sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Ella ystävineen juhlii Ahaa Teatterin kanssa Tampereella


Ella juhlatuulella. Lasten musiikkinäytelmä. Kantaesitys Ahaa teatterissa 16.9.2011. Dramatisointi Elisa Salo. Ohjaus ja koreografia Seppo Välinen. Alkuperäisteksti Timo Parvela.
Lavastus ja tarpeisto Tiina Hauta-aho. 
Musiikki Kaapo Ijas.
Äänisuunnittelu Joonas Outakoski. 
Valosuunnittelu Antti Kauppi. Puvustus Sanna Ponki.

Näyttelijät Saara Lehtonen, Hanna Gibson, Suvi Leppänen, Sanna-Kaisa Patrikainen, Tony Sikström, Samu Stenberg ja Jukka Väinölä. Kesto 1,5 tuntia. Suositellaan yli 5-vuotiaille.






Timo Parvelan Ella-kirjat täyttivät viime vuonna 15 vuotta ja tamperelainen lasten- ja nuortenteatteri Ahaa Teatteri juhlii tänä vuonna 40 vuotisjuhlavuottaan.

Kaksi sankaria on nyt yhdistänyt voimansa rempseässä lasten musiikkinäytelmässä. Perjantaina kantaesityksensä saaneessa näytelmässä on aihioita viime vuonna ilmestyneestä Ella juhlatuulella –kirjasta (Tammi 2010) sekä monista muista Ella-kirjoista, irtopartoineen, koulun askarteluvälinepulmineen, koulubyrokratioineen ja opettajan ahdistuksineen.

On aina jännittävää, kun suosittu kirjasankari astuu toiselle areenalle. Alkupään Ella-kirjoissa oli Markus Majaluoman karikatyristinen ja humoristinen kuvitus, mutta uusimmissa on tyydyttävä Mervi Lindmanin kansikuvan visuaalisiin mielikuviin.

Ahaa Teatterin tulkinnassa Ella ja muut luokkalaiset ovat edustava otos eloisista toisluokkalaisista: jokaisella on vahvuutensa, heikkoutensa ja omat maneerinsa. Sanna Ponki on vaatettanut näyttelijät sinällään hauskoihin printtiasuihin, mutta värikylläinen vaatetus vie mielestäni vähän tehoa persoonien omalta karismalta.



Timo Parvelan nasevan-eloisa dialogi kuultaa kyllä kaiken kohkauksen ja vinhasti etenevän juonen taustalta, mutta draaman vauhti on sen verran kova, että katsojan oivalluksen hetket jäävät välillä vähiin. Harvat näytelmän seesteiset pysähdyksen paikat löytyvät usein koulun askarteluvälinevarastosta, jonne opettaja välillä vetäytyy liian hektiseksi äityneistä tilanteista. Koulu on välillä yhtä sirkusta, tuumaa opettaja, ja niinpä Ella ystävineenkin päätyy kuin vaivihkaa selvittämään aarrekartan arvoitusta kaupungissa vierailevaan sirkukseen - ennalta arvattavan monimutkaisin seurauksin.

Ahaa Teatterin ehdoton valtti on mukautumiskykyisten näyttelijöiden vauhdikkaissa roolisiirtymissä.

Olisi lystiä päästä näyttämön taakse toteamaan kuinka näyttelijä luo nahkansa uudeksi roolihahmoksi muutaman sekunnin puvun ja maskin vaihdoissa. Hitaammilla hoksottimilla varustettu katsoja ei aina välttämättä edes oivalla, että näytelmä tosiaan tehdään seitsemän näyttelijän voimin! Nopeat roolisiirtymät asettavat tietysti myös haasteita käsikirjoitukselle: kullekin näyttelijäle on keksittävä perusteltu motiivi poistua näyttämöltä.

Ahaa Teatteri on Suomen toiseksi vanhin lasten ja nuorten teatteri suomenruotsalaisen Unga Teaternin jälkeen. Ahaa Teatteri on kiertävä ammattiteatteri, joka haluaa osaltaan poistaa alueellista ja kultttuurista eriarvoisuutta lastenteatterin tavoitettavuuden osalta.

Teatterilla on vuosittain noin 200 esitystä, joista suuri osa on kiertue-esityksiä eri puolilla Suomea ala- ja yläkouluissa ja lukioissa. Tampereen kotinäyttämön aulatilan seinälle on juhlavuoden kunniaksi koottu otteita 40-vuotisen kiertuetaipaleen matkapäiväkirjoista. Puitteet ovat usein karut ja kaikki ei aina mene ihan alkuperäisen konseptin mukaan, mutta yleisön palaute auttaa unohtamaan vastukset.

Perjantain ensi-illassa näytelmän varsinainen kohdeyleisö oli vähemmistönä, mutta ainakin kunniavieraana ollut kirjailija Timo Parvela nautti silmin nähden näkemästään, mikäli voi tehdä johtopäätöksiä siitä, kuinka usein hän naurahteli esityksen mittaan leppeään tyyliinsä.

Ei kommentteja: