvitelleen kaiken, ei tuossa eikä missään muussakaan fantasiatarinassa.
- se sama joka kommentoi uusimpaan kirjoitukseen, Uppsala
Tämä on ehkä rakkain kirjani. Jostain syystä olin onnekas ja sain sen joltakulta ihan omaksi. Mukanani se on kulkenut kai jo kymmenien kotien kautta. Olen täysin samaa mieltä edellisen kommentoijan kanssa: se tarina oli tosi :) Oudoksuin, kun kirjan esittelyteksteissä puhuttiin keksitystä mielikuvitusystävästä tms. Lapselle - ja niin vahva oli lukuelämys, että aikusellekin minälle - se salikon ruusun alainen maailma oli paljon todempi kuin se, johon lopuksi tupsahdettiin. Onpa hauska kuulla, että kirja on ollut merkittävä muillekin. Kovin tuntematon se on kai ollut, hienoa, että on saatu uusintapainos.
Lähetä kommentti