Yhteistyöllä pääsee uusissa lastenromaaneissa pitkälle

Marja-Leena Lempinen: Reppu ja reissumiehet. Kuvitus Inari Savola. 105 sivua. WSOY 2011.
















Kuin vastaiskuna lasten lisääntyneelle pahoinvoinnille ja keskustelulle hukassa olevasta vanhemmuudesta uusin kotimainen lastenkirjallisuus tuntuu suorastaan vilisevän hyväntuulisia ja punaposkisia peruslapsia, joiden murheet ovat pikkiriikkisiä.

Yhteisöllinen elämäntapa on lastenkirjoissakin nyt trendikästä. Idyllisen puutaloasuminen sijasta asutaan retrohenkisissä kerrostaloissa (esim. Katri Tapolan Väinämö-sarja, Tammi ja Mila Teräksen Telma-sarja, Otava), joissa koko talon väki on sitoutunut lasten kasvattamiseen.

Asetelma, jossa toinen lapsen vanhemmista tekee töitä kotona ja on näin jatkuvasti lapsen lähellä ja kiinnostunut hänen kuulumisistaan, on sekin ilahduttavasti lisääntynyt. Entistä useammin äiti tekee uraa ja isä jää hoitamaan kotia (esim. Hellevi Salmisen Samuel ja Kekkosen puku, Otava 2011). Näin lastenkirjallisuus tekee vaivihkaa leppeää asennemuokkausta. Tällaisten kirjojen toivoisi päätyvän myös tosielämässä valtaa pitävien, kiireisten uraohjusaikuisten lukemiksi.

Marja-Leena Lempisen viime vuonna alkanut Reppu-sarja sijoittuu idylliseen kyläkouluun kirjoittajan omiin kotimaisemiin pohjois-Karjalaan. Reppuvaaran kyläkoulussa on rauhallinen tunnelma. Lempisen kerrontatyyli on hivenen vanhanaikaisen verkkainen, mutta silti miellyttävä. Koulumaailmaan sijoittuvista kirjoistakin on viime vuosina tullut remellyksen ja erilaisten tempausten näyttämöitä vähän hengästyttävässä määrin.

Reppu-sarjan toisessa osassa keskusaiheena on luokkaretken retkikassan kartuttaminen. Oppilaat eivät pidä itsestäänselvyytenä, että vanhemmat voisivat edellisvuosien tapaan osallistua automaattisesti isolla summalla retken rahoitukseen. Moni vanhemmista on nimittäin joutunut työttömäksi tai on lomautettuna. Näin on käynyt myös päähenkilö Empun vanhemmille.

- Ne puurtavat, joilla vielä on töitä, isä sanoi haikeasti, ja keskustelu päättyi siihen.

Emppu ajatteli isää, jonka metsäkone seisoi edelleen toimettomana pihassa. Hän tunsi lämmintä myötätuntoa isää kohtaan, eikä kehdannut sanoa, että juuri tuon asian vuoksi hänen päässään oli syttynyt ajatus oman rahan ansaitsemisesta.

Emppu ystävineen keksii tarjota kyläläisille erilaisia palveluita, joista peritään pieni maksu. Empun kontolle tulee äkäisen vanhan rouvan koiran ulkoilutus. Poika suhtautuu pestiin ensin nyreästi, mutta kiintyy pian Tipsuun. Erään koiralenkin seuraukset ovat kuitenkin kohtalokkaat…




Emppu saa olla monenlaisena riidansovittelijana kirjan mittaan. Kaikki eivät osaa ajatella yhteisen edun puolesta, vaan oma napa on lähempänä. Lempinen havainnollistaa hienosti lasten välisiä konflikteja ja niiden ratkaisuyrityksiä.

Juoneen ei mahdu suuria äkkikäänteitä, vaan elämä soljuu vakaasti ja turvallisesti eteenpäin. Vanhemmat ovat kiinnostuneita lastensa arjesta ja ottavat siihen osaa monin eri tavoin.




Kirjan ulkoasuun olisi voinut kiinnittää enemmän huomiota. Inari Savolan humoristiset ja suurpiirteiset kuvituskuvat sopivat hyvin kirjan henkeen, mutta eivät ole kokonsa puolesta sopusuhdassa aivan liian pieneksi präntiksi ja liian tiuhaan ladotun tekstin kanssa.