Gustav Cederlund & Jan-Olof Sandgren: Ei lantin lanttia, sanoi isä. Suomentanut Raija Viitanen. 27 sivua. Kustannus-Mäkelä 2006.
Suomalaisessa uudessa lastenkirjallisuudessa ei näy häivähdystäkään kerjäläisistä tai leipäjonoista ja syrjäytyneisyys tai vanhempien työttömyyskin on jäänyt melko vähälle käsittelylle. Sari Peltoniemen lastenromaanissa Kissataksi (Tammi 2010) on tosin sivuhenkilöinä kodittomia miehenköriläitä ja Anneli Kannon FC Tytsyt-sarjassa (Karisto) päähenkilö saa tuta free lancer –toimittajaäitinsä epävakaiset työtulot.
Viime vuosien lasten- ja nuortenkirjoissa on ollut aika tyypillistä loitontaa köyhyys kaukomaihin. Esko-Pekka Tiitisen Villapäät –romaanissa (Tammi 2008) nuoret auttavat Punaisen Ristin kautta hädänalaisia järjestämällä konsertin. Terhi Rannelan Goa, Ganesha ja minä –romaanissa (Otava 2009) Intian kaduilla nähty köyhyys saa Miran ja Kertun hankkimaan kansainvälisen kummilapsen Intiasta. Marja-Leena Tiaisen Maiju ja Bao –kirjassa (Tammi 2009) Maiju käynnistää perheen lomamatkalta Suomeen palattuaan hyväntekeväisyyskampanjan Vietnamissa kotinsa menettäneen pojan perheen auttamiseksi.
Lieneekö tässä köyhyyden etäännyttämisessä kyse eräänlaisesta vinksahtaneesta sosiaalipoliittisesta korrektiudesta? Kustantajat pitävät aihetta epätrendikkäänä ja "ei niin kivana" eikä varsinkaan hyvin myyvänä. Toisaalta lasten vanhemmat ja kasvattajat päiväkodeissa ja kouluissa kaipaisivat taatusti kirjoja myös näistä arjen nurjista puolista.
Rouva Huun mieleen ei tule edes käännöskirjoista suoranaisesti köyhyyttä käsittelevää kuvakirjaa. Lapsiperheen ohimenevästä köyhyydestä on tosin kyse ruotsalaisessa Gustaf Cederlundin & Jan-Olof Sandgrenin kuvakirjassa Ei lantin lanttia, sanoi isä.
Isä maksaa epähuomiossa omien veromätkyjensä sijasta puolisonsa huomattavasti isommat, kymmenkertaiset lisäverot omalta pankkitililtään ja niin isä ja kuusivuotias Osko-poika ajautuvat äidin työmatkan ajaksi totaaliseen köyhyysloukkuun.
Ilman rahaa ei voi pitää hauskaa, isä sanoi.
Hassua että hän sanoi niin, sillä yleensä hän sanoo, ettei raha tee onnelliseksi. Mutta nyt hän sanoikin, että se pätee vain silloin kun on rahaa.
Oskon kekseliäisyyden, ystävällisten ihmisten hyväntahtoisuuden ja ravintolan akuutin kalapulan ansiosta isä ja poika selviävät kuitenkin puutteenalaisesta päivästä kunnialla… ja pääsevät päivän päätteeksi ravintolaan syömään haudutettua valkoturskafileetä pihlajanmarja-aromisen hummeripohjaisen punaviinikastikkeen kera sekä risteilylle Tanskaan.
Ja laivalla isä ja poika syövät hummeria ja venäläistä kaviaaria ja Osko pelaa rahapelejä ja voittaa 10 000 kruunua. "Sen jälkeen kun isällä ei ollut lantin lanttia, minä koin elämäni ensimmäisen oikean seikkailun", muistelee Osko jälkeenpäin.
Niinpä. Lastenkirjoissa köyhyyskin on vain äärimmäisen kiinnostava survival-seikkailu!
Ylen ykkösen kulttuuriuutisissa Rouva Huu on tämän lastenkirjallisuudessa vähäisen köyhyys-aiheen tiimoilta äänessä tänään klo 15.05, toimittaja Leena Peltokankaan koostamassa haastattelussa, joka pohjaa joulukuussa ilmestyneeseen tutkimukseen Minttu, Jason ja Peikonhäntä, lasten kuvakirjoja kipeistä aiheista.
Lyhyt haastattelu on luettavissa YLE:n verkkosivuilla.
8 kommenttia:
Kiitos herätyksestä, rouva Huu!
Tosi on, kirja on tuote, jota yritetään myydä. Köyhyys ei välttämättä ole erityisen hyvä markkinabrändi. Mutta jos (!) lähdettäisiin siitä, että kirjan tehtävä olisikin herättää, havahduttaa, koskettaa, tarjota näkökulmia, virittää keskustelua,jopa muuttaa jotain (naiivi haave?) niin hurja haaste olisi kirjoittaa lastenkirja köyhyydestä vailla Tuhkimo-romantiikkaa. Köyhälle kun ei kurpitsavaunuja tai prinssiä/prinsessaa tuppaa ilmestymään.
Nyt on pakko miettiä...
Tuula von Lorukuja
Kuten Tuula sanoo, aihe ei ole helppo. Ei sen pidäkään olla.
Miten kirjoittaa niin, ettei ahdista tai pelota lukijaa kamalasti? Samalla pitäisi myös vältellä noita kurpitsavaunuja eli heppoisen helppoja ja epäuskottavia äkkionnellistumisia. Kun lukija (ja/tai vaikka hänen vanhempansa) elää jonkinlaisen ongelman kanssa, voi tuntua suorastaan loukkaavalta, jos kirjassa asiat hoituvat kuin taikaiskusta.
Niin, ellei kysymys ole sadusta tai muuten sellaisesta tyylilajista, johon ihmeet ja kummallisuudet kuuluvat.
Terv. Sari P.
On köyhyyskin tullut mieleen aiheena, johon pitäisi lasten- tai nuortenkirjaa kirjoittaessa paremmin tarttua.
Tyttö tulevaisuudesta -kirjassani äiti oli rahaton alkoholisti.
Hyvä kun mainitsit asiasta, kirjoihin tarvitaan muitakin kuin keskiluokkaisia, hyvin toimeentulevai perheitä.
Vielä tekee sen verran mieli lisätä, että perinteisestihän "kirjoittamaton laki" sanoo, että lasten-ja nuortenkirjassa pitäisi olla ainakin avoin ellei onnellinen loppu. En ole kuullut kenenkään tätä vastaan väittävän. Kun katsoo tämän hetken yhteiskuntaa, on melko vaikea kuvitella köyhälle perheelle Suurta Muutosta. Mikä siis tarkoittaisi köyhyyden päättymistä.
Rahapelillä tai lottovoitolla en lähtisi köyhyyttä ratkaisemaan, jos aiheesta ryhtyisin kirjoittamaan. Olisikin kiintoisa tietää, mitä muita uskottavia vaihtoehtoja olisi. Sari on oikeassa, heppoinen ratkaisu vain loukkaisi ongelman kanssa painiskelevaa lukijaa. Eikä tekisi mieli tarjota sellaistakaan vaihtoehtoa, että köyhä tyytyisi nöyrästi kohtaloonsa, joka hänelle on tähtiin kirjoitettu kuin kasti-merkki. Jopa niin, että "loppu hyvin, kaikki hyvin" tarkoittaisikin samaa kuin "köyhä, mutta onnellinen/iloinen". Muutkin kuin äitini ovat käyttäneet slogania: "Köyhyys ei oo ilo vaik se naurattaa".
Ryppyotsaista tyyliä neuvotaan välttämään. Muistaakseni joskus syksypuolella kyseenalaistettiin tendenssikirjallisuus näissä blogikeskusteluissa.
Hassua, usein paneeleissa ja haastatteluissa kysytään, onko lasten-ja nuortenkirjallisuudessa aiheita, joista ei voi kirjoittaa.
Sisukkaasti on vastattu, että ei ole. Hmmm... Kuten sanottu, haaste on nyt annettu.
Tuula
Entäpä lastenkirja tavallisesta perheestä, jonka köyhyys ja mahdollinen syrjäytyminenkin tulisi esiin luontevasti juonessa ja tapahtumissa, ei mitenkään opettavasti, osoittelevasti eikä ainakaan ratkaisuja köyhyyteen hakien? Siten vain, että päähenkilöt ovat esim. työttömien vanhempien lapsia, köyhyys näkyy perheen elämässä, mutta tapahtumat ovat silti jänniä ja värikkäitä?
Lisäisin vielä, että köyhyys sinällään ei kyllä ole mikään seikkailu! Pelon ja ahdistuksen sävyttämää arjen harmautta se on, vaikka toki valopilkkunsa on kai kaikkien elämässä. Koska köyhyyden olotila on kuitenkin nykyään niin monen perheen todellisuutta, pitäisi sen näkyä niin aikuisten kuin lastenkin kirjasllisuudessa. Ja: kyllähän köyhille voi sattua seikkailuja, outoja asioita ja hassuja sattumuksia siinä, missä rikkaillekin!
Kiitos Nooppo kahdesta kommentistasi.
Oma otsikointini tuossa ruotsalaisen kuvakirjan esittelyssä oli tahallisen raflaava, mutta tästähän on usein nykylastenkirjoissa tosiaan kyse: köyhyydestä saa lisäarvoa, huomioarvoa, mutta sen todelliseen ytimeen ei välitetä porautua.
Ja toisaalta, taas roimasti kärjistäen: lasten vanhempien tunneKÖYHYYS on lasten- ja nuortenkirjoissa tullut 2000-luvun ensimmäisellä kymmenellä todelliseksi maneeriksi, jonka siekailemattomassa käsittelyssä ei nähdä mitään väärää tai brutaalia.
Yksi muistuma lapsiperheen köyhyyden ns. hienovaraisesta käsittelystä tuli vielä mieleen: Hannu Mäkelän lastenromaani Hattu (Tammi 2001, kuv. Kristiina Louhi), jossa perhe joutuu muuttamaan isän työttömyyden vuoksi.
Tunneköyhyys on tosiaankin aikamme suuria ongelmia siinä missä taloudellinenkin köyhyys. Tavallaan suurempikin, koska vaikeudethan on toki helpompi kestää ja niihin helpompi etsiä ratkaisuja, mikäli elämässä on rakkautta, läheisyyttä ja keskinäistä avunantoa.
Luin juuri Hesarin kolumnista "tiikeriäideistä" - varjelkoon!
Lähetä kommentti